31/08/2019

[OUTFIT] TRENCH COAT & LEOPARD DRESS


Syksy lähestyy kovaa vauhtia ja sen myötä on aika ottaa katse kohti syksyn pukeutumista. Täytyy heti alkuun todeta, että olen viime aikoina vähentänyt aika rankalla kädellä sesonkishoppailua ja koittanut sen sijaan panostaa aikaa kestäviin klassikoihin, jotka toimivat sekä vapaa-ajalla että toimistopukeutumisessa. Ennen tuli osteltua paljon enemmän hetken trendijuttuja, mutta nykyisin haluan panostaa kestäviin materiaaleihin ja rakentaa toimivaa vaatekaappia muutamien suosikkivärien ja vaatekappaleiden ympärille, joita olisi mahdollisimman helppo yhdistää toisiinsa. Nykyisin lähdenkin vaateostoksille työpukeutuminen edellä, sillä töissä tulee vietettyä leijonaosa ajasta arkisin.

Trenssitakki on tietysti syksypukeutumisen must ja koko viime syksy ja kevät tulikin käytettyä tummansinistä trenssitakkia ihan kyllästymiseen asti. Tämän oversized-mallisen ja kauniin maitosuklaan sävyisen trenssin bongasin loppukeväästä Hennesiltä ja nyt se pääsee taas käyttöön, kun säät alkavat viilentyä. Jo tällä viikolla aamut ovat selkeästi olleet aiempaa pimeämpiä eli kohta on pidemmälle takille käyttöä. Näissä asukuvissa trenssin kaverina on viime keväinen mekkolöytö Tukholmasta, jossa näkyy vahvasti lempparikuosini eli leopardiprintti. Leopardikuosia tullaan näkemään tämän syksynkin pukeutumistrendeissä ja itse olen siitä tietysti erittäin innoissani, koska vaatekaaapistani löytyy aina tilaa tälle kissakuosille.  Tällä hetkellä inspiroidun ruskean ja beigen eri sävyistä muutenkin, sillä nuo sävyt toimivat kivasti vaalean ihonsävyni kanssa ja ovat mustaa pehmeämpi valinta. Haussa onkin muutama ruskean sävyinen/beige perusneule, jotka menisivät kivasti sekä farkkujen että hameiden kaverina.
 

Syksyllä kannattaa muuten panostaa erilaisiin hiusasusteisiin, joilla saa asukokonaisuuden helposti päivitettyä vähän eri näköiseksi. Kevään iso hitti olivat erilaiset helmi- ja strassikoristellut pinnit ja niitä tullaan näkemään katukuvassa varmasti syksynkin aikana erityisesti hauskoilla teksteillä varustettuna. Näissä kuvissa mulla on hiuksissa Glitterin ihana, pr-näytteeksi saatu Happy-pinni, joka saa aina hymyn huulille. Syksyllä koru- ja asustepuolella tullaan näkemään runsasta kullan kimallusta, joka on kauden kuumin metalliväri. Keltakulta on aika ollut oma suosikkini, joten tämäkin trendi iskee täysillä!


trench / H&M  dress & sunnies / Zara  bag / Gina Tricot  hairclip / Glitter (gifted)


SHARE:

29/08/2019

PARAS KESÄKURPITSAPASTA MANSIKOILLA JA HALLOUMILLA


Kesäkauden viimeisiä hetkiä viedään ja pian on aika ottaa katse syksyyn. Onneksi olemme saaneet nauttia tällä viikolla vielä varsin lämpimistä ja aurinkoisista kesäkeleistä - toivotaan, että tätä lämpöä riittäisi pitkälle ensi kuunkin puolelle! Tänään halusin tulla vinkkaamaan teille ihan parhaan kesäkurpitsapastan reseptin, jonka kehittelin taannoin ex tempore, kun pähkäilin miten valmistaa perheelle hyvää ja terveellistä syötävää. Olemme miehen kanssa jo pidempään syöneet hyvin hiilihydraattitietoisesti ja pyrkineet välttämään turhia "tyhjiä" kaloreita. Valkoinen pasta, perunat, riisi ja valkoinen vilja eivät isoissa määrin kuulu päivittäiseen ruokavalioomme, vaan enemmänkin erityisiin herkutteluhetkiin, joten olemme kehitelleet monien perinteisten lisukevaihtoehtojen rinnalle uusia, vähähiilihydraattisempia vaihtoehtoja. Pyrimme syömään myös pitkälti satokausikalenterin mukaan eli suosimaan sesonkiin kuuluvia kasviksia, marjoja ja hedelmiä. 

Yksi perinteisen pastan korvaajaksi kehittämämme vaihtoehto on mehukas kesäkurpitsapasta, joka maistuu koko perheelle ja antaa kivaa vaihtelua arkisyömiseen. Se on superhelppo valmistaa ja kesäkurpitsapastan voi maustaa ja tuunata haluamillaan lisukkeilla helposti hyvin monenlaiseen makuun ja ruokavalioon sopivaksi. Ja mikä parasta, tämä loppukesä on kesäkurpitsojen parasta sesonkiaikaa, joten näiden herkkujen kilohinta pyörii siinä kahden euron paikkeilla. Täydellisen maukasta, terveellistä ja edullista!


KESÄKURPITSAPASTA MANSIKOILLA JA HALLOUMILLA

  1 hengelle

 2 kesäkurpitsaa (vihreitä tai keltaisia)
200 g halloumijuustoa, esim. Filos Original
n. 150 g mansikoita
lehtikaalia
parmesanjuustoa
laadukasta oliiviöljyä
sormisuolaa
***

Raasta kesäkurpitsat nauhamaiseen muotoon spirulaattorilla. Jos et omista spirulaattoria, voit viipaloida kesäkurpitsat ohuiksi suikaleiksi veitsellä. Lorauta pannulle reilusti laadukasta oliiviöljyä ja anna kuumentua hetki ennen kuin lisäät kesäkurpitsasuikaleet. Paista suikaleita hetken aikaa, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä ja ripottele sekaan hieman sormisuolaa. Älä kuitenkaan ylipaista suikaleita, jotta rakenne pysyy mukavan rapsakkana. Pilko halloumi viipaleiksi ja paista toisella pannulla niihin kaunis väri. Lisää pannulle lopuksi lehtikaalia revittynä annokseen haluamasi määrä ja paahda hetki. Siivuta mansikat. Annostele kesäkurpitsasuikaleet pastan tapaan lautaselle alimmaksi ja lisää päälle paahdettu lehtikaali, halloumiviipaleet ja mansikat. Raasta päälle hieman parmesania ja annos on valmis nautittavaksi!

SHARE:

15/08/2019

4TH WEDDING ANNIVERSARY ♡


Love is in the air ♡  Tänään elokuun 15. päivä juhlimme nimittäin mieheni kanssa neljättä hääpäiväämme. On uskomatonta, että tuosta taianomaisen ihanasta päivästä on ehtinyt vierähtää jo niin monta vuotta, sillä tuntuu että juurihan sitä ihan tässä äskettäin astelimme alttarille. Mutta niin se aika vain menee - time flies. Tänään on ollut ihana muistella hääpäivän fiiliksiä ja katsella rakkaita kuvamuistoja. Juhlimme häitämme vuonna 2015 legendaarisella Katajanokan Kasinolla, joka tarjoasi upeat puitteet juhlillemme. Meillä kävi myös mieletön tuuri hääpäivän sään suhteen, sillä tuo kyseinen kesä oli ihan superviileä ja vasta hääviikkomme maanantain koittaessa sen kesän keli alkoi vihdoin parantua ja aurinko paistaa. Juhlapäivää saimme viettää pilvettömältä taivaalta porottavan auringon alla, mistä olen todella, todella kiitollinen. Onhan se ihan eri fiilis juhlia yhtä elämän tärkeimmistä päivistä lämmöstä ja auringosta nauttien kuin vesisateessa värjötellen, vaikka siitäkin ehkä tietynlaista Suomi-romantiikkaa löytyykin.

Upean merellisissä maisemissa sijaitseva Katajanokan Kasino on hääparien suosiossa vuodesta toiseen ja jos menisimme naimisiin nyt, valitsisin ehdottomasti saman paikan hääjuhlallisuuksiin. Koska olemme mieheni kanssa asuneet jo 2000-luvun alusta saakka Helsingissä, halusimme molemmat tyylikkään, merellisen ja kaupunkilaisen juhlapaikan häihimme. Harkitsimme häitä suunnitellessamme moneen otteeseen pitävämme häämme ulkomailla, mutta lopulta pidemmän korren veti kuitenkin kaunis juhlapaikka aivan kotikaupunkimme sydämessä ja Helsingin vanhin kirkko, Vanha kirkko, jossa meidät vihittiin. Vaaleasävyinen ja valoisa Vanha kirkko oli ehdoton toiveemme vihkikirkoksi ja onneksemme saimme sen varattua hääpäivällemme. Kirkolla on meille myös erityinen merkitys siksi, että 1,5 vuotta häidemme jälkeen pieni poikamme sai siellä kasteen ♡  Toinen pikkusiskoistani on myös aikoinaan saanut siellä ylioppilaslakin, joten siitäkin syystä Vanhalla kirkolla on perheellemme erityinen merkitys.


" Love is not about how many days, months or years you have been together. Love is about how much you love each other every single day"

 
Memories ♡  Tänään juhlimme rauhallisesti, koska huomenna on tiedossa hektinen työpäivä, mutta viikonloppuna juhlinta jatkuu Tallinnassa, jonne suuntaamme koko perheen voimin lauantaina muutaman päivän hotellilomalle. Kurkkasin juuri säätiedotteesta, että viikonlopulle luvataan aurinkoa ja lämpöä sekä tänne koti-Suomeen että Viroon, joten mitä parhainta viikonloppua & nautitaan näistä elokuun viimeisistä lämpimistä päivistä!

SHARE:

02/08/2019

OMA VERKKOTUNNUS BLOGILLE - NÄIN SE ONNISTUU HELPOSTI

kaupallisessa yhteistyössä Zonerin kanssa 
 
Aurinkoista elokuun toista päivää! Tänään ajattelin kirjoittaa teitä useampaa varmasti kiinnostavasta aiheesta eli oman verkkotunnuksen hankkimisesta blogille. Uskoisin, että tämä asia on monella aloittelevalla tai jo pidempään blogia tai omaa verkkosivustoa ylläpitäneellä ollut mielessä ja olette varmaan jo huomanneetkin, että keväällä oman blogini loppuosa muuttui blogspot.fi -päätteestä virallisempaa .fi -muotoon. Samalla rekisteröin myös chicconservativechanel.com domainin käyttööni. 
 
Tärkein juttu verkkotunnusta  eli domainia rekisteröitäessä on tietysti pohtia, mikä olisi omaan käyttöön se paras mahdollinen valinta. Itselläni oli mielessä muutama vaihtoehto, mutta lopulta päädyin siihen itsestäänselvimpään valintaan eli koko blogin nimen sisältävään tunnukseen. Se tuntui luontevimmalta ja on tuttu jo etuudestaan vanhasta verkkotunnuksestani. Ennen valintaa kannattaa lukea tämä aihetta hyvin avaava kirjoitus hyvän verkkotunnuksen valitsemisesta. Useinhan ongelmana on se, että haluttu verkkotunnus on jo varattu. Jos perustaisin blogin nyt, rekisteröisin verkkotunnuksen heti sekä .fi- että .com -päätteillä. Jälkikäteen homma on vaikeaa, jos joku ehtii nappaamaan esimerkiksi juuri sen oman blogin nimeä kantavan tunnuksen. Etenkin niille, joilla blogi kantaa omaa nimeä, suosittelen domainin rekisteröintiä heti bloggaajauran alkutaipaleella. Kannattaa pitää mielessä erityisesti se, että hyvä verkkotunnus on helppo muistaa ja kirjoittaa ja se, että oikealla valinnalla, esimerkiksi blogin sisältöä kuvaavalla sanalla, joka on mukana domainissa, blogi erottuu myös hakukoneissa. 


Itselläni oman verkkotunnuksen rekisteröinti oli pyörinyt jo pidempään mielessä, mutta pelkäsin mahdollisia riskejä mm. blogin löydettävyyteen liittyen. Onneksi huoli oli turha, sillä vanhasta domainista on helppo asettaa uudelleenohjaus uuteen domainiin, kun rekisteröinti on tehty. Toinen ja ehkä suurin huoleni liittyi kumppanin valintaan, sillä halusin tehdä rekisteröinnin luotettavan, mielellään kotimaisen toimijan kautta. Nämä kriteerit täyttyivät, kun pääsin tekemään rekisteröinnin Zonerin kautta, joka on virallinen .fi-verkkotunnuten välittäjä ja hallinnoija. Käytännössä homma toimii niin, että Zoner rekisteröi tilaajan puolesta .fi-päätteiset domainit Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta. Muut domainpäätteet rekisteröidään käyttämällä kansainvälisiä registrantteja. Kun domain on rekisteröity, sille määritetään Zonerin nimipalvelimet ja sitä voidaan hallinnoida heidän palveluidensa kautta. Itse sain zonerilaisilta selkeät ohjeet, joiden avulla sain rekisteröinnin hoidettua ongelmitta loppuun. On myös huippua, että voi luottaa saavansa apua, mikäli ongelmia sattuisi ilmenemään, joten iso kiitos ja kumarrus vielä Zonerin huipputiimille, jonka kanssa viestittelimme rekisteröinnin toteutuksen ajan. 

Mitä oman verkkotunnuksen rekisteröinti sitten kustantaa? Hinta voi vaihdella rekisteröitävän domainpäätteen mukaan, mutta aika edullisesta palvelusta on kyse, sillä domainin vuosihinta pyörii noin 12 euroa + alv hujakoilla. Verkkotunnuksen voi rekisteröidä haluamalleen ajanjaksolle, esimerkiksi kolmen vuoden ajaksi, jonka jälkeen on sitten helppo jatkaa rekisteröintiä tai toisaalta luopua siitä. Tällä hetkellä Zoner tarjoaa uusia domaineja rekisteröiville -50 %:n alennuksen ensimmäisestä tilausjaksosta, joten tarjous kannattaa ehdottomasti hyödyntää, mikäli oman verkkotunnuksen rekisteröinti on ajankohtainen.
 
Tässä vaiheessa toivottelen mitä parhainta ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua teille & palataan taas pian! 

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig