31/01/2013

Niittejä ja nahkaa: Gina Tricot

Hei taas! Niitit ja nahka valloittavat ja iskevät itsensä läpi tänä keväänä varmasti Helsingin katumuodissakin. Olen tänään töiden jälkeen menossa käymään keskustan Gina Tricot -liikkeissä, sillä sain J:ltä listan hänen haluamistaan toivetuotteista Italiaan postitettavaksi. Toimin siis eräänlaisena personal shopperina :) Haluan kiikuttaa paketin postiin ennen Pariisin reissuamme, joten toivottavasti tämän päivän shoppailureissulla on onni myötä kokojen ja mallien suhteen.

GT:n valikoimissa on muuten parhaillaan hyvä valikoima hieman rouheampia niittikoruja ja vöitä ja tähän kokosin omat suosikkini. Etenkin tuo kultainen niittirannekoru on aivan upea!


Merihenkisiä pitkähihaisia raitapaitoja löytyy tänä keväänä myös Ginan valikoimasta. Tämän vaaleansinisen ankkuripaidan bongasin heidän nettisivuiltaan ja mallailin jo valmiiksi ideaa siitä, mihin sen voisi yhdistää.



Ja tältä tuo ihanuus näyttää S-koossa päällä. Menisi muuten aika kivasti valkoisten shortsien kanssa kesällä.



Vyötärölle sidottavat kauluspaidat, niukat tekonahkatakit, pillifarkut ja rennot collegepaidat kuuluvat ehdottomasti myös kevään lookkiin, joka tarjoaa räiskyvää rockhenkisyyttä hillityillä asusteilla ja klassisin värisävyin kesytettynä. Pitkästä aikaa myös harmaa tuntuu mielenkiintoiselta värivaihtoehdolta mustan ja valkoisen rinnalle.

kuvat GT

Oletteko tekin hurahtaneet niitteihin yhtä innokkaasti?

xoxo Laura
SHARE:

30/01/2013

Kiiltonahkaa!

Kaikelle kiiltävälle persona minuun on iskenyt hillitön kiiltonahkakuume! Löytyisiköhän Pariisista sopivaa kiiltonahkalaukkua tai korkokenkiä? Kiiltonahka on niin näyttävä materiaali, että pienikin ripaus riittää tekemään asusta mielenkiintoisen. Tuo Mulberryn kiiltonahkalaukku on aivan upea, samoin nuo tekonahkaiset legginsit noista punapohjaisista CL-kengistä puhumattakaan!


Vi hörs!
xoxo Laura
SHARE:

29/01/2013

Outfit 27/1/2013

Viime sunnuntaina tein vaatekaappini suursiivosta. Löysin samalla ainekset muutamaan uuteen asuyhdistelmään. Hauska tehdä löytöjä omasta vaatekaapista ja tässä samalla näette myös viimeisimmän hankintani, Espritin beigen oversized knitin. Hiekan ja ruskean eri sävyillä siis mentiin ja seuraavana suunnitteilla onkin kokomusta, eri materiaaleja yhdistelevä look. Huomasin, että olen vuosien saatossa hamstrannut lämpimän ruskeansävyisiä asusteita, jotka tekee nyt taas mieli ottaa käyttöön. Tuo karvareunuksinen, hupullinen toppaliivi menee muuten loistavasti myös vaaleanruskean nahkatakin kanssa hiukan lämpimämmällä säällä, joten tämänkaltaisia kokonaisuuksia tullaan näkemään päälläni jatkossakin.



 Neule Esprit // farkut, vyö ja rannekoru GT //toppaliivi H&M // laukku LV // kengät Zara
SHARE:

25/01/2013

Inspiraatiota omaan tyyliin

Kaipailen vähän uutta inspiraatiota pukeutumiseeni. Klassista tyyliä sopivin maustein. Sanon ehdottomasti kyllä korkeille koroille, kultaisille asusteille, laadukkaille huiveille, yksivärisille neuleille, nahkaisille asusteille, pillifarkuille, vaaleille paitapuseroille sekä mustille hameille ja mekoille. Listani ehkä-lokeroon sijoitan viininpunaiset housut, vaalean nahkatakin, nahkahousut- ja mekon ja vaaleat herrainkengät. Jotenkin on niin hankala löytää täydelliseltä tuntuvaa ja arkikäytössä toimivaa asukonaisuutta. Haluaisin asukokonaisuuksieni olevan harmonisia, mutta kiinnostavia. Äh, helpommin sanottu kuin tehty tosiaan!

