29/07/2015

WEDDING PLANNING





Osa teistä on varmasti huomannutkin, että Pinterest-tilini Wedding-kansio on täyttynyt viime aikoina upeilla inspiraatiokuvilla. Täytyy kyllä todeta, että on ihan mahtavaa saada elää näin 2000-luvulla, kun juhliemme suunnittelun apuna on ollut internetin ehtymätön kuva- ja ideavirta! Olen saanut muutamia todella hyviä vinkkejä ja ideoita nimenomaan Pinterestin kautta ja suosittelen sitä ehdottomasti hääprojektin tueksi kaikille - se on todellinen aarreaitta! 

Hyväksi havaittuna apuna ovat olleet myös muutamat hääblogit, joista olen ammentanut ajatuksia. Suosikeistani mainittakoon White & Knight, As long as we're happy ja Jotain vaaleanpunaista. Omien juhlien suunnittelu on paljon helpompaa, kun on voinut luottaa muutamissa käytännön seikoissa muiden jo hyväksi havaitsemiin valintoihin. Tietysti haluamme häistä persoonalliset ja itsemme näköiset, ja sellaiset niistä on tulossakin. Tällä viikolla varmistui vielä yksi hääjuhlaan liityvä yksityiskohta, ja en voisi olla enempää innoissani!

Tänään käyn noutamassa postiin saapuneen paketin häätarvikkeita ja huomenna ohjelmassa on palaveri hääpäivän aikataulusta bestmanien, kaasojen ja morsiusneitojen kanssa sekä vihkiharjoitus vihkikirkossamme. Sunnuntaina sovitamme mekkoja yhdessä kukkaistyttöjen kanssa ja maanantaina koittaa odotettu päivä, sillä silloin on vuorossa hääpukuni viimeinen sovitus ja nouto ennen h-hetkeä. Hääviikolle onkin buukattu ohjelmaa melkoisesti: ripsihuolto, suihkurusketus, koemeikki- ja kampaus, koristeiden kuljetus juhlapaikalle ja hääauton koristelu. Tekemistä siis riittää vielä, mutta fiilis on tällä hetkellä superhyvä. Vielä kun malttaisi odottaa kärsivällisesti hetken aikaa ;)


Ihanaa keskiviikkoa!


SHARE:

28/07/2015

GATE 1 BRUNCH








Lauantaina kävimme testaamassa Malmin lentokentällä sijaitsevan Gate 1 -kahvilan brunssipöydän. Odotukset olivat korkealla, koska tätä hyvin kohtuuhintaista (10e/henkilö) brunssia oli internetin syövereissä hehkutettu loistavaksi. Miellyttävässä lentokenttämiljöössä voi brunssia nauttiessaan ihastella pienkoneita ja buffetpöytä palvelee lauantaina ja sunnuntaina klo 11 - 14, joten paikka sopii oivallisesti myös aamu-unisille tai edellisen illan juhlimisen väsyttämille ruokailijoille. Saapuessamme paikalle hieman kello 11 jälkeen paikka oli jo melko täynnä, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä tai tehdä etukäteen pöytävaraus.

Ensivaikutelma brunssipöydästä vakuutti ja tarjolla oli kattava valikoima lämpimiä ruokia (makkaroita, munakokkelia, pekonia, paahdettuja kasviksia), leikkeleitä, tuoreita kasviksia dippikastikkeen kera, keitettyjä kananmunia savulohimoussen kanssa sekä sämpylöitä, karjalanpiirakoita ja croissantteja. Lisäksi tarjolla oli valikoima erilaisia muroja, luonnonjogurttia, makeita leivonnaisia (mokkapaloja ja porkkanakakkua), hedelmiä, keksejä ja makeisia. Ja vaahtokarkkeja, nam! Juomavalikoimaan kuului kahvi, tee, mehu (omena-/appelsiinimehu) ja lisämaksusta (10e) sai brunssin kylkeen ostaa myös pikkupullon kuohuvaa. 

Millainen fiilis brunssista sitten jäi? Kaiken kaikkiaan oikein hyvä, sillä pekoni oli ihanan rapeaksi paahdettua, tuoreet dippivihannekset kiva terveellinen lisä ja porkkanakakku mehevää. Pieni miinus tulee laihasta kahvista, ja olisin kaivannut leikkeleiden lisäksi kylmään noutopöytään myös kylmä- ja lämminsavulohta ja hieman kattavampaa juustovalikoimaa. Kokonaisuutena brunssi toimi kuitenkin hyvin, ja veti ehdottomasti vertoja keskustan tuplasti kalliimmille kilpailijoilleen. Gate 1:n brunssi ansaitsee myös ehdottoman erikoismaininnan runsaasta makeiden herkkujen valikoimastaan. Suosittelen ehdottomasti testaamaan!



Kahvila Gate 1
Malmin lentoasema


SHARE:

27/07/2015

TAKE ME TO THE AIRPORT


Pirteää alkanutta viikkoa ja toivottavasti teillä oli kiva viikonloppu! Omalla kohdallani se sujui varsin touhukkaissa ja tehokkaissa merkeissä, huh! Perjantaina nimittäin suuntasimme miehen kanssa date nightin viettoon ja katsastamaan ensi-iltansa saaneen Paper Towns -leffan. Tykkäsimme molemmat tuosta romattisen hauskasta seikkailu-/road-movie-tyylisestä elokuvasta, jonka pääosassa nähtiin brittimalli Cara Delevingne. Google informoi, että olemme Caran kanssa muuten tismalleen samanpituisia, hauska sattuma! 

Lauantaiaamuna heräsimme aikaisin, hyppäsimme pyörien selkään ja poljimme paljon hehkutetulle brunssille Malmin lentokentän kahvilaan. Runsas ja hyvin kohtuuhintainen herkkupöytä ei ollutkaan yhtään hullumpi aamunavaus ja brunssista tulossa lisää infoa tänne piakkoin. Sitä ennen halusin jakaa nämä kentällä nappaamamme asukuvat, joista saan taas kiittää tulevaa aviomiestäni. Asu rakentui viime kesäisen Palman tuliaisen, revityn farkkuhameen, ja farkkupaidan ympärille ja raikastin kokonaisuutta lisäämällä mukaan valkoiset tennarit ja fedora-hatun. Huomasin muuten näitä kuvia katsellessani, kuinka tennareiden vaaleanbeiget koristekanttaukset sattumalta matchaavat täydellisesti tuon Hamiltonin sävyn kanssa.

Lauantaina ehdimme brunssin jälkeen piipahtaa vielä nauttimassa auringosta hiekkarannalla, suunnitella häiden koristeluita ja tehdä muutamia materiaalihankintoja eli kunnolla tuli kyllä sykähdettyä. Ja ihan hyvä niin, sillä h-hetkeen ei ole enää kovin pitkä aika, iik! Sormet ristissä odottelinkin, että saataisiin tämä kesä säiden suhteen vihdoin kunnolla käyntiin ja hääpäivänämme saisimme nauttia lämmöstä ja auringonpaisteesta. Wish us luck!




denim skirt / New Yorker
sneakers / H&M
bag / Michael Kors
hat / Cubus
SHARE:

24/07/2015

THICKER & STRONGER HAIR


Viimeisen puolen vuoden aikana olen aktiivisesti halunnut voimistaa ja vahvistaa värikäsittelyiden ja pidennysten rasittamia hiuksiani. Luovuin joulukuussa teippipidennyksistä kokonaan ja siirryin käyttämään clip-on -pidennyksiä. Samalla aloitin hiusten tehohoidon ja lisäsin päivittäin nautittavien biotiinilisien määrää kahdesta neljään kapseliin. Olen myös koittanut välttää hiusten ylimääräistä muotoilua raudalla ja pidentää hiusten raidoitusväliä. Värjäyksen yhteydessäkin sävytytetään ainoastaan tyvi ja kirkastetaan raitoja. 

Harmikseni en ole kuitenkaan toistaiseksi kyennyt luopumaan hiusten päivittäisestä pesurutiinista, vaikka siihen kova pyrkimys onkin. Urheilen säännöllisesti ja haluan, että hiukset ovat puhtaat ja raikkaat, joten hiusten päivittäinen aamupesu on ollut itselleni tärkeää. En myöskään tiedä, kuinka suuri vaikutus pesuvälin pidentämisellä oikeasti on hiusten kasvuun ja kuntoon, joten tähän asiaan kuulisin kyllä mielelläni teidän kokemuksistanne. Jostain luin myös, että sampoopesuista kokonaan luopuminen tekisi ihmeitä hiuksille. Hurjalta kyllä kuulostaa, ja itse en ehkä tuohon kokeiluun uskalla lähteä.

Uskon kuitenkin, että terveellisellä ruokavaliolla ja laadukkailla hoitotuotteilla saa aikaan selkeitä tuloksia, vaikka hiuksia päivittäin pesisikin. Laadukas, hoitoaineen ja sampoon lisäksi myös muotoilutuotteita sisältävä hoitosarja on ollut minulle pitkään haussa, ja siksi olin todella iloinen päästessäni testaamaan Nioxin-hiustenhoitosarjaan kuuluvia pesu- ja muotoilutuotteita. Sain tuotteet Wellalta ja aloitimme minulle parhaiten sopivan hoitolinjan valinnan kartoittamalla hiushistoriaani yhdessä ihanan Elenan kanssa. Nioxin -sarjaan kuuluu yhteensä kuusi erilaista, yksilöllistä järjestelmää, ja omille hiuksille parhaiten sopivat tuotteet valitaan riippuen siitä, onko hiuksia käsitelty (värjäys, permamentti tms.) ja onko oma hiustyyppi hento vai paksu ja karkea. Päädyimme valitsemaan käyttööni hoitojärjestelmän nro 3, sillä hiukseni ovat melko hennot, lasimaiset ja kemiallisesti käsitellyt. Pidennysten käytön myötä hiukset ovat myös kärsineet ja ohuentuneet paikoittain.  Koska kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa, liitin alle kaavion, josta on helppo nähdä, miten numeroin 1 - 6 merkityt Nioxin-hoitojärjestelmät eroavat toisistaan:





Testattavaksi pääsivät hoitosarjan Cleanser Shampoo, Scalp Revitaliser Conditioner -hoitoaine ja Scalp Treatment -tehohoito hiuspohjalle. Sampoota ja hoitoainetta käytetään normaaliin tapaan ja pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin levitetään lopuksi tuo tehohoito, jonka annetaan jäädä hiuksiin. Sekä sampoossa ja hoitoaineessa on raikas mentholinen tuoksu ja pieni määrä kumpaakin tuotetta riitti hyvin koko tukan pesuun ja hoitoon. Nämä pesutuotteet ovat olleet minulla lähes päivittäisessä käytössä huhtikuun lopulta saakka, ja alkavat vasta nyt vedellä viimeisiään, joten tuo 150 ml:n pakkauskoko riittää hyvin noin neljäksi kuukaudeksi. Harvemmalla pesuvälillä luonnollisesti pidempään :)

Koska muotoilen hiuksiani päivittäin föönillä, lämpörullilla ja raudalla, pääsin testaamaan myös Nioxin 3D Styling -muotoilutuotteita. Muotoilutuotteet ovat dermatologisesti testattuja ja tehty hoitamaan hiuspohjaa. Elvyttävä Rejuvenating Elixir -eliksiiri, tuuheuttava Bodifying Foam -muotoluvaahto ja lämpöaktivoituva Therm Activ Protector -suihke tuovat hiuksiin nimensä mukaisesti volyymia ja luovat "3D -efektin". Ihastuin todella paljon erityisesti tuohon kuumuudelta suojaavaan ja lämmössä aktivoituvaan suihkeeseen, joka on ollut todella näppärä tuote lämpörullien pohjalla antamassa kiharoille kevyttä tukea. Myös tuuheuttava, tyven kohottamiseen mainiosti sopiva muotovaahto on ollut aktiivisessa käytössä lähes päivittäin. Elvyttävää Rejuvenating Elixir -eliksiiriä olen käyttänyt vaihdellen hiusten koko pituuksiin ja latvoihin, ja ollut tyytyväinen kauniin sileään lopputulokseen. 

Summa summarum, olen ollut todella tyytyväinen kaikkiin testaamiini tuotteisiin ja jo muutaman käyttökerran jälkeen huomasin eron hiusteni rakenteessa ja kunnossa. Ja kyllä, hiukset tuntuvat todella tuuheammilta! Yksikään testaamistani muotoilutuotteista ei myöskään tehnyt hiuksista raskaan tai rasvaisen tuntuisia, mikä on usein ongelmana hentojen hiusten muotoilussa. Ehdoton plussa on myöskin se, että Nioxinin pesu- ja muotoilutuotteet estävät hiusten katkeilua, mikä luonnollisesti vaikuttaa hiusten kuntoon. Lämmin kiitos vielä Wellalle näistä huipputuotteista!


Nyt ihanaa alkavaa viikonloppua & pysykäähän kuulolla!



* tuotteet saatu Wellalta
SHARE:

23/07/2015

VEGGIE SMOOTHIE


Vihersmoothie on helppo ja terveellinen aloitus päivälle. Juoma toimii myös erinomaisena välipalana ja miksei myös täyttävänä palautusjuomana juoksulenkin jälkeen. Usein smoothieita valmistaessani nakkaan blenderiin kaikkea mahdollista, mitä jääkaapista sillä hetkellä sattuu löytymään, ja välillä löytyy ihan uusia, todella onnistuneita makuyhdistelmiä. Tällä kertaa blenderiin valikoitui tuoretta lehtikaalia, kurkkua, vichyä ja puolikas avokado. Sekaan voi halutessaan lisätä myös esimerkiksi yhden vihreän omenan, sitruunamehua, inkivääriä, pinaattia, porkkanoita tai tuoreita yrttejä. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana eli suosittelen rohkeasti kokeilemaan!


VEGGIE SMOOTHIE

(kahdelle)

puolikas kerä tuoretta lehtikaalia
puolikas kurkku
1 dl vichyä
puolikas avokado

Lisää halutessasi vielä:
2 sellerinvartta
1 vihreä omena kuorineen
 jäitä


Pilko kurkku ja avokado sekä lisää sekaan halutessasi myös sellerinvarret ja omena. Sekoita kaikki ainekset keskenään blenderissä. Kaada valmis juoma korkeisiin laseihin ja nauti heti!



SHARE:

22/07/2015

WHITE SNEAKERS



Viime sunnuntaina päälle valikoitui tämä hieman rennompi asukokonaisuus, jonka jujuna toimivat valkoiset tennarit. Tennarit toivat raikkautta ja sporttista twistiä muutoin hyvin simppeliin ja tummanpuhuvaan kokonaisuuteen. Ja toimivat hyvin keskustan mäkisillä teillä kävellessämme Viiskulmassa sijaitsevaan ravintola Primulaan myöhäiselle brunssille. Samalla reissulla tuli piipahdettua pitkästä aikaa Ullanlinnassa ja Kaivarin Kanuunassa. Sieltä mukaan tarttuivat upeat nahkaiset nilkkurit, joista koitan saada kuvaa tänne myöhemmin. Ei siis lainkaan hullumpi sunnuntaipäivä!

Tämänkertainen asu olisi näyttänyt kivalta ilman takkiakin, mutta sen verran tuulista ja kylmää oli keskustassa, että oli pakko pitää nahkatakki visusti päällä. Tuon tämänhetkisen lempparitakkini pituus on muuten ihan täydellinen mekkojen kanssa pidettäväksi, sillä takki on tarpeeksi lyhyt, eikä näytä lainkaan raskaalta. Muutenkin tämänkertainen asu oli kovasti mieleeni ja valkoiset tennarit tulen varmasti sujauttamaan jalkoihini yhä useammin tämän kesän ja tulevan syksyn aikana. Pirteää keskiviikkoa teille!




sneakers & biker coat / H&M
dress / New Yorker
bag / Michael Kors
sunnies / Ray-Ban

SHARE:

21/07/2015

BRIDAL MAKE-UP FAVOURITES


Häämeikki ja siihen sopivat tuotteet askarruttavat varmasti monen tulevan kesämorsiamen mieltä. Vaikka juhlapäivänä moni luottaakin meikissä ja kampauksen toteutuksessa ammattilaiseen, kannattaa morsiuslaukkuun pakata mukaan muutama hyväksi havaittu luottotuote, joilla saa illan aikana kohennettua meikkiä ja pidettyä ilmeen kauniina koko päivän. Itse luotan hääpäivänäni Q Hairin ammattilaisiin, mutta haluan ehdottomasti varata pitkän päivän ajaksi mukaan kunnon puuterin. Laadukas puna ja kiilto on myöskin tuona päivänä ehdoton must have!

Listasin tähän alle muutamia tuotteita, jotka minulta jo löytyvät kynsilakkaa lukuunottamatta meikkiarsenaalistani odottamassa h-hetkeä. Osa näistä tuotteista onkin jo vanhoja tuttuja ja vilahtaneet blogissa aiemminkin, mutta mukaan mahtuu myös muutama uudempi hankinta. Nämä kaikki tuotteet olen testannut käytössä ja hyviksi havainnut, ja siksi uskallan suositella niitä teillekin. Näillä pääset myös pitkälle, jos päätät meikata itse hääpäivänäsi - lisäksi tarvitaan ainostaan hyvä meikkivoide, aurinkopuuteri, kulmaväri, mascara ja rajauskynä.


Lancôme Gloss In Love -huulikiilto sopii morsiamen beautyboxiin täydellisesti jo pelkästään kauniin hylsynsä ja rakkautta juhlistavan nimensä puolesta. Tahmaamaton, kauniin läpikuultavan sävyn antava kiilto pysyy huulilla pitkään ja tekee huulista täyteläiset.

Estee Lauder Invisible Powder Makeup -puuteri on itselleni uusi tuttavuus. Puuterin, nestemäisen voiteen ja geelin yhdistelmänä syntyneen tuotteen ideana on, että iho jää mahdollisimman meikkaamattoman näköiseksi. Talkiton ja öljytön puuteri jättää iholle himmeän mattapinnan, eikä jätä ihoa liian puuteroidun näköiseksi. Mukana tulee puuterivippa, jossa on kaksi erilaista puolta: samettinen puoli kevyeen puuterointiin ja sienimäinen puoli peittävämpään puuterointiin.

Essie Allure-kynsilakka, jonka myös Kate Middleton valitsi morsiuskynsiensä sävyksi yhdistettynä Bourjoisin Rose Lounge -sävyiseen lakkaan. Tyylikäs, beigeen taittuva nudepinkki on klassikko, joka toimii kauniisti myös sellaisenaan.

Mac Veluxe Pearl Woodwinked -luomiväri on lämmin keskiruskean ja kullan sävyisenä kimaltava luomiväri. Korostaa mielestäni kauniisti etenkin sinisiä ja vihreitä silmiä. Runsaspigmenttinen koostumus pysyy luomilla ja kimaltava sävy on sopivan juhlava morsiusmeikkiin.

Dior Rosy Glow -poskipuna luo poskille kauniin, nuorekkaan sävyn. Vaikka sävy näyttää pakkauksessa melko kirkkaalta, levittyy poskipuna moitteettomasti ja antaa todella raikkaan lopputuloksen. Punaa on myös helppo lisäillä päivän aikana mukana tulevalla laadukkaalla sudilla.

Mac Angel -huulipuna on puna, jonka faneihin tiettävästi myös Kim Kardashian lukeutuu. Nudepinkki, melko peittävä koostumus antaa huulille kauniin sävyn olematta kuitenkaan liian pliisu ja peitepuikkomainen.





SHARE:

20/07/2015

BLUE DENIM


Heinäkuussa päälleni on valikoitunut usein sinisen eri sävyjä. Erityisen ihastunut olen sinisen sävyistä koostuviin farkkumateriaaleihin, joilla saa mielestäni luotua sopivan rennon kesälookin. Jotta kokonaisuus ei menisi ihan liian huolettomaksi, yhdistän farkunsiniseen yleensä korkeat korot ja näyttävän laukun. Asusteeksi riittävät siniset peili-pilotit sekä iso kello - muuta ei tarvita!

Tykkään tämän asukokonaisuuden boyfriend-viboista, ja tällä hetkellä fanitan rähjäisen tyylikkäitä, vaaleita farkkupaitoja täysillä! Erityisesti tummempiin sinisen sävyihin ja ruskeaan mokkanahkaan yhdistettynä tuo vaalea farkku toimii mielestäni täydellisesti. Eikä muuten näyttäisi hullummalta valkoisten shortsien ja sandaalien kanssa, vai mitä mieltä olette?


Ihanaa alkanutta viikkoa Teille ja palataan taas pian!




jeans & heels / Zara
denim shirt / Mango
bag / Louis Vuitton
watch / Michael Kors
sunnies / Ray-Ban


SHARE:

18/07/2015

SUMMER WAFFLES

Vaikka ne parhaimmat kesäkelit antavat vielä odotuttaa itseään, on kesä vohveleiden valmistuksen kulta-aikaa! Rapeat herkut syntyvät vohveliraudalla todella näppärästi ja nopeasti. Ja vink vink, mikä olisikaan ihanampaa, kuin yllättää oma rakas tai koko perhe näillä itse tehdyillä aamiaisherkuilla.



SUMMER WAFFLES


3 kananmunaa
4 dl maitoa
1 dl  maustamatonta vichyä
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
50 g kookosmaitoa
2 rkl voisulaa

***


Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon maito ja vichy. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vispaten taikinaan. Lisää rasva. Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia ja paista vohveliraudalla kullanruskeiksi. Tarjoile vohvelit tuoreiden mansikoiden tai vaniljajäätelön kera.



SHARE:

15/07/2015

WEDDING SHOES PT.1



Kuten olen blogin puolella aiemmin vinkannutkin, olen menossa tänä kesänä naimisiin. Tästä johtuen täällä on pidetty viime aikoina hiljaiseloa, kun aika ei tahdo riittää kaikkeen, enkä harmikseni pääse postailemaan niin usein kuin tahtoisin. Hääjuhlajärjestelyt ovat tällä hetkellä käynnissä kovalla tahdilla, ja olen todella iloinen, että meillä on vielä yli kuukausi aikaa h-hetkeen. En nimittäin olisi villeimmissä kuvitelmissani osannut aavistaakaan, kuinka kova homma häiden organisoimisessa onkaan! Juhlia olen tykännyt järjestää aina, mutta häiden kohdalla kaikki on jotenkin potenssiin sata - johtuen ehkä nimenomaan siitä, että tuon yhden elämän tärkeimmistä päivistä tahtoisi menevän kaikin puolin nappiin. Myös se, että moni asia on itsestä riippumaton, vaikuttaa taustalla ja nostaa välillä verenpainetta uhkaaviin lukemiin.

Nyt viimeisten parin viikon aikana on kuitenkin tullut se fiilis, että kaikki sujuu hienosti. Tätä tunnetta vahvistivat myös upeat polttarini, joita pääsin juhlimaan kaasojen, morsiusneitojen sekä ystävieni järjestäminä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Vitsit, että meillä oli kiva päivä ja superhauska ilta! Kiitos kuuluu ihanille tytöille, teitte tuosta päivästä ikimuistoisen <3 Myös sulhasen kesäkuun puolella ja ulkomailla miellyttävissä +30 lämpöasteen lämpötiloissa juhlitut polttarit onnistuivat kuulemani mukaan hienosti. Jännityksellä odotankin, että näemme juhlapäivänä kaasojen ja bestmanien kokoamat polttarikansiot, kuvia kun tuli ainakin omissa polttareissani räpsittyä huolella!

Tällä kertaa ajattelin paljastaa pienen sneak peekin tulevaan hääasustukseeni kenkien muodossa. Minulla tulee olemaan juhlapäivänä käytössä kahdet korkokengät, joista toiset vaihdan näillä näkymin jalkaan myöhemmin illalla tanssilattialle. Tässä näette toiset morsiuskenkäni, jotka ovat amerikkalaisen Badgley Mischkan mallistosta. Platino-sävyiset, teräväkärkiset ja kauniilla kristalliyksityiskohdilla varustetut kengät ovat mielestäni lumoavan kauniit. Ja erittäin hyvät jalassa, nahkaa kun ovat. Onnistuin nappaamaan näistä viimeisen parin tilatessani kengät jo hyvissä ajoin puolisen vuotta sitten. Merkki on hyvin tunnettu etenkin amerikkalaisten morsianten parissa, ja BM:n kengät saavat usein kiitosta hyvästä lestistään ja kauniisti suunnitelluista yksityiskohdistaan.

Ne toiset kengät, jotka asettelen jalkoihini hääpäivänäni, pysyvät ainakin toistaiseksi vielä salaisuutena. Hääsuunnittelu kuitenkin jatkuu täydellä tohinalla täällä puolen ruutua, joten pysykäähän kuulolla ja ihanaa aurinkoista keskiviikkoa Teille!


SHARE:

02/07/2015

BALCONY GARDEN



Heinäkuu näytti kyntensä heti, ja eilen alkanut aurinkoinen keli jatkuu tänäänkin entistä lämpimämpänä. Ja hymy nousee korviin saakka, kun katsoo ensi viikonlopun sääennusteita. On tätä kyllä odotettukin niin pitkään! Aurinkoiseen keliin sopivat oivallisesti myös tämänkertaisessa postauksessa näkyvät kuvat parvekkeeltamme. Tilavasta ja takuulämpimästä (aurinko porottaa tähän päivisin oikein olan takaa) parvekkeestamme on nimittäin muodostunut minulle nopeasti yksi kotimme suosikkipaikoista ja tulihan tuonne pystytettyä viime sunnuntaina ihan kunnon kotikonttorikin häävalmistetuja läpi käydessämme.

Näiden kuvien ottohetkellä olimme juuri palanneet kasvien- ja säänkestävien istuintyynyjen hakureissulta ja aloittelimme kevyttä lounasta. Sopivien parvekekasvien hankkiminen ei olekaan ihan simppeli juttu, sillä aurinkoisella parvekkeella viihtyvät vain sitkeimmät, kuivaan ja kuumaan ilmastoon sopeutuneet yksilöt. Näissä kuvissa vielä näkyvälle laventelille jouduinkin sanomaan hyvästit, kun suora auringonpaiste oli sille ilmeisesti liikaa. Parhaiten parvekkeellamme ovat viihtyneet Plantagenista hankitut rosmariinipensaat ja Ikeasta löytyneet tuuheat, kauniin limenvihreät sypressit. Näihin kasveihin päädyimme, koska halusimme luoda parvekkeelle välimerellistä ja raikasta tunnelmaa. En halunnut parvekkeelle lainkaan kukkia, ainostaan poikkeuksena tyhjää sivuseinää piristämään hankkimamme jättiamppelin. Erilaiset yrtit ja viherkasvit ovat mieleeni, ja pidän siitä, että kasvit eivät vaadi kovin aktiivista hoitamista - kastelu silloin tällöin tuntuu riittävän hyvin.

Parvekkeelle ihanaa fiilistä tuovat myös tuolien selkämyksillä roikkuvat valkoiset torkkuhuovat, joihin voi kääriytyä viileinä kesäaamuina- ja iltoina. Hankimme pöydän päälle hieman suojaa antamaan myös mustan (harmi, kun tätä ei ollut saatavana valkoisena), tyylikkään seisovan varjon Ikeasta, mutta se ei valittevasti näy kuvissa. Kuvamateriaalia siitä ehkä myöhemmin luvassa siis :) Aijai, on kyllä niin ihanaa ottaa töiden jälkeen käteen lasillisen kylmää juotavaa, tuoreita mansikoita ja lempparimuotilehti ja suunnata parvekkeelle paistattelemaan päivää. Ja hei, vinkkejä kovaa auringonopaistetta kestävistä parvekekasveista otetaan innolla vastaan!


SHARE:

01/07/2015

INSTA LATELY


Tervehdys ja oikein upeaa heinäkuista keskiviikkopäivää! Ja pahoittelut pitkäksi venyneestä blogitauosta. Hommaa on riittänyt sen verran mukavasti tässä touko-kesäkuuakselilla, että blogi on ollut pakko lykätä vähäisemmälle huomiolle. Mutta nyt ollaan jälleen back in business! Tällä kertaa on vuorossa muutamia viimeaikaisia juttuja instakuvien muodossa :)


1. Kotikylppärissä ihan omin kätösin väännettyä lopputulosta tulevasta hääkampauksesta ja -meikistä. Vaikka luotankin hääpäivänäni kauneusalan rautaisiin ammattilaisiin, oli kiva kokeilla ja suunnitella sitä lookia, jossa tahtoisin astella alttarille. Nyt mietintämyssyssä on vielä se, päädynkö rentoon puolinutturaan vai pitämään hiukset auki päältä kevyesti kohotettuina ja kiinnitettyinä. Meikistä tiedän jo sen verran, että silmiä haluan ehdottomasti korostaa kauniilla harmaan ja ruskean sävysillä, hieman hohtavillä luomiväreillä.

2. Viime perjantaina halusimme miehen kanssa vähän hemmoitella itseämme työviikon päätteeksi ja suuntasimme Brondaan drinkeille. Itse päädyin tequilapohjaiseen, kesäisen raikkaaseen versioon ja kuten kuvasta näkyy, drinkkien ulkonäössäkään ei ollut moittimista.

3. Tämän kuvan nappasin juhannustorstaina hotellimme ruhtinaallisen kokoisessa kylppärissä. Suuntasimme tänä vuonna Tahkovuorelle juhannuksen viettoon ja yövyimme yhden yön Kuopiossa ennen Tahkolle siirtymistä. Viileästä säästä huolimatta fiilis oli korkealla ja päälle pääsi ensimmäistä kertaa uusi pitsinen crop-toppini, josta tuli kerralla ehdoton kesälempparini!

4. Juhannusaattona sain treenailla kaikessa rauhassa hotellin tyhjällä salilla. Treenikenkien unohtaminen kotiin ei onneksi menoa haitannut, sillä hotellin tohvelit ajoivat asiansa :D

5. Tämän kuvan nappasin ollessani työmatkalla aurinkoisessa Piispanristissä. Jos liikutte tuolla suunnalla, suosittelen ehdottomasti vierailemaan kartanon upeassa miljöössä.

6. Viime vuonna hankittu vohvelirautamme on höyrynnyt tänäkin kesänä ja ai vitsi, kuinka hyviltä tuoreet vohvelit maistuvatkaan omalla parvekkeella aamukahvin kera!




Iloista päivää ja palataan taas!




SHARE:
Blogger Template Created by pipdig