01/07/2018

KESÄKUUN PARHAAT MEIKKI-, IHONHOITO- JA HIUSTUOTTEET


Aurinkoista heinäkuun ensimmäistä päivää! Nyt on taas hyvä aika listata kuluneen kuukauden suosikkituotteita meikin, ihonhoidon ja hiustenhoidon saralla.  Koska kesäkuu on ollut normaalia lämpimämpi, on se asettanut omat haasteensa erityisesti ihonhoidolle, mutta myös meikin kestävyydelle. Kesäaikaan tykkään myös vähentää päivittäin kasvoille ja vartalolle käyttämieni tuotteiden määrää. Siksi suosinkin mielelläni käteviä monituomituotteita, joilla saa loihdittua meikin kasvoille nopeasti. 

Yksi viime kuun kovimmalla käytöllä olleista meikkipuolen suosikeistani on Benefitin The Complexionista -paletti, jonka mies toi minulle alkukesäiseltä Lontoon reissultaan. Tämä litteä ja helposti käsilaukkuun sujahtava paletti koostuu kahdesta peiteväristä, kahdesta aurinkopuuterista ja kahdesta hightlighterista, joten sillä saa tehtyä koko kasvojen meikin todella helposti! Alla koottuna kaikki kesäkuun suosikkini:
 

Wet 'n' Wild Photofocus Eyeshadow Primer on loistava ja edullinen silmämeikin pohjustaja, joka toimii kovastakin rasvaisuudesta kärsiville luomille. Tämä ihonvärinen, samettinen voide pitää silmämeikin kauniina koko päivän ja tämä on noussutkin nopeasti jokapäiväiseksi luottotuotteekseni!

Benefit The Complexionista - paletti sisältää Benefitin ikonisen Hoola -aurinkopuuterin tummemmassa ja vaaleammassa sävyssä, Boi-ing -peitevoiteen sävyt 1 ja 2, What's Up! -highlighterin sekä puuterimaisen Dandelion Twinkle -korostusvärin. Nämä kaikki ovat Benefitin myydyimpiä tuotteita ja nyt ne on koottu yhteen ja samaiseen palettiin - loistavaa! Tästä limited edition -paletista siis lämmin suositus, mikäli satutte sen kesän aikana reissatessanne lentokentiltä bongaamaan.

Phycisians Formula Murumuru Butter Bronzer on kertakaikkiaan täydellinen aurinkopuuteri: se levittyy kasvoille unelmankevyesti ja on helppo kerrostettava, antaa luonnollisen, ei-kimaltelevan lopputuloksen ja tuoksuu kookokselle ja etelän aurinkorannoille. Puuteri sisältää Muru Muru -, Tucuma- ja Capuacu-voita ja on saanut Woman's Health -lehden Beauty Awards Winners 2016 -maininnan. Mulla on tästä aurinkopuuterista käytössä kaksi eri sävyä, joilla saa kasvot korostettua ja varjostettua kauniisti. 

IsaDora Twist-Up Gloss Stick Moisturizing Lip Filler tykkään kesällä rennosta ja luonnollisesta huulimeikistä enkä käytä silloin useinkaan erillistä rajausta. Tämä IsaDoran kauniin kostean näköisiksi huulet jättävä kynämäiseen muotoon pakattu kiilto on kesäkäyttöön täydellinen! Mulla on tästä käytössä sävy 03 Sugar Crush, joka on herkullisen ja luonnollisen pinkki kiilto.

Physicians Formula Shimmer Strips Extreme Shimmer Shadow & Liner Platinum Eyes on kultaisena kimaltava luomiväripaletti, joka sisältää kuusi toisiinsa upeasti sointuvaa helmiäisvärisävyä. Ihanan runsaspigmenttiset luomivärit ovat nestemäistä puuteria ja sopivat intensiivisen silmämeikin aikaansaamiseksi. Käytä kosteaa sivellintä, jos haluat luomiväreistä todella pigmenttisiä ja hohtavia! Paletti sopii myös herkille silmille. Paletin vaalein sävy on loistava kulmaluun alla käytettäväksi ja silmän sisäkulmien valaisemiseen ja kullanhohtoisella, glitterhileitä sisältävällä helmiäisvärillä saa loihdittua kunnon bilemeikin kesäiltoihin. Näitä voi sekoitella kivasti myös mattaluomivärien kanssa tuomaan silmämeikkiin kaunista hohtoa ja kimallusta. Loistava hinta-laatusuhde, sillä paletti kustantaa alle 15 euroa.




Eco by Sonya Driver Face Tan Water* on australialaisen luonnonkosmetiikkamerkin Eco by Sonya Driverin nerokas, kaikille ihotyypeille sopiva asteittain itseruskettava kasvovesi. 100 %:sesti luonnollisista luomuraaka-aineista valmistetun nestemäisen tuotteen voi levittää kasvoille yöksi ennen nukkumaanmenoa normaalin kasvoveden tapaan pumpulivippaan imeytettynä. Tällä saa aikaan luonnollisen päivettyneen lopputuloksen, joka ei ole tippaakaan oranssi. Kasvovesi ei tuki ihohuokosia jasopii loistavasti myös meikin tai primerin alle.

Remington Reveal Face Cleansing Brush* on yksi koko kesän ja samalla koko vuoden suosikkituotteitani, joka on mullistanut kasvojenpesurutiinini täysin! Tämä ladattava, sähköinen kasvoharja soveltuu normaalille ja herkälle kasvojen iholle ja pakkauksen mukana tulee kolme erilaista harjauspäätä: erityisesti herkälle iholle tarkoitettu sensitive brush, normaalin ihon harjaukseen suunniteltu normal brush sekä väsynyttä ja elotonta ihoa kirkasta massaging brush. Olen testaillut kaikki harjauspäät läpi ja itselleni parhaiten toimii sensitive brush, jota käytän joka toinen päivä meikinpoiston yhteydessä. Sen lisäksi aktivoin ja elvytän kasvojen ihoa viikottain hierovalla harjauspäällä. En ole koskaan aiemmin käyttänyt tällaista sähköistä kasvoharjaa ja nyt en osaisi elää enää ilman, sillä rakastan sitä syväpuhdistettua tunnetta, jonka harjaus jättää iholle. Harjan avulla saa poistettua paksummankin meikin kokonaan ja laitetta voi käyttää myös suihkun yhteydessä. Remingtonilta löytyy valikoimastaan myös samaan sarjaan kuuluuva Wet & Dry Rotating Body Brush -vartaloharja, joka on myös ihan mielettömän hyvä suihkussa käytettäväksi tai kuivahierontaa vartalon iholle tehtäessä.

Rosa Graf Hyaluron Mask on saksalaisen hoitolasarja Rosa Grafin täyteläinen, hyaluronihappoa sisältävä naamio. Tutustuin tähän huippuhyvään tuotteeseen alun perin anoppini kautta, joka antoi minulle lahjaksi muutaman merkin naamion. Tämän tuotteen vedellessä viimeisiään metsästin sitä kissojen ja koirien kanssa netistä, kunnes lopulta onnistuin tilaamaan sitä saksalaisen nettikaupan kautta. Naamio kuuluu nimittäin ehdottomiin suosikkeihini sen ihoa välittömästi silottavan ja kirkastavan vaikutuksensa ansiosta. Olen ottanut tavakseni antaa tämän vaikuttaa kasvoilla aina erityisinä juhlapäivinä ennen meikkauksen aloittamista ja siten saan ihoni parhaaseen mahdolliseen hehkuunsa ennen tärkeitä tilaisuuksia.

Riemann P20 SFP30 Spray* on heittämällä kesän paras aurinkosuoja! Sain tämän eräästä kevään pr-tilaisuudesta näytteeksi ja heti ensimmäisen testauksen jälkeen olin myyty. Väritöntä sprayta on helppo suihkuttaa vartalon iholle ja mikä parasta, se ei tahmaa lainkaan. Suojakertoimella 30 varustettu suihke on ollut koko perheemme käytössä kesäkuussa ja kukaan meistä ei ole käräyttänyt ihoaan. Toimii erinomaisesti myös vähän yli 1,5 -vuotiaan taaperomme herkällä iholla, sillä tuote ei sisällä hajusteita eikä väriaineita.


Balmain Paris Silk Perfume -hiusparfyymi on ollut jo pidempään yksi hiustenhoidon suosikeistani, mutta erityisen paljon sitä on tullut suihkittua hiuksiin näin kesäaikaan. Argan-öljyä sisältävä hoitosuihke tuoksuu ihanalle ja antaa hiuksille upeaa kiiltoa ja helpottaa käsiteltävyyttä. Balmain-tuotteiden tapaan se on pakattu tyylikkääseen pulloon, jota ei tarvitse kylppärissä piilotella.

Garnier Marvellous Nectar Mask* on itselleni uusi tuttavuus, johon pääsin alkukesästä tutustumaan testaillessani Garnierin uutuusnaamioita. Tämä kuiville ja kiillottomille hiuksille tarkoitettu Marvellous Nectar -naamio nousi heti suosikikseni Garnierin Argan Richness -naamion ohella. Ihanan tuoksuinen ja hiukset heti yhden käyttäkerran jälkeen supersileiksi jättävä naamio on todella loistava tuote ja näin kesäaikaan minulla päivittäisessä käytössä korvaamassa hoitoainetta. Kannattaa ehdottomasti testata tätä, jos kärsit kuivista ja vaikeasti hallittavista hiuksista.

Schwarzkopf Bonacure Moisture Kick -hoitoainesuihke on vanha kunnon klassikko, jota parempaa hiusten kosteuttajaa saa hakea. Tämä on mulla ympärivuotisessa käytössä ja toimii kesähiuksille erinomaisesti! Suihke kosteuttaa ja selvittää tehokkaasti hiukset ja palauttaa niiden ihanteellisen kosteustasapainon, kiillon ja joustavuuden.

Syoss Heat Protect Styling-Spray on edullinen, mutta sitäkin toimivampi lämpösuojasuihke, jota käytän vuorotellen Biozellin vastaavan lämpösuojatuotteen rinnalla. 220-asteen lämpötiloihin saakka hiuksille tehokkaan suojan antava suihke on helppo suihkutella latvoihin ja hintakaan ei päästä huimaa, sillä tämä irtoaa reilusti alle kympillä! Plussaa myös siitä, että tämä suihke ei sähköistä hiuksia ja silottaa kauniisti hiusten pintaa.



 * saatu pr-näytteenä blogin kautta

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa

SHARE:

07/05/2018

HUHTIKUUN PARHAAT MEIKKI-, IHONHOITO- JA HIUSTUOTTEET


Blogin kautta tulee testattua säännöllisesti monenlaista kosmetiikkaa sekä ihon- ja hiustenhoitotuotteita ja lisäksi seuraan itse aktiivisesti, mitä kaikkea kauneudenhoitorintamalla tapahtuu ja millaisia uutuuksia valikoimiin saapuu. Siksi pohdiskelin, että alkaisin jatkossa tekemään tällaista Kuukauden parhaat -tyylistä postaussarjaa, jossa käytäisiin läpi edellisen kuun suosikkituotteet  ihonhoidon, värikosmetiikan sekä hiustenhoiton saralta. Itse vaihtelen vuodenaikojen mukaan jokapäiväisessä käytössä olevia luottotuotteita ja siksi tällainen päivittyvä postaussarja olisi kiva idea, josta näkisi nopeasti, mitkä tuotteet toimivat esimerkiksi keväällä ja mitkä talvisin.  Nopeastihan sitä huomaa uusia tuotteita testatessa, mitkä jäävät pidempiaikaiseen käyttöön ja mitkä osoittautuvat hudeiksi, ja näissä postauksissa olisi tarkoitus vinkata niitä keeper-tuotteita, jotka ansaitsevat paikkansa kylppärin hyllyllä ja meikkipussissa. Siirrytään ensimmäisenä viime kuun eli huhtikuun ihonhoitosuosikkeihin:

BM Gel 28 Regenerating Intense Serum* -tehoseerumi on minulla ympärivuotisessa käytössä kosteusvoiteen kanssa, mutta näin kevään tullen se riittää sellaisenaan yhdessä hoitotiivisteen kanssa ihoni kosteuttamiseen. Ihoni on tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin aikoihin ja olen niin tyytyväinen, että olen löytänyt sille hoitotuotteet, jotka oikeasti toimivat. Mainio seerumi, jonka voittanutta en ole löytänyt.

Nuxe Paris Eau de Mousse Micellaire* -puhdistusvaahto on uusin ihonhoitosuosikkini, joka on nopeasti noussut kasvojeni luottoputsariksi. Miedosti tuoksuva, misellivesipohjainen puhdistusvaahto poistaa meikin ja lian kasvoilta tehokkaasti. Iho jää  kuulaan puhtaaksi, mutta ei kuivan tuntuiseksi. Tuote ei sisällä lainkaan alkoholia tai saippuaa ja puhdistusvaahdon hellävarainen koostumus suojaa ihoa peittävää kalvoa ja säilyttää ihon luontaisen pH-arvon. Sopii erinomaisesti herkälle iholle.

Vichy Mineral 89 Fortifying and Plumping Daily Booster -vahvistava tiiviste on puhdistetulle iholle levitettävä, vesimäisen kevyt tuote, joka tekee ihon pinnasta sileän ja valmistelee sen kosteusvoidetta tai seerumia varten. Olen juuri nyt ihastunut erityisen kovasti korealaiseen kauneudenhoitofilosofiaan, jossa ihoa ravitaan kerrostaen - se on myöskin tämän tuotteen jujuna. Vichyn hoitotiivisteestä luin paljon hehkutusta ennen sen ostamista ja täytyy sanoa, että hehkutus oli täysin ansaittua! Käytän tiivistettä kasvoille joka aamu, 2 tippaa riittää oikein hyvin. Kasvojen iho näyttää heti levänneemmältä, josta kiitos kuuluu mm. tuotteen sisältämälle hyaluronihapolle.  

Essence Keep It Perfect! Make-up fixing spray -viimestelysuihke on huikean hyvä ja edullinen apuri, jos haluat meikin pysyvän kasvoilla virheettömänä koko päivän! Oma meikkini tahtoo päivän aikana sulaa koneen ääressä istuessani, mutta tämän suihkeen avulla olen saanut sen kestämään  huomattavasti pidempään moitteettomana.


Benefit Bad Gal Bang! -mascara on miehen taannoiselta Lontoon työreissulta tuoma ripsari, joka on heittämällä parhaita kokeilemani ripsivärejä! Benefitin tuotteiden suurena fanina olen aina ollut tyytyväinen sarjan tuotteisiin ja tämä massiivista volyymia antava, täydellisen musta mascara teki juuri mitä lupasikin. Näppärän muoviharjan avulla ripsivärin levitys on vaivatonta ja lopputulos on todella näyttävä. Tätä on myös helppo kerrostaa ilman pelkoa paakkuuntumisesta.

Anastasia Beverly Hills Soft Glam Eyeshadow Palette* -luomiväripaletti on ollut minulla huhtikuun alusta saakka päivittäisessä käytössä. Paletin sävyt sointuvat kauniisti kesään ja tällä saa loihdittua helposti silmämeikin sekä päivä- että iltamenoihin. Omat suosikkini juuri nyt ovat vaalea Tempera, ruusuinen Rose Pink ja violettiin taittuva Sultry. Myös helmiäissävy Fairy on huikean hyvä tuomaan katseeseen valoa. Kaikki värisävyt ovat ABH:lle tuttuun tapaan erittäin runsaspigmenttisiä ja riittoisia.

Bronx Boosting Hydrating Concealer* -peitevoide on minulle uusi tuttavuus, sillä sain sen taannoin testiin PR-näytteenä. Bronx on Suomeen hiljattain rantautunut uusi, edullinen kosmetiikkamerkki ja tämä Boosting Concealer on sarjan kosteuttava, nestemäinen peiteaine, joka kirkastaa ihoa ja soveltuu erityisen hyvin tummien silmänalusten peittämiseen. Tykkään todella paljon tämän peitevoiteen kermaisesta koostumuksesta, joka pysyy iholla moitteettomana pitkään.

Essence Stay True Lipliner 6h Waterproof -huultenrajauskynä on todella kestävä, intensiivinen rajauskynä, jolla saa loihdittua näyttävän pohjan huulimeikille. Pehmeä koostumus liukuu miellyttävästi huulilla.  

Sisley Paris Phyto Lip Twist -huulipunakynä oli ex tempore -löytö kevään Hulluilta Päiviltä. Ja onneksi olikin, sillä tämä huulipunan ja huulikiillon yhdistävä tuote on todella huippu! Minulla on käytössä parhaillaan luonnollinen vaaleanpunaisen sävy 2 Baby ja tämä huulipunakynä tekee huulista hetkessä täyteläisen oloiset ja pehmeät sävyttäen ne samalla kauniisti. Tuote on pakattu XXL-kokoisen kynän muotoon, jota ei tarvitse teroittaa.


XZ Raikastava ja Pesevä Teepuushampoo on ollut minulle täyden kympin arvoinen tuote katupölyn raskaiksi tekemien hiusten elvytykseen. Hiukseni tuntuvat nimittäin keväällä usein todella kuivilta, mutta juuresta rasvaisilta ja raskailta ja tämän shampoon avulla olen saanut ongelmaani avun. Teepuuöljyä sisältävä shampoo sopii päivittäiseen käyttöön ja jättää hiukset ilmaviksi ja ihanan raikkaan tuoksuisiksi!

Biozell Professional Color Mask* -hoitava sävyte on oiva keino pitää hiukset kuosissa värjäysten välillä! Koska viileän vaaleiksi värjätyt hiukset kellastuvat helposti, on hyvä hopeatuote niiden kauniina pitämisessä ihan must. Silver-sävyinen hoitava sävyte poistaa hiuksista keltaisuutta hoitaen hiuksia samalla naamion tapaan. Lopputuloksena on pehmeät, kauniisti kiiltävät hiukset. Sävytteen hintakin on alle 10 euroa, joten tätä hamstraan kylppärin kaappiin jatkossakin.

Himalaya Herbals Repair & Regeneration Protein Shampoo* sisältää nimensä mukaisesti proteiineja, jonka luontaisina lähteinä toimivat manteli ja kikherne. Shampoo on tarkoitettu vaurioituneille hiuksille korjaamaan ja vahvistamaan hiuksia. Tämä onkin ollut loistotuote vaaleille, helposti kuivuille ja jatkuvaa kosteuttamista kaipaavilla hiuksilleni elvyttämään niitä eloon talven jäljiltä. Samaan sarjaan kuuluu myös Protein conditioner, jota on suositeltavaa käyttää yhdessä shampoon kanssa.

Batiste Cherry Dry Shampoo* -kuivashampoo minikokoisessa 50 ml:n suihkepullossa on juuri sopiva käsilaukussa mukana kuljetettavaksi ja sillä hiukset saa nopeasti suihkittua kuosiin, jos suuntaat suoraan töistä iltamenoihin. Pelastaa myös kiireiset aamut, kun hiuksia ei ehdi pesemään. Raikas kirsikankukkainen tuoksu on miellyttävä eikä lainkaan liian voimakas.


Nyt toivottelen mitä parhaita alkanutta viikkoa ja muistattehan käydä Instagramissa osallistumassa Footner-jalkojenhoitotuotepaketin arvontaan, josta tarkemmin juttua täällä.


* saatu pr-näytteenä blogin kautta

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa 
SHARE:

01/06/2017

TUKKA KESÄKUNTOON


Tänään pääsen pitkästä, pitkästä aikaa istahtamaan kampaajan tuoliin! Ai että - olen ihan superinnoissani tästä pienestä arjen luksushetkestä. Ja tietysti odotan jo etukäteen paljon sitä, miltä lopputulos tulee näyttämään. Testaan nyt ensimmäistä kertaa uutta kampaajaa ja siinä on aina oma tietynlainen jännityksensä, mutta uskon, että ammattilainen hoitaa homman hienosti kotiin!

Viimeksi olen ollut ammattikampaajan käsittelyssä noin vuosi sitten ja sen jälkeen värjäillyt tukkaa itse. Olen ollut tyytyväinen tähän järjestelyyn, mutta nyt kun perheeseemme kuuluu aktiivinen puolivuotias, halusin vähän hemmotella itseäni ja buukkasin ajan erääseen keskustan kampaamoon, josta olen kuullut hyvää. Siitä ja uudesta kesätukasta on tulossa vielä tarkemmin juttua blogiin myöhemmin!

Mitään kovin radikaalia muutosta ei tällä kertaa lähdetä tekemään, sillä vaaleat ja pitkät hiukset ovat juttuni, mutta toiveissani on hieman nykyistä viileämmän vaalea sävy. Tyvikasvua on myös tarkoitus tasoittaa ja latvoista napsaistaan pois ehkä muutama sentti. En ole vielä päättänyt, haluanko raitoja kahdella eri sävyllä vai päädymmekö yhtenäiseen platinanvaaleaan väriin. Onneksi sain koottua Pinterestin avulla mainion moodboardin siitä, millaista lopputulosta nyt lähdetään tavoittelemaan. Palataan pian ja upeaa kesäkuun ensimmäistä päivää!



SHARE:

24/07/2015

THICKER & STRONGER HAIR


Viimeisen puolen vuoden aikana olen aktiivisesti halunnut voimistaa ja vahvistaa värikäsittelyiden ja pidennysten rasittamia hiuksiani. Luovuin joulukuussa teippipidennyksistä kokonaan ja siirryin käyttämään clip-on -pidennyksiä. Samalla aloitin hiusten tehohoidon ja lisäsin päivittäin nautittavien biotiinilisien määrää kahdesta neljään kapseliin. Olen myös koittanut välttää hiusten ylimääräistä muotoilua raudalla ja pidentää hiusten raidoitusväliä. Värjäyksen yhteydessäkin sävytytetään ainoastaan tyvi ja kirkastetaan raitoja. 

Harmikseni en ole kuitenkaan toistaiseksi kyennyt luopumaan hiusten päivittäisestä pesurutiinista, vaikka siihen kova pyrkimys onkin. Urheilen säännöllisesti ja haluan, että hiukset ovat puhtaat ja raikkaat, joten hiusten päivittäinen aamupesu on ollut itselleni tärkeää. En myöskään tiedä, kuinka suuri vaikutus pesuvälin pidentämisellä oikeasti on hiusten kasvuun ja kuntoon, joten tähän asiaan kuulisin kyllä mielelläni teidän kokemuksistanne. Jostain luin myös, että sampoopesuista kokonaan luopuminen tekisi ihmeitä hiuksille. Hurjalta kyllä kuulostaa, ja itse en ehkä tuohon kokeiluun uskalla lähteä.

Uskon kuitenkin, että terveellisellä ruokavaliolla ja laadukkailla hoitotuotteilla saa aikaan selkeitä tuloksia, vaikka hiuksia päivittäin pesisikin. Laadukas, hoitoaineen ja sampoon lisäksi myös muotoilutuotteita sisältävä hoitosarja on ollut minulle pitkään haussa, ja siksi olin todella iloinen päästessäni testaamaan Nioxin-hiustenhoitosarjaan kuuluvia pesu- ja muotoilutuotteita. Sain tuotteet Wellalta ja aloitimme minulle parhaiten sopivan hoitolinjan valinnan kartoittamalla hiushistoriaani yhdessä ihanan Elenan kanssa. Nioxin -sarjaan kuuluu yhteensä kuusi erilaista, yksilöllistä järjestelmää, ja omille hiuksille parhaiten sopivat tuotteet valitaan riippuen siitä, onko hiuksia käsitelty (värjäys, permamentti tms.) ja onko oma hiustyyppi hento vai paksu ja karkea. Päädyimme valitsemaan käyttööni hoitojärjestelmän nro 3, sillä hiukseni ovat melko hennot, lasimaiset ja kemiallisesti käsitellyt. Pidennysten käytön myötä hiukset ovat myös kärsineet ja ohuentuneet paikoittain.  Koska kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa, liitin alle kaavion, josta on helppo nähdä, miten numeroin 1 - 6 merkityt Nioxin-hoitojärjestelmät eroavat toisistaan:





Testattavaksi pääsivät hoitosarjan Cleanser Shampoo, Scalp Revitaliser Conditioner -hoitoaine ja Scalp Treatment -tehohoito hiuspohjalle. Sampoota ja hoitoainetta käytetään normaaliin tapaan ja pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin levitetään lopuksi tuo tehohoito, jonka annetaan jäädä hiuksiin. Sekä sampoossa ja hoitoaineessa on raikas mentholinen tuoksu ja pieni määrä kumpaakin tuotetta riitti hyvin koko tukan pesuun ja hoitoon. Nämä pesutuotteet ovat olleet minulla lähes päivittäisessä käytössä huhtikuun lopulta saakka, ja alkavat vasta nyt vedellä viimeisiään, joten tuo 150 ml:n pakkauskoko riittää hyvin noin neljäksi kuukaudeksi. Harvemmalla pesuvälillä luonnollisesti pidempään :)

Koska muotoilen hiuksiani päivittäin föönillä, lämpörullilla ja raudalla, pääsin testaamaan myös Nioxin 3D Styling -muotoilutuotteita. Muotoilutuotteet ovat dermatologisesti testattuja ja tehty hoitamaan hiuspohjaa. Elvyttävä Rejuvenating Elixir -eliksiiri, tuuheuttava Bodifying Foam -muotoluvaahto ja lämpöaktivoituva Therm Activ Protector -suihke tuovat hiuksiin nimensä mukaisesti volyymia ja luovat "3D -efektin". Ihastuin todella paljon erityisesti tuohon kuumuudelta suojaavaan ja lämmössä aktivoituvaan suihkeeseen, joka on ollut todella näppärä tuote lämpörullien pohjalla antamassa kiharoille kevyttä tukea. Myös tuuheuttava, tyven kohottamiseen mainiosti sopiva muotovaahto on ollut aktiivisessa käytössä lähes päivittäin. Elvyttävää Rejuvenating Elixir -eliksiiriä olen käyttänyt vaihdellen hiusten koko pituuksiin ja latvoihin, ja ollut tyytyväinen kauniin sileään lopputulokseen. 

Summa summarum, olen ollut todella tyytyväinen kaikkiin testaamiini tuotteisiin ja jo muutaman käyttökerran jälkeen huomasin eron hiusteni rakenteessa ja kunnossa. Ja kyllä, hiukset tuntuvat todella tuuheammilta! Yksikään testaamistani muotoilutuotteista ei myöskään tehnyt hiuksista raskaan tai rasvaisen tuntuisia, mikä on usein ongelmana hentojen hiusten muotoilussa. Ehdoton plussa on myöskin se, että Nioxinin pesu- ja muotoilutuotteet estävät hiusten katkeilua, mikä luonnollisesti vaikuttaa hiusten kuntoon. Lämmin kiitos vielä Wellalle näistä huipputuotteista!


Nyt ihanaa alkavaa viikonloppua & pysykäähän kuulolla!



* tuotteet saatu Wellalta
SHARE:

15/04/2015

UUTTA SÄVYÄ HIUKSIIN


Olen jo pidempään haaveillut hieman tummemmasta, ombre-tyylisestä tyvestä, jossa oma luonnollinen tyvisävy vaalenisi liukuen latvoja kohti. Lähes pariin kuukauteen en ole hiuksiini mitään väriä laittanutkaan, vaan antanut omansävyisten hiusten puskea tyvestä vapaasti. Tummempi tyvi antaa hiuksille kaunista syvyyttä ja tekee lookista samalla luonnollisemman, joten olen ollut siihen enemmän kuin tyytyväinen. Samalla tämä normaalia pidempi värjäysväli on säästänyt hiuksiani, joiden kasvatus ja vahvistus on ollut projektina jo pitkän aikaa. Tukan kasvatusprojektista ja sen eri vaiheista tulossa muuten vielä ihan oma postaus myöhemmin.

Ainoa ongelma tämän luonnon oman "ombre" tyviliun kanssa on ollut se selkeä tyvikasvun raja, joka hiuksiin jää niiden kasvaessa. Ensimmäinen kuukausi meni vielä melko kivuttomasti, mutta viime viikkoina hiusten päällisosan sävy on tuntunut turhankin tummalta ja tasaiselta. Ratkaisu ongelmaan löytyi vanhan tutun raidoituksen kautta, jonka kautta hiuksiin saa helposti uutta, raikkaampaa ilmettä. Olen jo useamman vuoden ajan säästänyt hiuksiani raidoittamalla kevyesti ainostaan osan päälliosan hiuksista latvojen värin pysyessä koskemattomana. Ja kun omaa sävyä jää joka kerta pohjalle, lopputulos pysyy kauniin eläväisenä ja monivivahteisena. Luonnollisen lopputuloksen takaamiseksi käytän raidoittamiseen aina normaaleja kestovärejä,enkä esimerkiksi erillisiä, vaaleille hiuksille usein liian vahvasti valkaisevia raidoitusaineita. Viime vuosina olen suosinut usein Garnierin Luonnolliset sävyt -sarjan hiusvärejä tai Nutrisse Cremé -sarjan sävyä 10, joka luonnollisen viileän vaalea. Tällä hetkellä kiinnostaisi kovasti kokeilla myös L'Orealin uutta Prodigy-hiusväriä, joka ei sisällä lainkaan ammoniakkia. Värin levittämiseen käytän vahvaa kunnon sivellintä (luottosiveltimeni on käyttämätön öljyvärisivellin), jolla hiuksiin saa taiottua sopivan ohuita ja tasaisia raitoja.

Miksi sitten raidoitan hiuksiani itse kun voisin yhtä hyvin antaa kampaajan hoitaa homman? Tämä pohdin usein itsekin, mutta syitä tähän on oikeasti ainoastaan kaksi: olen pettynyt useampaan kertaan kampaanjan tuolissa istuessani ja toisekseen en ole vielä onnistunut löytämään sitä täydellistä luottokampaajaa. Vuosien kokemuksen ja sorminäppäryyden myötä hiusten kotivärjäilyyn on kehittynyt jo sellainen taito, että ihan helpolla en halua hiuksiani uskoa kenenkään muun käsiin. Toisaalta ammattikampaajan palveluihin turvautumisen helppous ja vaivattomuus kiehtoo kyllä. Ristiriitaisia juttuja nämä hiusasiat, haha. Otan kyllä enemmän kuin mielelläni suosituksia hyviksi havaitsemistanne kampaajista vastaan, sillä viimeistään kesän aikana aion tietyn tapahtuman puitteissa sellaisen puoleen kääntyä.


Oikein iloista keskiviikkoa ja palataan taas!



SHARE:

20/05/2014

Vadelmahuulet

Hei pitkästä aikaa! Pahoittelut, että blogi on viime aikoina päivittynyt normaalia hitaampaan tahtiin muiden kiireiden keskellä. Mutta nyt täällä ollaan taas ja jatkossa entistä aktiivisemmin :) Tällä kertaa parempien asukuvien puutteessa vähän viikonlopun fiiliksiä ja hieman hehkutusta uudesta punaisesta suosikkipunastani. Näissä kuvissa huulillani on nimittäin L'Orealin Intense-puna sävyssä Deep Rasberry 375, jonka löysin heidän valikoimastaan taannoin meikkitaiteilija Suvi Tiilikaisen vinkkaamana. Ihan joka päivä ei näin vahvan sävyistä punaa tule käytettyä, mutta simppeleihin asukokonaisuuksiin se käy ihanasti ja kirkastaa samalla koko ilmeen. Peitto ja kesto on tässä punassa huippulaatua ja kermainen koostumus liukuu kauniisti huulille. Aiemmin täälläkin vilahtanut tuttu kestosuosikkini onkin saman sarjan aniliininpinkkiin taittuva Sparkling Amethyst 287, ja siihen turvaudun lähes joka päivä. Mutta vaihtelu virkistää, ja nämä vadelmahuulet sopivat kivasti myös hieman juhlavampiin lookkeihin.



Tällä hetkellä pohdinnassa on myös (kesä)tukan sävy. Juuri nyt tykkään tyvestä hieman tummemmasta vaaleasta, joka liukuu sitten tasaisesti vaalemmaksi latvoja kohta. Mutta oikeanlaisen sävyn ylläpito on hankalaa, ja usein tyvi alkaa nopeasti olla liian tumma, ainakin omiin silmiini. Ihan yksivärisen vaaleaan ilmeeseen en kuitenkaan halua palata, koska tämä hieman liukuva sävy on niin paljon elävämpi ja luonnollisemman näköinen. Hmm, hankalia valintoja - any ideas? :)



Nyt kivaa ja aurinkoista tiistaita teille ja palataan!
SHARE:

29/01/2014

Last weekend

Hei taas! Tällä kertaa kerron hieman kuulumiani viime viikonlopulta. Lauantai meni omalta osaltani pitkälti sporttaillessa ja terveellisesti syöden, ja illan vietin rentoutuen kotosalla. Huomatkaa muuten tuo kuvassa näkyvä uusi, hauskalla motivaatiotekstillä varustettu salipussukkani :) Kirjoittelin aiemmin täällä tammikuun treenitavoitteistani ja ruokavaliooni liittyvistä jutuista, ja pieni tilannecheck paljastaa, että olen pysynyt alkuperäisessä treenitavoitteessa 80 prosenttisesti. Ihan hyvin minusta, sillä tuo 15 treeniä kuukaudessa on aika kunnianhimoinen tavoite. Tähän väliin vielä vähän juttua uudesta innostukseni kohteesta: pätkäpaastosta. Luin nimittäin pitkin syksyä Michael Mosleyn kehittämästä, 5:2-dieettinä tunnetusta pätkäpaastosta, ja sen kokeileminen alkoi houkuttelemaan toden teolla nyt tammikuussa treeni-innostuksen iskettyä. Elintarviketieteilijänä seuraan muutenkin ruoka- ja dieettirintalla ilmeneviä trendejä säännöllisesti, ja pätkäpaasto kuulosti kaikin puolin toimivalta keinolta hillitä jatkuvaa napostelua ja tiputtaa muutama kilo pysyvästi. Tällä viikolla olenkin pitänyt jo yhden paastopäivän ja seuraava on sitten huomenna. Hassua kyllä tuo yksi paastopäivä vähensi ruokahalua myös seuraavina päivinä ja nyt olo on ollut tosi hyvä ja kevyt, joten tätä aion ehdottomasti jatkaa!

Koska viikonloppu oli kylmä, kietouduin lähes päivittäin Henri Lloydin neulehuiviin, joka on ehdoton lempparini tällä hetkellä. Lippulogolla koristettuja Knighton-pipoja ja -huiveja oli muuten vielä kolmisen viikkoa sitten hyvin jäljellä useassa värisävyssä Henri Lloydin Korkeavuorenkadun myymälässä eli kiinnostuneiden kannattaa käväistä siellä. Viikonloppuna uusin myös pidennykset ja sävytin nykyistä hiusväriäni entistä tuhkaisemmaksi ja luonnollisemmaksi. Tein raitoja kahdella eri sävyllä, ja olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Alimmassa kuvassa minulla muuten ihan oma tukka, joka on kasvanut ja vahvistunut viimeisen vuoden sisällä mm. biotiinin ja hyvien hoitotuotteiden avulla. Hiusaiheinen postaus, jossa kerron tarkemmin tällä hetkellä käyttämistäni ja hyväksi havaitsemistani hiustuotteista, on muuten suunnitteilla eli pysykäähän kuulolla :)


SHARE:

22/02/2013

Hiusten kihartaminen kiharrustikulla

Hei pitkästä aikaa! Pahoittelut piiiitkästä postausvälistä, johon on mahtunutkin kaikenlaista: paluu Pariisista, pieni flunssanpoikanen, ystäväpariskunnan häät Imatralla, ainejärjestön tilintarkastusta, salitreeniä, gradun kirjoittamista ja tietenkin töitä. Nyt alkaakin olla viikko lopuillaan ja huomenna on vuorossa synttärijuhlareissu Jyväskylään :) Tässä vaiheessa siis jo mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

En ole saanut vielä Pariisin kuvia purettua koneelle, joten vielä hetki menee ennen kuin saan kuulumiset Pariisin reissustamme tänne. Mutta tänään päätin tehdä pikaisen postauksen uudesta laitehankinnastani eli Remington Pearl Wandista, koska sitä ehditiinkin jo reissun aikana kysellä. Kyseessä on erittäin näppärä, nopeasti kuumeneva kiharrustikku, jolla saa loihdittua kestävät kiharat melko pienellä vaivalla. Vinkkina mainittakoon, että kiharrustikulla tehdyt kiharat kestävät ainakin itselläni parikin päivää hyvänä, joten ne kannattaa ne tehdä edellisiltana valmiiksi, jos aamulla on kiireinen lähtö tiedossa :)

Step 1. Lähtökohtana olivat pestyt ja föönatut omat hiukset, joihin kiinnitin 6-osaisen clip-in-setin (pituus 50 cm). Ehkä joku huomaakin, että hiusteni väri on hieman tummempi näissä kuvissa ja kyseessä uudet pidennykset sävyssä 12/16/613. Antavat mielestäni kivaa vaihtelua puhtaaseen vaaleaan sävyyn ja liukuvärjätyn ilmeen hiuksiin.

Step 2. Aloitin kihartamisen jakamalla hiukset kahteen osioon ja valitsemalla sitten noin 2 cm:n paksuisia osioita. Kieputin osiot alkamaan kiharrustikun tyvestä kiertäen sitten hieman ylöspäin, jotta kiharoista ei tulisi liian "tiukat". Lämpösuojana toimi TreSemmen Heat Defence -suihke. Päällisosan hiukset nostin klipsillä takaraivolle.



Step 3. Kiharsin molemmat puolet käyttäen kiharrustikun lämpötilaa 200 astetta (tikun max. lämpötila on 210 atstetta). Pidennyshius vaatii usein kuumempaa lämpötilaa kuin oma hius, jotta lopputulos olisi kestävä.

Step 4. Kun molemmat puolet oli kiharrettu, availin jäähtyneitä kiharoita sormin. Harjasin myös hiuksia kevyesti, jotta lopputulos olisi luonnollinen ja runsas.


Step 5. Valmista tuli! Takaraivolle klipsillä nostetut päällisosan hiukset kiinnitin kumilenkillä taakse ja kiersin sitten kerran kiinnityskohdan ympäri.

Step 6. Ja tältä näytti loppulos hiukset taaksepäin vedettynä.




Kokemus on osoittanut, että kiharrustikulla käsitellyt hiukset ovat parhaimillaan muutaman tunnin kuluttua, kun kiharat ovat hieman auenneet.


Nyt rentouttavaa perjantaita!
xoxo Laura
SHARE:

04/02/2013

Täydelliset kiharat nopeasti!

Kuulostaako otsikko liian hyvältä ollakseen totta? Niin ajattelin, ensin minäkin, mutta nyt olen löytynyt toistaiseksi parhaan ratkaisu upeiden kiharoiden loihtimiseen. Ja mikä parasta, homma on sen verran nopeaa ja helppoa, että onnistuu aamukiireenkin keskellä. 

Tämä loistotuote on siis Remigton Pearl Wand -kiharrustikku. Ehkä tulen hieman jälkijunassa, sillä googlettelu paljastaa, että kuumin kiharrustikkuvillitys velloi Suomessa jo muutama vuosi takaperin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Lueskelemalla netistä muiden käyttökokemuksia Remigton Pearl Wandista sain tuotteesta todella hyvän kuvan ja löysin näppäriä videoita ja kuvilla varustettuja ohejeistuksia niiden täydellisten kiharoiden luomiseen. Lopullisen ostopäätöksen vahvisti Fotballfrue-blogi, jossa blogin kirjoittaja Caroline paljastaa upeiden hiustensa salaisuudeksi lähes päivittäin käyttämänsä kiharrustikun. Merkki tosin on toinen, mutta tuote mielestäni muuten Pearl Wandin kaltainen.

Hankin Pearl Wandin keskustan Sokokselta, jossa se on helmikuun kanta-asiakastarjouksessa (31,95 (norm. 39,95 €). Pakkaukseen kuuluu kiharrustikun lisäksi kaunis, metallinsävyinen säilytyspussi ja lämmöltä suojaava hansikas. Tuo hansikas on mielestäni ihan must, jotta latvojen päät saat kiharrettua näppejään polttamalla! 

Olen aiemmin käyttänyt kihartimia, lämpörullia ja suoristusrautaa metsästäessäni unelmien kiharakampausta. Mikään ei kuitenkaan antanut ihan sitä toivomaani lopputulosta, kampauksen kestosta puhumattakaan. Tyytyväisin olen ollut lämpörulliin, sillä niillä saa helposti luonnollista volyymia ja loivat, ei liian tiukat kiharat. Valitettavasti näillä kosteilla talvikeleillä aamulla luotu kampaus on iltapäivällä enää vain muisto. Siksi etsin kuumeisesti pysyvämmän ja pitkäkestoisemman lopputuloksen takaavaa kiharruslaitetta.

Pearl Wand:
+ kuumenee nopeasti
+ helppo käyttää
+ säädettävä lämpötila (130 - 180 C)
+ kestävä lopputulos
+ kiharoiden koon säätäminen (löysää/tiukkaa kiharaa) onnistuu valitsemalla erikoisia hiusosioita. Pienemmillä osioilla teet tiukempaa kiharaa, suuremmilla osioilla taas loivempaa kiharaa.

- ilman lämpösuojahanskaa latvojen kihartaminen on hankalaa
- lämpösuojasuihkeen käyttö suositeltavaa lämpökäsittelyn aiheuttamien vaurioiden minimoimiseksi

Aina upean Olivia Palermon hiustyyli on muuten helppo kopioida tekemällä löysiä laineita kiertämällä suuria (n. 3-4 cm leveitä) hiusosioita Pearl Wandin ympärille. Kuvaa omista hiuksistani kiharrintikulla muotoiltuna tulossa myöhemmin myös tänne blogiin.

photos all over web

Palataan pian,
xoxo Laura

SHARE:

18/10/2012

15 x Easy Hair Styles

Osa teistä onkin jo ehkä huomannut, että Glitterillä on tällä hetkellä huikean hyvä valikoima erilaisia kampausten tekoa helpottavia tarvikkeita, mm. nutturavalkkeja, näppäriä klipsejä, kampavalkkeja, pantoja ja solkia. Olen itse ollut hurjan tyytyväinen Glitterin nutturavalkkiin, joka on kiireisten aamujen pelastus ja kampavalkilla saa ihanaa 60-luvun henkistä volyymiä hiuksiin.

Ostosten teon yhteydessä Glitter-myymälöistä voi noutaa upean minioppaan, joka sisältää vinkit 15 nopean ja helpon kampauksen luomiseen. Suosittelen!


See you!
xoxo Laura
SHARE:

12/10/2012

Nutturapäivä

Tiedätte varmaan sen fiiliksen, kun tuntuu, että hiuksille on pakko tehdä jotain uutta! Olen pysytellyt vaaleissa sävyissä ja pitkässä hiusmallissa jo useamman vuoden ajan enkä ainakaan tällä hetkellä halua lähteä radikaalisti hiusten nykyistä sävyä muuttamaan. Hiustenkasvatus ja hiusten kunnon kohennusprojekti on myös edelleen käynnissä, joten pituudestakaan en halua tinkiä.

Muutama päivä sitten innostuin taitelemaan simppelin nutturakampauksen. Kiristin hiukset ensin tiukalle poninhännälle ja kieputin hännän tyven ympärille muutamaan kertaan. Sen jälkeen kiinnitin koko komeuden muutamalla huomaamattomalla pinnillä ja tadaa - kampaus oli valmis!  Klassinen nutturakampaus on paitsi tyylikäs ja siisti, myös helppo tapa pitää ärsyttävästi syysmyrkyissä silmille leijailevat irtohiukset kurissa. Jotenkin olen onnistunut löytämään erilaiset kampaukset toden teolla vasta viime aikoina ja todennut niiden toimivan erinomaisesti koko lookin päivittämisessä.




Samana päivänä innostuin vähän tuunailemaan Neverfulliani. Kietaisin päälle valikoituneeseen neuleeseen sopivan oranssinsävyisen, Hermés-henkisen huivin laukun ympäri, joka sai samalla ihan uuden syksyisen ilmeen. Näitä DIY-ideoita ja tuunauksia pitäisi toteuttaa kyllä useamminkin :)



Loistavaa syksyistä perjantaita,
xoxo Laura
SHARE:

12/09/2012

Rapunzel of Sweden: Tangle Teezer

Surffailin alkuviikosta hiustenpidennyksiin ja pidennysten hoitotarvikkeisiin erikoistuneen Rapunzel of Swedenin sivuilla. Olen ollut tämän nettikaupan uskollinen asiakas jo monta vuotta, sillä Rapunzelin valikoima on kattava, luonnollisia, omiin hiuksiin sointuvia värisävyjä on paljon ja tarjolla on paljon eri pidennystekniikoihin sopivia apuvälineitä. Valikoima kattaa myös pidennysten hoitoon sopivat sampoot, hoitoaineet, erikoiskammat ja selvitysharjat sekä tee-se-itse-clip on -pidennysten valmistamiseen tarvittavat klipsit.


Ilokseni huomasin Rapunzelin valikoiman täydentyneen maailmalla mainetta niittäneellä Tangle Teezer -ihmeharjalla. Harjaa on hehkutettu todella paljon useissa blogeissa ja halusin ehdottomasti päästä testaamaan sitä omassa käytössäni. Rapunzelin sivuilla oleva tuotelupaus sanoo TangleTeezeristä seuraavaa:

  • Kampaajan suosikki
  • Sano hyvästi takkuisille hiuksille ja tukkapesäkkeille!
  • Tangle Teezer -harjaa on myyty studioille ympäri maailmaa.
  • Auttaa pitämään hiukset sileinä ja hienoina vahingoittamatta hiusten suomukerrosta.
  • Tangle Teezeriä voi käyttää joko kuiviin tai kosteisiin hiuksiin.
  • Ei tarvitse olla varovainen. Oikein takkuisia hiuksia harjataan käyttäen enemmän voimaa.
  • Tanzle Teezer joustaa, eikä revi hiuksia pureutuessaan takkupesäkkeisiin. 
  • Täydellinen, jos haluat selvittää hiustenpidennykset - clip on -pidennykset, peruukin tai muita hiustenpidennyksiä.


Värikkäät harjat ovat suloisia, mutta itse päädyin klassiseen mustaan, joka löytyy täältä. Harja näyttää olevan vahvaa tekoa ja tulee toivottavasti kestämään päivittäisessä käytössä pahasti naarmuuntumatta ja väriään menettämättä. Laitan käyttökokemuksia "ihmeharjasta" tänne heti, kun saa tuotteen kotiin testattavaksi.


Ruotsissa Rapunzel on kampanjoinut tuotteitaan ahkerasti ja mainoskampanjaan ovat lähteneet mukaan myös suosittua Blondinbella-blogia kirjoittava Isabella Löwengrip ja kohubloggari Kissie. Tytöistä löytyy Rapunzelin sivuilta ja Facebook-palstalta ennen ja jälkeen -kuvat, joista on helppo todentaa ero aiempaan. Myös tyttöjen pidennyksiin käytetyt tuotteet on esitelty, joten täsmälleen saman värisävyn voi klikata helposti myös itselleen Rapunzelin verkkokaupasta.



Itse olen ollut aina tyytyväinen nopeaan toimitusaikaan, vaivattomaan tilausjärjestelmään ja tuotteiden palautusmahdollisuuteen. Usein verkkokaupassa on kampanja, jossa rahtikulut ovat maksuttomat, kun tilauksen arvo ylittää määritetyn summan. Kannattaa huomata, että tuotteita palautettaessa palauttaja myös maksaa palautettavan paketin postimaksut takasin Ruotsiin.


Itselläni ei ole kokemusta sinetti- tai teippipidennyksistä, mutta clip on-pidennykset ja lettitekniikalla kiinnitettävät pidennykset ovat tuttuja ja todella suosittuja myös lähipiirissäni. Lettipidennys ja clip on-pidennys on hiuksille sinettejä tai teippejä hellävaraisempi vaihtoehto, sillä itseäni ainakin hirvittää nähdä kuvia vuosikausia kuluttavia pidennyksiä käyttäneistä ja tämän rasituksen takia osin kaljuuntuneista julkkiksista.

Vuosien saatossa olen käyttänyt Rapunzelin hiusnauhaa, josta voi itse leikata ja ommella sopivat clip on -pidennykset tai lettipidennykseen tarvittavat osiot. Hiusnauhasta on helppo mitata ja leikata itselle sopivan pituiset osiot, sillä omien kokemusteni mukaan valmiita clip on -settejä ostaessa osiot ovat usein olleet liian leveitä. Clip on -pidennyksiin tarvittavat klipsit ja ompelulangan vaaleille hiuksille löydät täältä, ja tummille hiuksiin vastaavat ompelutuotteet täältä.

Rapunzelin hiusnauhat on valmistettu aidosta, laadukkaasta remy-hiuksesta ja tuotelupaus sanoo seuraavaa:

Pitkät, tuuheat ja pehmeät hiukset - Rapunzelin hiusnauha sallii monta vaihtoehtoa!
  • Kiinnitä hiustenpidennys liimalla, letin avulla, mikrorenkailla tai tee oma clip on -setti.
  • Pitkä hiusverho, joka on ommeltu kiinni nauhaan yhdestä päästä
  • Tasoita kiharra & muotoile hiustenpidennystäsi ihan niin kuin haluat!

Rapunzelin valikoimaan kuuluu kattava valikoima erilaisia värisävyjä. Osa hiusnauhoista on yksivärisiä, mutta valikoimaan kuuluu myös valmiiksi raidoitettuja hiusnauhoja. Tietysti yksi vaihtoehto on ostaa kahta erisävyistä yksiväristä hiusnauhaa ja ommella niistä juuri omiin hiuksiin sopivat pidennykset raidoittamalla ja elävöittämällä yksiväristä hiusnauhaa toisella sävyllä. Tulee hieman tyyriimmäksi näin, mutta sävy ja lopputulos on sitten juuri halutunlainen. Olen myös kokeillut valmiiksi raidoitettuja hiusnauhoja, mutta ne olivat luonnossa hieman tummempia kuin kuvissa, eivätkä siksi antaneet ihan toivotunlaista lopputulosta.



Oma hiusvärini on sen verran vaalea, että parhaiten minulle sopivat Rapunzelin hiusnauhavalikoiman sävyt #60 (vaalein blondi) ja #613 (vaaleablondi). Sävy 613 on hieman kultaisempi kuin hieman tuhkaan taittuva sävy 60 ja siksi olen viime kertoina tilannut tuota vaaleampaa sävyä. Hiusnauhat myös hieman "tummuvat" pitkässä käytössä, joten senkin vuoksi vaaleampi sävy on ollut omalle nykyiselle pohjasävylleni parempi. Molempia voin kyllä suositella lämpimästi kaikille puhtaan vaaleat hiukset omaaville.




Rapunzelin valikoimaan kuuluvat myös synteettiset clip-in-poninhännät, joilla omaa arkit- ja juhlayyliä voi helposti pävittää.


Poninhäntä on erittäin helppo kiinnittää omiin hiuksiin, jotka sidotaan normaalisti poninhännälle. Voit kieputtaa pidennyshiuksista tehdyn poninhännän myös näyttävälle nutturalle ja kiinnittää hiuksiisi sointuvilla pinneillä.


Tästä tulikin tällä kertaa pitkä postaus, mutta toivon siitä olevan iloa mahdollisimman monelle teistä. Etenkin clip on -pidennykset ovat helppo tapa päivittää hiustyyliä omaa hiusta vahingoittamatta. Pidennykset on helppo laittaa ja ne voi poistaa vaikka urheilun ajaksi kokonaan, mikä vähentää pidennyshiusten pesutarvetta ja säästää niitä. Kannattaa myös käsitellä pidennyshiuksia oikeilla hoitotuotteilla, kuten Rapunzelin selvitysharjalla ja välttää liiallisten muotoilutuotteiden, korjaavien ja rakennepaikkaavien tuotteiden käyttöä, sillä niistä remy-hiukset kärsivät.

Rapunzel of Swedenin kattavaan valikoimaan pääset klikkaamaan suoraan tästä!


Iloista keskiviikon jatkoa ja palaillaan taas!
xoxo Laura

* postaus sisältää mainoslinkkejä
SHARE:

09/08/2012

Blonde, brunette or something between?

Tervehdys jälleen! Tämän päivän postauksen aiheena ovat hiukset ja niiden oikean värisävyn valinta. Omaan hiusteni värjäyshistoriaan kuuluu todella vaalea platinasävy, kaksisävyinen värjäys (vaalea päällä, tummempi sävy alla), tumman ruskea sävy, punertavan ruskeat hiukset, raidoitetut vaalean ruskeat hiukset....erilaisia kokeiluja hiusvärin suhteen on tullut tehtyä todella paljon. Nykyisin viihdyn vaaleassa, melko lähellä luonnollista sävyäni olevassa värissä, sillä koen sen eniten omakseni. Olen kuitenkin aina välillä haaveillut hiekan- ja kinuskin sävyisistä raidoista, jotka toisivat kivaa vaihtelua ja piristystä syksyyn. Moni tuntuu noudattavan "tummempi sävy talveen, vaaleampi kesään" -sääntöä ja usein hieman tummempi ja luonnollisempi sävy sopii suomalaiselle talvenkalpealle iholle parhaiten. Laitan siis hieman tummemman sävyiset raidat mietintämyssyyn.

Monilla julkkiksilla on totuttu näkemään viikottain vaihtuvia tyylejä, joihin myös vaatteet mallataan sopiviksi. Tällä hetkellä ehkä tiuhimmin hiustyyliään vaihteleva julkisuuden henkilö on supertähti Rihanna, jolla on nähty niin lyhyttä poikatukkaa kuin pitkiä kiharoita tumman suklaan, kirkkaanpunaisen ja platinablondin sävyisenä. Rihanna kantaa kaikki eri tyylit uskomattoman hyvin ja on vaikea sanoa, mikä näistä värisävyistä sopii hänelle parhaiten.



Madonna on muunnellut hiustensa värisävyä useaan otteeseen uransa aikana. Tähti on nähty platinablondina, mustatukkaisena ja ruskean eri sävyissä. Nykyisin hän suosii luonnollisen vaaleaa hiusväriä ja hiukset nähdään usein kasvojen piirteitä pehmentävillä suurilla kiharoilla.



Scarlett Johansson on totuttu etenkin uransa alkutaipaleella näkemään pitkissä, vaaleissa kutreissaan, mutta sittemmin hän on kokeillut rajumpaa, miltei mustaa ruskea sävyä, joka muuttaa hänen tyttömäisen lookinsa totaalisesti.



Takavuosien Siskoni on noita -sarjasta muistettava näyttelijä Alyssa Milano nähdään yleensä kiiltävissä, pitkissä ja sävyltään syvän ruskeissa hiuksissa. Alyssa on kuitenkin kokeillut välillä myös hieman vaaleampaa värisävyä, joka ei valitettavasti tuo hänen kauniita piirteitään parhaimmalla tavalla esille.



Victoria Beckham on nähty klassisessa polkkakampauksessaan jo pitkään, mutta Poshinkin värikokeiluihin lukeutuu lyhyt, vaalea poikatukka, pitkät pidennetyt laineet ja keskiruskeilla raidoilla sävytetty polkka. Itse pidän viimeksi mainitusta värisävystä Victorialla eniten.



Leighton Meester, jonka upeaa tyyliä blogissa onkin jo esitelty, on luonnolliselta hiusväriltään blodi. Tumma väri sopii kuitenkin Leightonille erinomaisesti ja korostaa hänen kauniita ruskeita silmiään ja siroja piirteitään.



Myös tosi-tv tähti ja nykyisin Kanye Westin kainalossa viihtyvä Kim Kardashian kokeili uransa alkuvaiheessa vaaleampaa sävyä, joka sopii kyllä hänelle erittäin hyvin!Viime aikoina Kim on nähty luonnollisen tummakutrisena, joten vaalempi värisävy taisi jäädä kertakokeiluksi.



 Mikä näistä värisävyistä on oma suosikkisi?

Ihanaa päivää!
xoxo Laura
SHARE:

26/06/2012

Summer braids

Tänään teki mieli laittaa päälle jotain pirteää sateisen maanantain jäljiltä ja samalla keksin loihtia hiuksiin jotain . Yleensä olen aika laiska aamukiireessä tekemään mitään kampauksia ja sitaisen hiukset joko korkealle poninhännälle tai sitten jätän ne auki laineille. Tämän aamuinen lettikampaus siis syntyi ex tempore yhdistämällä kaksi pientä, sivuhiuksista koottua lettiä poninhäntään. Simpe and very boho chic :)


Tänään käytössä oli myös ensimmäistä kertaa uudet H&M:ltä hankitut korvakorut, joiden limensävyisiin yksityiskohtiin ihastuin. Muuten päälle valikoitui kirkanpunainen toppi ja limensävyinen lempparijakkuni.



Letit on helppo ja nopea valmistaa muutamassa minuutissa ja kiinnittää hainleualla ennen poninhännän kiepsauttamista paikoilleen.




Tätä kampausta aion suosia jatkossakin, sillä hiukset pysyvät siististi pois kasvoilta ja letit hieman pehmentävät tiukan poninhännän koruttomuutta. Seuraava projekti onkin sitten tyylikkään nutturakampauksen saloihin perehtyminen.


Täytyy kokeilla myös näitä Lauren Conradilla, Rachel Bilsonilla sekä Nicole Ritchiellä nähtyjä lettikampauksia!





SHARE:
Blogger Template Created by pipdig