Onneksi netti on oikea aarrearkku kateissa olevan tyylin ja inspiraatioden löytämiseen. Nämä kaksi kuvaa kiteyttävät aika hyvin sen klassisen tyylin ja väriskaalan, josta tällä hetkellä pidän paljon:


photos weheartit.com

Klassisen tyylin rinnalle kaipaan myös muita elementtejä. Arkeen sopiva nahkatakki ja neule -yhdistelmä tuntuu tosi omalta, eikä petä koskaan. Olen huomannut, että jo yksi tai muutama nahkainen asuste riittää luomaan rockimpaa otetta koko asuun. Harmoniset, yksiväriset elementit takaavat sen, ettei kokonaisuus näytä liian ronskilta. Myös pörröiset tekoturkistakit-, liivit ja kaulurit ovat ajankohtaisia ja niistä olen innostunut niin kauan kuin jaksan muistaa. Täytyypä kaivella GT:lta muutama vuosi sitten hankittu tekoturkiskauluri esille!


photos all over web

Olen myös innostunut entistä enemmän niiteistä, kiiltonahasta ja mustasta väristä yleensäkin ennen kaikkea juhlapukeutumisessa. Kiiltonahka saattaa näyttää helposti halvalta, mutta oikein yhdistettynä tuo mielestäni simppeliin mustaan asuun juhlavuutta ja hohtoa. Niittejä saa olla reilusti tai pienenä yksityiskohtana. Nahka ja kultaiset niitit toimivat aina!

photos all over web

Ehkä myös liiallisen tyttömäisyyden karsiminen tuntuu nyt ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Jotenkin aikuisempi, pelkistetympi ja selkeämpi linja on se, mihin pyrin. Katselin läpi vanhoja blogipostauksiani ja mietin, kuinka paljon tyyli vaihtelee eri vuodenaikojen ja sesonkien mukaan. Tähän listasin ne kuvat, jotka tuntuvat juuri nyt omimmilta ja joiden luomaa linjaa haluan jatkaa.


Tällä hetkellä mieli on jo kirkkaampi ja täydellinen vaatekaapin läpikäynti odottaa. Aion ottaa kaapista kaikki vaatteet kerralla ulos ja käydä ne sitten yksi kerrallaan läpi. Projekti vaatekaappi jatkukoon! :)

Hyvää viikonloppua!
xoxo Laura
SHARE:

23/01/2013

Täydellinen kulmakynä blondille?

Nyt kaipaillaan apua täydellisen kulmakynän löytämiseksi! Itselläni on aitona blondina luonnostaan hyvin vaaleat ja hennot kulmat, mutta haluaisin korostaa ja muotoilla niitä niin, että lopputulos näyttäisi mahdollisimman luonnolliselta. Tällä hetkellä käytän Lumenen kulmakynän sävyä 3 (vaaleanruskea), mutten ole täysin tyytyväinen. Lopputuloksesta tulee mielestäni helposti liian tumma, jos kynä ei ole juuri teroitettu ja piirtote ei ole tarpeeksi hento.

Koitin etsiä ratkaisua tähän ongelmaan netissä googlailemalla eri vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja on kuitenkin niin paljon, että valinta on erittäin vaikea! Huomasin, että monissa blogeissa on kehuttu erityisesti Lumenen, Rimmelin, Max Factorin ja Yves Rocherin kulmakyniä, jos hintaluokan pitää olla mahdollisimman edullinen. Kalliimpia ratkaisuja löytyy ainakin MACiltä ja Sisleytä. Sisleyn valikoimissa olevaa Blond -sävyistä kulmakynää pidetään ilmeisesti markkinoiden vaaleimpana sävynä, mutta hinta onkin sitten aika suolainen. Löysin myös Anastasia-merkkisen kulmakynän, jota myyvät Sephoran liikeet. Tämä kynä oli saanut käyttäjiltä erittäin hyvät arvioinnit (4,5/5) ja tätä voisin käydä testaamassa tulevan Pariisin reissun aikana.



Oikean sävyn pitäisi olla beigen ja hennon harmaan väliltä, ei mitään liian punertavaa. Ja koostumus saisi olla melko kova, ei liian vahamainen. Ja lopputuloksen haluaisin olevan jotain alla olevien kuvien kaltaista. Mitä kulmakynää suosittelette?


Palataan pian!
xoxo Laura
SHARE:

19/01/2013

Evening outfit

Tänään juhlimme erään ihanan ystävämme 25-vuotissynttäreitä ja kulta-mustalla väriskaalalla mennään. Käyttöön pääsee tänään Mangon uusi lempparimekkoni, jonka hankin joulukuussa uuden vuoden juhliin. Mekossa on todella hyvä leikkaus, korostetut 80-lukua henkivät olkapäät ja pieniä niittikoristeita. Kerrassaan ihana ja paras löytöni pitkään aikaan!


Mekko Mango* // kaulakoru Lindex* // kello Guess // clutch Urban Expression* // kengät H&M* // korvakorut vintage // pääkallokoristeinen rannekoru Zara*  *-merkityt tuotteet löytyvät vaatekaapistani


Jotta en kohmetu pakkasessa, kietoudun uuteen khujon Camilla-parkaan ja Oxitalyn nahkaisiin ylipolvensaappaisiin, jotka olen todennut todella lämpimiksi kovillakin keleillä. Tuo khujon takki on muuten superlämmin ja sopivan pitkä hameen/mekon kanssa käytettäväksi. Siinä on myös irrotettava fleecevuori, sisäänommellut ranteenlämmittimet ja kunnollinen iso huppu, joka suojaa hiukset ja pään tuulisilla keleillä. Voin suositella erittäin lämpimästi kyllä molempia!



Tummansininen parkatakki khujo* // huivi Mulberry* // ylipolvensaappaat Oxitaly* *-merkityt tuotteet löytyvät vaatekaapistani


Hauskaa iltaa!
xoxo Laura
SHARE:

18/01/2013

Oversized knit

Mikä voisikaan olla ihampaa kuin rennon, ylisuuren neuleen lämpöön kääriytyminen näillä Siperian lukemille vertoja vetävillä pakkasilla? Ylisuuri neule toimii etenkin yksivärisenä eikä vaadi silitystä tai sen ihmeempää ylläpitoa. Alle voi vielä vielä kiskaista pitkähihaisen t-paidan, mikäli lukeutuu itseni tavoin vilukissojen klaaniin.



Myös moni julkkisnainen on nähty ylisuuressa neuleessa ja tässä tyylinnäytteet mm. Olivia Palermolta, Brooklyn Deckeriltä ja Jessica Albalta. Itse inspiroiduin erityisesti Olivian nahkahousut + oversized knit -lookista sekä tavasta yhdistää yksinkertainen neule tekoturkiskaulukseen ja luksuslaukkuun. Ylisuuri neule on helppo yhdistää keväämmällä myös shortsien ja hameen kanssa.




Minulle täydellinen oversized-mallinen neule on mieltuiten luonnonmateriaaleista valmistettu (merinovillaa, villaa, kashmiria tai puuvillaa), ajaton, pesusta toiseen muodossaan pysyvä ja klassisen sävyinen (harmaa, musta, valkoinen, beige). Juuri sen täydellisen yksilön valinta ei siis välttämättä ole mikään yksinkertainen juttu näillä kriteereillä etenkään nyt, kun monista liikkeistä kivoimmat neulemallit on jo myyty loppuun.Ongelma on myös se, että monet sopivan malliset ja väriset neuleet ovat 100 % akryyliä, joka hiostaa eikä lämmitä pakkasilla.

Käytin nuorempana paljon Benettonin ja Espritin perinteisiä neuleita. Benettonin neuleiden laatu on viime vuosina kuitenkin jonkin verran mielestäni laskenut, eivätkä villaneuleet pysy enää muodossa entiseen tapaan. Muistelin tässä kuluneina päivinä, että ainakin pääosa Espritin neuleista on puuvillasta tai villasekottaista valmistettuja ja googlasin itseni merkin nettikauppaan. Valikoiman laajuus ja klassisuus iskee ja lisäksi Espritillä on parhaillaan nettikaupassaan ale! Nämä lämpimät neuleet nousivat suosikeikseni:


 Harmaa neule täältä, valkoinen neule täältä, beige neule täältä


Tiistaina kävin vielä Espritin Aleksin myymälässä penkomassa neulevalikoimaa läpi ja sopiva yksilö löytyi kuin löytyikin kotiinvietäväksi.  Kuvamateriaalia en ole vielä valitettavasti ehtinyt siitä napsia, mutta lupaan tähän vielä tarkemmin palata.

Nyt oikein loistavaa alkavaa viikonloppua!
xoxo Laura
SHARE:

16/01/2013

Outfit 14/1/2013

Mulberryn klassikkohuivi ja LV Neverfull Monogram -laukku ovat itselläni olleet tänä talvena kovassa käytössä. Myöskin mustat, vahakankaiset suosikkifarkkuni yhdistettynä uusiin ylipolvensaappaisiini pitävät lämpinä talven tuiskuissa. Ja kultaisiin asusteisiin en usko kyllästyväni vielä pitkään aikaan! Tällaisella asukokonaisuudella olin maanantaina liikenteessä:

Farkut GT // paita Mango // saappaat Oxitaly // laukku LV // huivi Mulberry // vyö ja korvikset vintagea


Samantyylisen kokonaisuudet teet helposti näillä elementeillä:

paita Comma // vyö Uniqlo // huivi Mulberry Check Scarf // kello Guess // housut J Brand // ylipolvensaappaat Pura Lopez //  laukku LV Monogram Neverfull GM // korvakorut Miriam Haskell Vintage Jewelry


Ihanaa illanjatkoa!
xoxo Laura
SHARE:

15/01/2013

Sisustusunelmia

Ärhäkkä sisustuskärpänen on nyt puraissut ja lujaa! Kun luopuu vanhoista tavaroista, on aika tehdä tilaa uusille, eikös? Lähinnä hakusessa on nyt kodille viimeisen ja yhtenäisen silauksen antavia elementtejä, kuten tyynynpäällisiä, säilykseen sopivia purnukoita, kylpyhuoneeseen "hotellimaista" fiilistä tuovia yksityiskohtia (ah, rakastan niitä uusia valkoisia joululahjapyyhkeitämme), makuuhuoneen sisustuskankaita sekä olohuoneen hyllyihin sopivia kauniita yksityiskohtia.

H&M Homelta löytyy vaikka mitä ihania juttuja ja juuri nyt monissa tuoteissa väriskaalakin on haluamani eli harmaata-musta-valkoinen.


Olohuoneeseen

Harmaa Sel de Mer -sisustustyyny 14,95 // säilytyspurkki 7,95 // Pellavansävyinen Sel de Mer -sisustustyyny 14,95



Makuuhuoneeseen


Subway-tyynyliina 7,95 // Satiinityynyliina 14,95 // Poivre Noir -sisustustyyny 14,95 // kankainen Oat's  Co. -säilytyskori 9,95


Kylpyhuoneeseen



Hotel-saippua-annostelija 5,95 // Hotel-säilytyspurkki 5,95 // Sel de Mer -säilytyspurkit 7,95/ kpl // Hot & Cold Baths -käsipyyhkeet 7,95 (nettikaupassa ALE-hinta 5,00) 2 kpl // Peace-tuoksukynttilä 4,95 // Couture Pour les femmes -käsipyyhkeet 7,95 2 kpl


Myös Elloksen nettikaupan kodinsisustusvalikoima on hyvin kattava ja sieltä bongailin kivoja juttuja etenkin olohuonetta ja kylpyhuonetta ajatellen:

Olohuoneeseen


 Olivia Text -tyynynpäällinen 8,95 // Aiko-tyynynpäällinen 6,95 // Post-tyynynpäällinen 15,95 // Sirius-tyynynpäällinen 16,00 // Sandhamn-tyynynpäällinen 16,00 // Star-tyynynpäällinen 13,90 


Kylpyhuoneeseen

 Valkoiset käsipyyhkeet 4 kpl 11,95 // Harmaa pyyhesetti 8-osaa 23,95 //  ÄDEL-kylpyhuonematto 9,90 // Ardis-kylpyhuonematot 2 kpl 12,56 // Tähtikuviolliset kylpypyyhkeet 100 cm x 180 cm 27,50/ kpl


Aivan ihania kyllä nuo kaikki ja huolisin samantien ne kotiimme! Sisustusinto jatkuu siis vahvana ja myöhemmin laittelen sitten tänne blogin puolelle hieman kuvia uudistuneesta kodistamme.

Palaillaan taas pian!
xoxo Laura
SHARE:

14/01/2013

Mangon uutuudet

Hyvää alkanutta viikkoa ja toivottavasti vietitte mukavan viikonlopun. Itselläni viikonloppu meni kotia sisustellessa ja lopputulos on kyllä mielettömän hyvä! Ajeteltiin Ikeaan ja takaisin kerran jos toisekin ja nyt kotona alkaa vihdoin näyttää siltä, miltä pitääkin. Aamulla olo oli kuin olisi ihan toisesta asunnosta herännyt eli  aika radikaalisti muuttui makuu- ja olohuoneen ilme. Nyt on vielä muutama hankinta tehtävänä ja seuraava projekti onkin sitten vaatekaapin vuosisiivous. Motivaatiota riittää, sillä kodin suursiivouksesta ja turhien tavaroiden karsimisesta tulee jotenkin vain niin hyvä fiilis. Hyvä startti uudelle vuodelle siis!


