Tänään halusin laittaa päälle jotain oikein kesäistä ja pirteää. En ole nyt hetkeen käyttänyt Zarasta lopputalvella hankkimaani pinkkiä silkkisekoitetoppia ja niinpä se valikoitui tänään asuni yläosaksi H&M oranssin hameen ja kultaisten asusteiden seuraksi. Myös tämän hetkinen lempparini, Zaran kermanvärinen jakku, oli päällä aamulla, mutta sää oli iltapäivällä sen verran lämmin, että luovuin siitä suosiolla.
Oranssia hametta olen käyttänyt todella ahkerasti ja välillä tuntuu, että jopa liian ahkerasti. Pidän sen leikkauksesta ja väristä tosi paljon ja toivon, että H&M:lle jatkossa tulisi tuota samaa hametta myös beigenä, mustana ja tummansinisenä. Olen myös pidemmän aikaa koittanut metsästää neutraalin väristä, mielellään vaaleansävyistä hyvin leikattua hametta, mutta mistään ei tunnu sellaista löytyvän. Ei myöskään tänään Stockalta :(
Innostuin myös taiteilemaan päivän asun raikkaista väreistä inspiroituneena tällaisen kollaasin. Tänään muuten tipahti postiluukusta saapumisilmoitus Postista, joten uudet Asokselta tilatut nudekorkkarit kotiutuvat illallemmalla ja laitan niistä esittelyä blogiin myöhemmin :)
28/06/2011
27/06/2011
Juhannuksen tunnelmia
Huh, arki koittaa taas hetkeksi upean juhannusviikonlopun jälkeen. Olimme tosiaan Sappeella mökillä melko isolla porukalla torstaista sunnuntaihin saakka ja reissu sujui oikein mainiosti grillaten ja chillaten :) Suuri kiitos ja kumarrus vielä reissun järkkäreille ja mukaville mökkinaapureille, ja toivottavasti myös kaikkien teidän juhannus sujui mitä mainioimmissa merkeissä. Tässä hieman kuvasatoa viikonlopulta:
Perjantaina aurinko paistoi ja siitä nautitiin kuistilla tyttöjen kanssa kuohuviinillä skoolaillen |
Uudet kengät pääsivät käyttöön juhannuksena |
Nams! |
Grillattu halloumijuusto salaattipedillä on vain niin taivaallisen hyvää! Lisukkeena oli jumboherkkusieniä chevrellä täytettynä sekä porsaan sisäfilettä ja hyvää, tuhtia punaviiniä |
Jälkkäriksi grillattiin vaahtokarkkeja :) |
Perinteinen "kesto"juhannusseppele, jonka askartelin itse pari vuotta sitten, pääsi taas käyttöön |
Juhannusaaton asukokonaisuutena oli uusi Zaran toppi, H&M:n hame, Espritin vyö ja simppelit kulta- ja helmikorut |
Sappee, jossa vietimme tänä vuonna juhannuksen, sijaitsee lähellä Tamperetta ja Sahalahtea |
Kyllä Suomen kesä on ihanan vehreä ja kaunis! |
24/06/2011
Juhannuksen viettoon!
Iloista torstaita ja alkavaa juhannusta! Laukut on pakattu ja mökkiasusteet valikoitu huolella, jotta vältän mahdollisimman hyvin turhaa tavaroiden kanniskelua. Innostuin eilisestä asukokonaisuudesta niin paljon, että muokkasin sen vanhan kuvan tilalle blogin banneriin, kuten moni varmaan onkin jo huomannut :)
Nyt lähden rentoutumaan Sappeelle mökille juhannuksen viettoon. Sappeelle meitä kokoontuu tänä vuonna viime vuoden mallin mukaan lähes parikymmentä keskikesän juhlijaa ja odotukset ovat korkealla. Toivottavasti saamme nauttia auringonpaisteesta, grilliherkuista, upeasta auringonnoususta, kesäyön kukkien tuoksusta, pirskahtelevan raikkaasta kuohujuomasta, tuoreista mansikoista, rennosta yhdessäolosta ja saunomisesta!
Oikein rentouttavaa juhannusta kaikille teille rakkaat lukijat ja palataan taas!

22/06/2011
Shoppailua ja alelöytöjä
Tänään oli jälleen ihan pakko mennä töiden jälkeen pyörimään kauppoihin, koska monessa liikkeessä, mm. Stockalla, Mangossa ja H&M:llä on jo aloitettu ennakkojuhannusalet ja parhaat herkut ja koot viedään tottakai ensimmäisinä käsistä. Tiivis soittelu päivän aikana paljasti muuten, että molemmat siskoni olivat myös lähteneet alelöytöjen metsästykseen, joten keskustassa pyöri tänään kolme hyvin samannäköistä blondia - eri aikaan tosin, mutta samoissa liikkeissä kylläkin :)
Tänään minulla oli päällä kermanvaalea jakku, jonka ostin eilen Zarasta. Olen suunnittellut käyttäväni jakkua mahdollisesti Gina Tricolta ostamani, The Perfect Dress -nimikkeellä blogissa aiemmin esitellyn mekon kanssa juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna poikaystäväni hyvän ystävän häissä, mutta jakku on tosi toimiva myös arkikäytössä. Olen muutenkin rakastunut tällä hetkellä kaikkeen nuden, valkoisen, beigen, kerman, norsunluun, hiekan, konjakin ja maitosuklaan sävyiseen ja tuntuu, että silmäni hakeutuvat automaattisesti ostoksilla ollessani tuohon tiettyyn sävymaailmaan. Tänään yhdistin Zaran jakun H&M:n oranssiin hameeseen sekä eilen jakun kanssa yhtäaikaa Zarasta hankittuun kermanväriseen toppiin. Saman topin on myös tietääkseni hankkinut vaatekaappiinsa P.S I love fashion -blogia kirjoittava Lintu. Täytyy sanoa, että toppi on päällä ihanan viileä ja tykkään sen simppelistä muotoilusta ja rusketusta korostavasta värisävystä.
Vyötärölle solmin merihenkiseen tyyliin Vero Modasta noin kuukausi sitten hankitun naruvyön, joka toi asuun rentoutta ja sopi värinsä puolesta hyvin kokonaisuuteen.
Tässä vielä tarkemmin esiteltynä eilisillan shoppailulöydöt Zarasta. Saisivat alet alkaa pian myös siellä!
Tässä H&M sovituskopissa näpätty kuva valkoisesta puuvillamekosta, joka oli varsin hyvässä alessa hintaan 15 e. Mekko oli H&M:n Organic Cotton-mallistoa ja istui muuten hyvin, mutta yläosan avonaisuus (silikoninauhavahvikkeista huolimatta) hieman hirvitti...Mitä mieltä olette, kannattaako käydä hakemassa vaatekaappiini?
En löytänyt H&M:ltä ahkerasta puolihameiden ja tuon valkoisen mekon sovittelusta huolimatta mitään kivaa ale-tuotetta. Mukaan tarttui kuitenkin käärmeennahkakuvioinen ohut huivi, jonka ajattelin yhdistää samaa sävyä toistavaan Guessin vyöhön.
Löysin vielä sattumalta Stockalta ohikulkumatkalla Herkkuun ihanan värisen, hieman hohtavan huivin, joka sopii tosi kivasti yhteen helmensävyisten korkkarien ja suunnittelemani häämekon kaveriksi. Huivi oli alennettu - 40 %, joten se oli selkeästi päivän paras alelöytö!
Kotona mallasin Zaran jakkua ja toppia sekä H&M:ltä tänään hankittua vaaleanruskeaa nahkavyötä keskenään ja hyvin sopivat värit mielestäni yhteen myös Selected Femmen laukun kanssa, jonka sitten päätin kuin päätinkin pitää :)
Vielä sokerina pohjalla päivän todellinen yllätyslöytö. Matkani nimittäin jatkui Stockalta kohti Kamppia Fredan UFF:in kautta ja sieltä bongasin aivan ihanat H&M:n sandaletit! Mitkä värit, ja miten hyvin ne sattumalta matchaavatkin oranssiin hameeseeni ja kullan värisiin koruihin ja vaalean sävyisiin asusteisiin. Hintaakin näillä ihanuuksilla oli vaivaiset 8 euroa, joten mukaanhan ne tulivat.
Nyt on shoppailtu sen verran, että on aika pitää pieni tauko uusien hankintojen suhteen. Täytyisi muuten ottaa näin kesän aikana projektiksi lähteä kirppikselle myymään ylimääräiset vaatakaapin aarteet pois. Toinen vaihtoehto, jota olen pohtinut, olisi myydä tuotteet Huuto.netissä. Täytyypä punnita kumpaakin vaihtoehtoa.
Palataan vielä huomenna ja ihanaa juhannusta kaikille jo etukäteen!

Huivi H&M |
Ja tähän se olisi tarkoitus yhdistää vaaleaa asukokonaisuutta säväyttämään. Vyö Guess |
Laadin tällaisen kollaasin, jonka inspiraationa toimivat vaaleat sävyt ruskealla ja käärmeennahkakuosilla täydennettynä.
Jakku ja toppi Zara, kengät Fafala Shoes, lompakko Las Vegasin tuliainen, huivi H&M, vyö Guess |
Löysin vielä sattumalta Stockalta ohikulkumatkalla Herkkuun ihanan värisen, hieman hohtavan huivin, joka sopii tosi kivasti yhteen helmensävyisten korkkarien ja suunnittelemani häämekon kaveriksi. Huivi oli alennettu - 40 %, joten se oli selkeästi päivän paras alelöytö!
Kotona mallasin Zaran jakkua ja toppia sekä H&M:ltä tänään hankittua vaaleanruskeaa nahkavyötä keskenään ja hyvin sopivat värit mielestäni yhteen myös Selected Femmen laukun kanssa, jonka sitten päätin kuin päätinkin pitää :)
Vielä sokerina pohjalla päivän todellinen yllätyslöytö. Matkani nimittäin jatkui Stockalta kohti Kamppia Fredan UFF:in kautta ja sieltä bongasin aivan ihanat H&M:n sandaletit! Mitkä värit, ja miten hyvin ne sattumalta matchaavatkin oranssiin hameeseeni ja kullan värisiin koruihin ja vaalean sävyisiin asusteisiin. Hintaakin näillä ihanuuksilla oli vaivaiset 8 euroa, joten mukaanhan ne tulivat.
Nyt on shoppailtu sen verran, että on aika pitää pieni tauko uusien hankintojen suhteen. Täytyisi muuten ottaa näin kesän aikana projektiksi lähteä kirppikselle myymään ylimääräiset vaatakaapin aarteet pois. Toinen vaihtoehto, jota olen pohtinut, olisi myydä tuotteet Huuto.netissä. Täytyypä punnita kumpaakin vaihtoehtoa.
Palataan vielä huomenna ja ihanaa juhannusta kaikille jo etukäteen!
Asoksen Summer Sale
Kävin tiistain kunniaksi rehkimässä Töölönlahden ympäri kaksi kertaa juosten. Kotiin päästyäni innostuin siivoamaan ja käymään myöhemmin läpi sähköpostejani. Asokselta oli tullut sähköpostiin ilmoitus Summer Salen alkamisesta, ja nyt iso osa tuotteista on alennettu -50 %. How cool is that!
No, täytyihän minun tietysti surffata heti katsastamaan, jos jotain kivaa löytyisi. Olen jo pitkään etsinyt nuden värisiä, Louboutin-tyylisiä klassisia avokkaita, jotka kävisivät miltei minkä tahansa asun kaveriksi. Eilen metsästin niitä Helsingin keskustassa Bianco Footwearissa, mutta siellä eräistä täydellisistä yksilöistä oli jäljellä enää kokoa 40, eikä samaa mallia omassa koossani ketjun muistakaan liikkeistä löytynyt.
Asokselta sen sijaan löytyi juuri haavailemani sävyinen pari kenkiä, joissa on huikeat 12 cm:n korot. Kuvassa kengät kyllä näyttävät melko tukevan ja mukavan näköisiltä, ja ne on bongattu eri sävyisinä myös brittijulkkis Cheryl Colen jalasta. Tällaiset ihanuudet siis löysin ja niitä oli vielä jäljellä eri kokoina myös mustana.
Kengät kustansivat ainoastaan 18 puntaa eli hieman yli 20 euroa. Nyt odottelemaan innolla postiluukun kilahdusta, täytyy katsastaa huomenna myös Asoksen hame-, toppi- ja mekkotarjonta. Hyvää yötä tällä erää ja palataan pian!
No, täytyihän minun tietysti surffata heti katsastamaan, jos jotain kivaa löytyisi. Olen jo pitkään etsinyt nuden värisiä, Louboutin-tyylisiä klassisia avokkaita, jotka kävisivät miltei minkä tahansa asun kaveriksi. Eilen metsästin niitä Helsingin keskustassa Bianco Footwearissa, mutta siellä eräistä täydellisistä yksilöistä oli jäljellä enää kokoa 40, eikä samaa mallia omassa koossani ketjun muistakaan liikkeistä löytynyt.
Asokselta sen sijaan löytyi juuri haavailemani sävyinen pari kenkiä, joissa on huikeat 12 cm:n korot. Kuvassa kengät kyllä näyttävät melko tukevan ja mukavan näköisiltä, ja ne on bongattu eri sävyisinä myös brittijulkkis Cheryl Colen jalasta. Tällaiset ihanuudet siis löysin ja niitä oli vielä jäljellä eri kokoina myös mustana.
Malli on nimeltään Asos Princess Peep Toe Court Shoe ja sävy Nude |
Ja samaa kenkämallia on tosiaan saatavana myös mustana |
20/06/2011
One step closer
Mahtavaa alkanutta viikkoa rakkaat lukijat! Olen ihan fiiliksissä (maanantaista huolimatta), sillä kävin äsken yliopistolla palauttamassa akateemisen opiskelu-urani kannalta erittäin tärkeän tutkimuksen. Ei, kyseessä ei kuitenkaan ole vielä gradu, joka on kovasti työn alla myös näin kesällä :)
Nyt olo on huojentunut ja helpottunut ja on ihana alkaa valmistautua tulevaan juhannuksen viettoon. Senkin osalta palaset loksahtivat näpsäkästi paikoilleen: mökki Sappeella odottaa iloista juhlakansaa ja omaan juhannukseeni tulee kuulumaan hyvän seuran lisäksi ainakin maukasta ruokaa, herkullisia viinejä, saunomista, kirjoihin uppoutumista ja rentoa oleskelua. Koen sen tämän ison, tänään valmiiksi saadun urakan jälkeen ansainneeni :)
Ihanaa päivää ja palataan pian!
Lähteitä isoon urakkaan kertyi yli neljä sivua |
Nyt olo on huojentunut ja helpottunut ja on ihana alkaa valmistautua tulevaan juhannuksen viettoon. Senkin osalta palaset loksahtivat näpsäkästi paikoilleen: mökki Sappeella odottaa iloista juhlakansaa ja omaan juhannukseeni tulee kuulumaan hyvän seuran lisäksi ainakin maukasta ruokaa, herkullisia viinejä, saunomista, kirjoihin uppoutumista ja rentoa oleskelua. Koen sen tämän ison, tänään valmiiksi saadun urakan jälkeen ansainneeni :)
Ihanaa päivää ja palataan pian!
17/06/2011
The perfect dress
Tänään päivä oli iltaa kohti varsin harmaa ja taivaalta rippotteli vettä, päätin suunnata suoraan töiden jälkeen Gina Tricotille, jonka juuri startanneita alennusmyyntejä on kovasti mainostettu mediassakin. Ja kyllä: reissu oli kannattava, sillä löysin aivan huikean ihanan mekon! Pakko hehkuttaa nyt toden teolla, sillä harvoin löytää mitään niin ihanaa, että heti vaatetta tai asustetta kokeillessa olo on sellainen, että kyseinen tuote on ihan pakko saada. Mielitekoja nyt tietenkin tulee useammin, mutta kiusauksia on helpompi vastustaa, jos löytää tuotteesta jonkin epäkohdan tai jättää sen suosiolla kauppaan järkisyillä perustellen. Tänään löytämäni ihanuus on helmenharmaa, hopeaan taittuva mekko. Mekon yläosa ja olkain on vaaleanharmaata, läpikuultavaa harsomaista materiaalia ja muu osa helmenhohtoista satiinia. Mekossa on ylös asti ylettyvä vetoketju takana ja sen leikkaus on todella klassinen. Ihan täydellinen kesäjuhliin, Kaivohuoneelle ja Kappelin terassille siis :) Mutta nyt, kuvat puhukoon puolestaan:
Pahoittelut hieman sumeista kuvista, valo ei oikein riittänyt. Mutta nyt lähden rentoutumaan jalkakylvyn ja Sinkkuelämän pariin, mukavaa viikonloppua!
Mekon yläosa on osin hieman läpikuultavaa materiaalia. Kuvassa asusteena H&M:n koru |
Ja tältä mekko näytti, kun sovittelin sitä kotona eri asusteisiin yhdistettynä. |
Hiuskuuri
Tänään olen kököttänyt koko illan koneella töiden jälkeen koulujuttuja puurtamassa ja oli ihan pakko laittaa tänne nopea postaus rentoutumistarkoituksessa ennen nukkumaan menoa. Kesäprojektina olisi nimittäin kuntoilun lisäämisen ja vhh-ruokavalion entistä tarkemman noudattamisen lisäksi tarkoitus hankkia hiuksiin tuuheutta, pituutta ja kiiltoa. Ja tuumasta toimeen: tänään kävin aamulla apteekissa hakemassa Proparin Forte -hiuskuuripakkauksen. Olin jo pidempään harkinnut kuuriluontoisen hiusten vahvistamiseen ja pituuden maksimointiin tarkoitetun pakkauksen hankkimista ja netin kautta googlaamani ja tutuilta kuulemani positiiviset kommentit tuotteesta vakuuttivat minut lopullisesti. Olen tällä hetkellä tyytyväinen hiusteni paksuuteen, mutta hiusten värjäys ja muotoilutuotteiden käyttö luonnollisesti kuluttavat niitä ja toivoisin nyt saavani hiuksiini erityisesti lisää pituutta ja vahvuutta.
Pakkaus sisältää 60 kapselia eli se riittää hyvin kahden kapselin päiväannostuksella kuukauden ajaksi. Parhaan hoitotuloksen saamiseksi tuotetta tosin suositellaan käytettäväksi 3-6 kuukautta yhtäjaksoisesti, mutta tulokset puhukoon puolestaan kuukauden käytön jälkeen :) Olen aiemmin käyttänyt Evonia-merkkisen hiusten tehoravinnekuurin kapseleita ja mielestäni hiuksien kunto parani ja niiden kiilto lisääntyi kuurin myötä. Kynnet myös vahvistuivat samalla ja kasvoivat nopeammin, mistä tietenkin lisäplussaa tuotteelle. Lupaan laittaa kokemuksiani Proparin Forte-kuurista, kun/jos tuloksia saadaan jatkossa.
Kesän aikana on myös tarkoitus lisätä juoksutreenien määrää ja syödä entistä tarkemmin melko tiukkaa vhh-ruokavaliota noudattaen. Viimeiset pari viikkoa olenkin syönyt tosi tarkasti ja nopeita hiilareita vältellen ja olo tuntuu heti virkeämmältä ja kiinteämmältä. Painokin on pudonnut muutaman kilon ja fiilis on hyvä. Tällä hetkellä olen karsinut kaikki sokerit, myös hedelmät niiden sisältämän hedelmäsokerin vuoksi, pois ruokavaliostani ja nautin useimmiten turkkilaista jogurttia, maitorahkaa, munakkaita, salaatteja, joitakin vihanneksia, juustoja, pähkinöitä sekä kanaa, kalaa ja naudanlihaa päivittäisen ruokavalioni aineksina. Laitan myöhemmin vielä postausta omista vähähiilihydraattisista lemppariruuistani.
Tässä vielä päivän asuni, jonka laitoin päälle kaupungilta kotiuduttuani (asunnossani on välillä todella kuuma näin kesäisin):
Ihanaa viikonlopun odotusta kaikille ja hyvää yötä!

Toppi ja shortsit H&M, vyö Guess |
Kynsissä uusi Rimmelin sinimusta lakka, I like :) |
Ihanaa viikonlopun odotusta kaikille ja hyvää yötä!
15/06/2011
Uusia asustelöytöjä
Olen ollut alkuviikon töissä lomaviikon jälkeen ja tänään ollessani vapaalla keskittynyt hoitamaan kouluhommia eteenpäin. Aamulla kävin kauppiksella ja sen jälkeen vierailin pitkästä aikaa Töölön Tunturikadulla sijaitsevalla kirppiksellä, josta olen joskus tehnyt mahtavia löytöjä. Tällä kertaa mukaan tarttui ainoastaan yksi löytö, mutta se oli sitäkin ihanampi :) Ostin nimittäin kullanvärisen kaulakorun, jossa on pieniä merellisiä amuletteja. En kuitenkaan pitänyt korussa olevista vaaleista lasihelmistä ja niinpä irrotinkin ne kotona korusta. Ja tadaa - lopputulos on mielestäni todella kaunis! Tämä koru sopii tosi hyvin merihenkisiin värikombinaatiohin ja vaatteisiin, joita olen viime aikoina hankkinut.
Löysin eilen Stockalta tämän Selected Femme -sarjaan kuuluvan konjakin väristä nahkaa ja canvasta yhdistelevän laukun, mutta en tiedä vielä, palautanko sen. Ihastuin laukun värimaailmaan ja yksinkertaiseen malliin, mutta en ole ihan varma, onko se omaa tyyliäni. Apua päätöksentekoon otetaan mieluusti vastaan! Ihanaa keskiviikkoiltaa ja palaillaan taas. Seuraavaksi lupaan laittaa postauksen viime sunnuntain piknikiltämme Suomenlinnasta, käyn parhaillaan läpi reissulta räpsittyä kuvamateriaalia :)
Tältä näytti alkuperäinen koru lasihelmillä varustettuna |
Ja tältä uusi koru näytti kaulassani. Ylimmässä kuvassa oleva sini-valkoraitainen neule on eilinen löytö Stockmannilta ja alemman kuvan v-aukkoinen ohut tummansininen neule on hankittu pari viikkoa sitten Mangosta. Tykkään tällä hetkellä tosi paljon valkoisen, sinisen ja kullan yhdistelmästä.
Lomaviikolla tuli hieman shoppailtua myös uusia asusteita. Tykästyin erityisesti kuvassa näkyvään pitkään kultaa ja konjakin sävyä yhdistelevään kaulakoruun sekä ruskeaan nahkarannekkeeseen, jossa on kullanvärisiä yksityiskohtia (molemmat H&M). Kesäkellona on käytössä ollut Espanjasta viime kesänä hankkimani valkoinen keraaminen kello sekä kultaa ja hopeaa yhdistelevä Leijonan kello, jonka sain aikoinani yo-lahjaksi ystävältäni. Kullanvärinen hauska rannekoru on kirppislöytö viime kesältä.
Tein vielä tällaisen kollaasin joistakin viime ja tämän viikon asukokonaisuuksistani. Tummansininen on ihanan turvallinen ja asiallinen väri ja valkoinen raikastaa sen hyvin. Viime viikolla hankitut valkoiset H&M:n shortsit ovat olleet kovassa käytössä, samoin oikeanpuoleisessa yläkuvassa näkyvä Filippa K:n beige puuvillatoppi, joka on viime viikkoinen löyty Kaivarin Kanuunasta.
Löysin eilen Stockalta tämän Selected Femme -sarjaan kuuluvan konjakin väristä nahkaa ja canvasta yhdistelevän laukun, mutta en tiedä vielä, palautanko sen. Ihastuin laukun värimaailmaan ja yksinkertaiseen malliin, mutta en ole ihan varma, onko se omaa tyyliäni. Apua päätöksentekoon otetaan mieluusti vastaan! Ihanaa keskiviikkoiltaa ja palaillaan taas. Seuraavaksi lupaan laittaa postauksen viime sunnuntain piknikiltämme Suomenlinnasta, käyn parhaillaan läpi reissulta räpsittyä kuvamateriaalia :)
10/06/2011
Rusketusta, Välimerellisiä makuja ja merimaisemia
Pakko ihan alkuun hehkuttaa, että tänään on ollut todella kiva päivä! Olen pyörinyt ympäri kaupunkia Töölö-Hietaniemi-Kamppi-Kaivopuisto-Punavuori-akselilla ja kotiutunut kasin maissa ja illalla jaksoin vielä laittaa rannan jäljiltä hiukan kärsineet kynnet kuntoon, siivota ja juosta lenkin Töölönlahdella. Kesällä tuntuu olevan kummasti enemmän energiaa lisääntyneen lämmön ja valon ansiosta, tai sitten on kiittäminen hyvin vähähiilihydraattista ja kevyttä ruokavaliotani, jota olen koko viikon tarkasta noudattanut.
Päivä alkoi omalta osaltani rannalla poikaystäväni kanssa rentoutuen. Hietsu oli jälleen täynnä auringonpalvojia ja ihana merituuli vilvoitti kivasti. Tänään puin ylle eilen hankkimani Colormixin persikanpinkit shortsit (jotka olivat ihan mahtava ja edullinen löytö!) ja muukin rantavarustus oli sattumalta hyvin pinkin sävyinen, kuten kuvasta näkyy.
Hietsussa aikamme aurinkoa palvottuamme päätimme suunnata Etu-Töölön KuuKuuhun, jossa oli sopivasti vielä lounasaika käynnissä. Valitsin lounaslistalta fetasalaatin (halloumsalaatti oli harmi kyllä loppu), joka osoittautuikin varsin runsaaksi ja herkulliseksi. Ja vielä kun istusimme ulkona ravintolan tyylikkäällä terassilla auringossa, oli fiilis loistava ja tuntui siltä, että todella on lomalla :)
KuuKuun jälkeen poikaystäväni lähti lentokentälle hakemaan ystäviään ja itse suuntasin vielä Kaivopuistoon. Kävin taas mahtavassa Kaivarin Kanuunassa, josta löytyikin jotain kivaa. Palaan näihin löytöihin myöhemmissä postauksissani :)
Kävelin Kaivopuiston sataman kautta kohti Café Ursulaa, jossa sitten päätin nauttia viikon ensimmäisen skumppalasillisen muuten terveellisen viikon jälkeen. Tai kyseessä oli pikemminkin Golden Capin uusi kuohuviinijuoma Sparkly, jossa ainesosana on kyllä käytetty kuohuviiniä, mutta juoma on normaalia kuohuviiniä miedompi. Valitsin kahdesta makuvaihtoehdosta valkoviiniä muistuttavan kuohujuoman, joka olikin maultaan oikein raikas ja sopi ihanasti Ursulan ulkoterassin kesätunnelmaan. Suomen kesä osaa kyllä olla todella mahtava ja nappailin koko päivän kauniita kuvia vihreästä luonnosta ja Kaivopuiston upeasta merimaisemasta. Myös hellyyttäviä kanadanhanhen poikasia tepasteli ihan Ursulan edustalla ja sain vangittua myös kaksi upeaa joutsenta kuvaan. Ja tietenkin veneitä piti kiertää Kaivopuiston satamassa ihastelemassa.
Toivottavasti olette kaikki saaneet nauttia auringosta, onneksi on vielä lämmin viikonloppu edessä. Ihanaa perjantaita ja kuulemisiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
©
Chic Conservative Chanel
This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.