Mutta nyt asiaan. Vierailin pitkästä aikaa Mangon sivuilla kurkkimassa hieman tulevia (kevät)uutuuksia ja ilokseni sieltä löytyikin monta ihanuutta, joista omat suosikkini alla:


Biker-tyylinen lyhyt nahkatakki upein toppauksin ja kultaisin yksityiskohdin on upea ja ajaton valinta kuten tuo alarivin musta jakkukin hauskoin kultaisin vetoketjutaskuin. Valkoinen kaksirivinen, kipparityylinen takki korkealla kauluksella on ihanan ryhdikäs ja menisi loistavasti pillifarkkujen ja korkkarien kaverina.  Myös tuo alarivin puuvillainen, farkkupaitatyylinen paitapusero on kevään must have -tuote.

Huomasin muuten, että kotimme uusi ilme noudattelee pitkälti niitä värisävyjä, joita  haalin tällä hetkellä vaatekaappinikin: mustaa, valkoista, harmaata, kermaa ja sinistä. En tiedä, onko tuo puhdasta sattumaa, mutta jotenkin valkoinen (jonka sävyisiä pääosa huonekaluistamme on), tuntuu myös vaatteissa ja asusteissa ajankohtaisemmalta kuin koskaan ja sitä tullaan varmasti näkemään ylläni tänä vuonna erityisen paljon.


xoxo Laura

Follow my blog with Bloglovin
SHARE:

11/01/2013

Niittilaukku x 3

Niitit ja nahka tuntuvat pitävän pintansa myös kevään tulevassa muodissa. Itse olen ihastunut etenkin kultaisin niittisomistein varustettuihin asusteisiin ja jo viime vuoden puolella, taannoisella Tukholman reissullamme, iskin silmäni tähän H&M:n niittilaukkuun:



Kiikutin laukun kassalle Tukholman Hötorgetin myymälässä ja nyt samaa laukkua on saatavilla myös Suomen H&M-myymälöistä sekä nettikaupasta. Kahden erilaisen nahkaimitaatiomateriaalin yhdistely toimii ja plussaa myös ajattomasta muotoilusta. Hintakin on varsin kohtuullinen (39,95 €).


Iltamenoja varten ostoslistallani on ollut myös niiticlutch. Viime viikonloppuna löysin BikBokin myymälästä simppelin mustan clutchin varsin passeliin hintaan (24,90 €). Samaista clutchia on myös nudensävyisenä ja mietinkin, pitäisikö se hankkia kevääksi nudekorkkareiden kaveriksi.



Myös Nellyn nettikaupasta löytyy tämä upea niitticlutch. Kyseessä Urban Expression-merkin Lindy bag. Uskomattoman kaunis! Hintaa tälle ihanuudelle kertyykin sitten hiukan enemmän (74,95 €), joten toistaiseksi pidän sen vielä mietintämyssyssä. Jos päädyn tähän, niin Bikbokin clutchia voisi sitten käyttää vaikka meikkipussina. Hmm...vaikeita valintoja :)




Ihanaa viikonloppua!
xoxo Laura
SHARE:

09/01/2013

Next destination: Paris

Oikein suloista alkanutta vuotta 2013 teille kaikille! Vuosi on pyörähtänyt sen verran vauhdikkaasti käyntiin, että vasta nyt ehdin tänne blogin puolelle päivittämään kuulumisiani. Ja erittäin iloista kerrottavaa tällä kertaa onkin jaettavaksi, sillä alle kuukauden päästä minut löytää muodin, taiteen, tunnelmallisten bistrojen, viinien ja upeiden maisemien ihmemaasta Ranskasta! Matkakohteemme on Pariisi, ja mukavaa lisäjännitystä reissuun tuo se, etten kyseisessä kaupungissa ole aiemmin vieraillutkaan. Odotan jo innolla taideaarteita, museoita, Eiffel-tornia, Versaillesin loisteliaisuuden näkemistä livenä sekä tietysti periranskalaisia herkkuja. Tarkoituksena olisi myös piipahtaa Reimsin alueen samppanja- ja viinitiloilla, jos aikataulut saadaan sovitettua sopivasti. Matkan ensimmäisen päivän aloitammekin sopivasti syntymäpäiviäni juhlien ja samppanjaa siemaillen. Lisää reissutunnelmia tulossa siis myöhemmin!






photos all over press


Ihanaa tammikuista iltaa ja palaillaan!
xoxo Laura

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig