04/02/2020

CHEERS - IT'S MY BIRTHDAY BABY!


Vietän tänään syntymäpäivääni ja tuntuu ihan uskomattomalta, kuinka nopeasti jälleen yksi vuosi hurahtikaan! Tuntuu nimittäin siltä, että juurihan sitä edellisiä synttäreitäni juhlittiin ja hyvä kun joulustakin on vasta ehditty toipumaan. Mutta tosiaan, tänään tuli taas mittariin yksi arvokas vuosi lisää ja näin kolmenkympin parammalla puolella sitä osaa olla jo niin kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka elämä tarjoaa. Tuntuu, että tässä on hyvä juuri näin ja olen todella tyytyväinen elämääni juuri nyt. Erityisen ihanalta tuntuu tietysti juhlistaa synttäripäivää oman perheen kanssa ♡
 

Tänään illalla suuntaamme miehen kanssa synttäridinnerille kahdestaan ja sitä odotan kovasti! Emme nimittäin ole hetkeen ehtineet kahdestaan romanttisen date nightin viettoon, mutta nyt siihen on mahdollisuus ja innolla jo fiilistelen erään meille molemmille uuden keskustan ravintolan testaamista. Ennakkoon tiedän, että listalla on blinejä, jotka kuuluvat suosikkiherkkuihini, joten eiköhän sitä päästä tänään herkuttelemaan oikein kunnolla. Päälle valikoituu varmasti jotain säihkyvää, sillä paljettimekot ovat ikuisia suosikkejani. Kuvissa näkyvä hopeinen pitkä paljettiunelma on muuten Nellyltä ja uusi ehdoton suosikkimekkoni.

Parasta helmikuun alkua teille!

SHARE:

13/10/2019

SYKSYISIÄ HANKINTOJA FEMME LUXELTA

*yhteistyössä Femme Luxen kanssa
https://femmeluxefinery.co.uk/

Pirteää sunnuntaiaamua! Asupostauksia ei ole täällä näkynyt hetkeen, joten ajattelin, että nyt on korkea aika laittaa kuvia kehiin muutamista viime aikaisista vaatehankinnoista. Pääsin ilokseni tekemään hiljattain yhteistyötä brittiläisen verkkokaupan Femme Luxen kanssa. Femme Luxe on erikoistunut naisten muotiin ja heidän valikoimastaan löytyy erilaisia loungewear-settejä, mekkoja, toppeja, hameita ja asusteita.

Käytän töissä päivittäin klassisia toimistovaatteita ja aina kotiin tullessani vaihdan yleensä mukavammat kotivaatteet päälle, joissa voi sitten rennosti hyggeillä. Femme Luxen valikoimasta löytyvä loungewear -setti on osoittautunut parin viikon käytössä mielettömän ihanaksi kotiasuksi, sillä se on materiaaliltaan sopivan ohut, mutta samalla sopivan lämmin viileämpinäkin iltoina tohveleiden kanssa käytettäväksi. Klassisen musta väri ja minimalistinen muotoilu on myös makuuni. Harkitsen vakavasti tilaavani toisen samanlaisen setin, jonka voin ottaa käyttöön, kun tämä nykyinen on kulutettu loppuun.

https://femmeluxefinery.co.uk/

Huomaan, että nyt kun eletään jo vahvasti loppusyksyä, alkaa vaatekaapista löytymään taas enemmän mustaa väriä, jota kesällä käytän harvemmin. Talven ajan mekkovalintani ovat jo useamman vuoden ajan olleet tummanpuhuvia, sillä musta mekko on aina varma valinta ja helppo asustaa koruilla ja asusteilla eri näköiseksi. Mustan mekon kanssa tykkään myös käyttää samansävyisiä sukkiksia, jotka olisivat värikkäämmän yksilön kanssa ehdoton no-no. Tämä hauskan graafinen, yksihihainen midipituinen one shoulder -mekko miellytti minua heti, sillä tykkään mekon simppelistä muotoilusta ja tyylikkäästä hieman pidemmästä helmasta. Mekon materiaali on päällä todella miellyttävän tuntuista ja mekko pitää hyvin muotonsa. Suosin syksyisin ja talvisin hihallisia mekkoja muutenkin, sillä vilukissana haluan pysyä lämpimänä. Tämä musta kaunotar pääsikin päälleni ensimmäistä kertaa muutama viikonloppu takaperin, kun suuntasimme tyttöjen dinnerille ravintola Shelteriin.

https://femmeluxefinery.co.uk/
https://femmeluxefinery.co.uk/
https://femmeluxefinery.co.uk/

Mekon ja loungewear-setin ohella iskin silmäni Femme Luxen -teepparivalikoimaan, josta erottuivat heti nämä Yves Saint Love -tekstillä varustetut perusteepparit. Tilasin samaisen paidan sekä valkoisena että mustana ja olen tykännyt molemmista todella paljon. Molemmat toimivat sellaisenaan tai mustan jakun alla ja materiaali on näissäkin ihanan pehmoista. Tekstipainatus piti pintansa myös pesussa ja pysyi täysin moitteettomana.

https://femmeluxefinery.co.uk/
https://femmeluxefinery.co.uk/
*tuotteet saatu
SHARE:

13/09/2019

VAATEKAAPIN PÄIVITYS SYKSYYN + MUUTAMA VINKKI TÄYDELLISEN VAATEKAAPIN KOKOAMISEEN

 
Syksy lähestyy kovaa vauhtia ja tänään on aika kääntää katse syksyn tärkeimpiin vaate- ja asustehankintoihin. Vaikka rakastankin kesää yli kaiken, tykkään myös syyspukeutumisesta ja siitä, kun on aika vetää nilkkurit jalkaan ja kiskaista päälle lempineule. Itselläni on tapana aloittaa syksyyn valmistautuminen kartoittamalla ensin vaatekaapista edellisenä syksynä käyttämäni luottovaatteet ja pohtia sen jälkeen mahdollisia uusia hankintoja. Laadin mielelläni to do -ja inspiraatiolistoja, jonne sitten lisäilen tarpeet ja ruksitan yli sitä mukaa, kun jokin listalla ollut hankinta on tehty. Muotivirtauksia tulee ja menee, mutta yleensä joka syksyinen hankintalistani on pitänyt sisällään klassisia, helposti sekä töihin että vapaa-aikaan soveltuvia vaatteita ja asusteita. Tällä hetkellä listalta löytyvät seuraavat:

Nahkaiset nilkkurit
Mustat nahkanilkkurit toimivat täydellisesti niin hameiden, mekkojen kuin farkkujenkin kanssa. Oma valintani ovat jämäkällä korolla varustetut, jokapäiväiseen käyttöön sopivat laadukkaat nilkkurit, joihin ei tarvitse olla koko ajan uusimassa korkolappuja

Villainen pooloneule
Ohut, mutta lämmin 100 % villasta valmistettu neule pitää vilun loitolla, kun kylmät kelit alkavat, mutta ei tee olosta michelinukkomaista. Harmaa, beige tai musta neule on helppo yhdistää kaiken kanssa. Ohuet neulepoolot toimivat myös jakkujen alla.

Valkoinen kauluspaita 
Valkoinen, ryhdikäs kauluspaita on klassikoiden klassikko ja nyt etsinnässä on pesusta toiseen jämäkkänä pysyvä siisti toimistopaita.

Uusi villakangastakki
Koitin koko viime syksyn ja talven ajan etsiä uutta villakangastakkia jo useamman vuoden ajan käytössä olleen vanhan suosikkitakkini rinnalle, mutta sitkeästä etsinnästä huolimatta sitä oikeaa ei löytynyt. Kaikissa sovittamissani takeissa oli jokin "vika": väärä pituus, materiaali tai jokin yksityiskohta, joka ei miellyttänyt. Etsintä jatkuu siis yhä ja toivottavasti nyt tärppäisi!

Laadukas huivi
Syksy on täydellinen hetki asustehankintoihin ja iso, lämmin huivi on paitsi käytännöllinen, myös helppo tapa päivittää perusasu seuraavalle tasolle. Rakastan Louis Vuittonin monogram shawl -huiveja, joita kaapissani on tällä hetkellä kolme eri väristä. Niistä suosikkini syksyyn ja talveen on ruskean ja kullansävyinen, metallinhohtoinen huivi, joka on ollut ahkerassa käytössä jo monen vuoden ajan. Nyt haaveilen uudesta huivista ja raikkaat vaaleanpunaiseen ja beigeen taittuvat sävyt houkuttelevat.


Edellä listatuilla hankinnoilla pääsee  mielestäni jo mukavasti vauhtiin syyspukeutumisen osalta ja mikä parasta, kaikkia listalla olevia elementtejä on helppo yhdistellä jo vaatekaapista löytyviin vaatekappaleisiin. Näistä tärkein hankinta itselleni ovat ehdottomasti nuo nahkaiset nilkkurit, koska kulutan aina yhden nilkkuriparin totaalisesti loppuun Suomen pitkän syksy & talvijakson aikana ja haluan, että nilkkurit ovat sekä siistit että mukavat jalassa ja helppo yhdistellä kaiken kanssa. Luottoasuni syksyllä on usein musta, hieman A-linjainen hame yhdistettynä pooloon, mustiin sukkiksiin ja nahkanilkkureihin tai sitten farkut siistin kauluspaidan ja nilkkureiden kanssa. Simple but chic!  Ja molempia asukokonaisuuksia on helppo päivittää koruilla, huiveilla ja muilla asusteilla tarpeen mukaan.

Tämän syksyn muotivärit ovat paahdetut ruskean sävyt kamelista poltettuun karamelliin ja ruskean sävyjen rinnalla näkyy hattaraista vaaleanpunaista sekä perinteisiä syysvärejä eli viininpunaista ja metsänvihreää. Itse innostun noista ruskean eri sävyistä, jotka sopivat mielestäni loistavasti loistavasti syksynkalpealle iholle luoden siihen kesäistä lämpöä. Kuosipuolella ruutubuumi jyllää edelleen vahvasti ja sen rinnalla nähdään paljon erilaisia kukkakuoseja. Myös keväältä ja kesältä tutut eläinkuosit (jes!) ja huivikuosit jatkavat vahvasti ja niitä nähdään syksyn mallistoissa.

Olipa sitten syksy tai ei, toimivan vaatekaapin rakentamiseen kannattaa uhrata hieman aikaa, sillä se palkitsee ajan myötä kyllä. Tähän alle halusin nostaa muutaman hyväksi todetun vinkin täydellisen vaatekaapin kokoamiseen:

4 x vinkki täydellisen vaatekaapin kokoamiseen

1. Arvosta vaatteitasi
Meillä kaikilla ne omat lempivaatteet, mutta mikseivät vaatekaapin kaikki vaatteet voisi olla lempivaatteita? Vaatekaappi kannattaakin käydä kriittisesti läpi aina uuden sesongin vaihtumisen yhteydessä pari kertaa vuodessa ja karsia sieltä pois kaikki syystä tai toisesta kuluneen vuoden aikana käyttämättä jääneet. Itse kiikutan itselleni turhiksi käyneet vaatteet UFFille ja arvokkaammat hankinnat myyn nettikirpparilla tai FB-ryhmissä. Tavoitteena on tulevaisuudessa omistaa ainoastaan niitä lempivaatteita ja kaikki semi-kivat pääsevät kiertoon. Muistathan myös huoltaa vaatteitasi säännöllisesti: poista nukka nukanpoistajalla neuleista, lankkaa ja suojaa nahkakengät kosteudelta ja tuuleta villavaatteita jatkuvan pesun sijasta.

2. Kartoita mitä jo omistat
Ennen vaateostoksille lähtöä kannattaa tutkailla, mitä kaapista jo löytyy ja mihin hankintalistalla olevia vaatteita ja asusteita voisi yhdistää. Näin välttyy turhilta hutiostoksilta, kun suunnitelma vaatteiden yhdistämiseen on olemassa jo ennen hankinnan tekemistä.

3. Osta aitoon tarpeeseen
Tilaan tällä hetkellä valtaosan vaatteistani nettikauppojen kautta = ajansäästö & sovittamisen mahdollisuus + palauttamisen helppous. Yleensä klikkailen itseni nykyisin nettiin ostoksille vasta, kun minulla on tietty tarve mielessä. Näin ollen hutihankinnat ovat vähentyneet huomattavasti eikä aikaa tule käytettyä surffailuun. Ja ennekuin ostan kivijalkamyymälästä jotain, pohdin nykyisin usein hankintaa (etenkin hieman arvokkaampaa) yön yli ja jos vielä seuraavanakin päivänä hankinta tuntuu oikealta, käyn ostamassa tuotteen.

4. Osta laatua
 Tämä on ehkä tietyllä lailla itsestäänselvyys, mutta unohtuu aina välillä, kun houkutteleva hinta tai keinokuituvaatteen kaunis ulkonäkö vetää puoleensa. Tämä on samalla haastavin kohta listalla, sillä nykyisin laadukkaita, mutta kauniisti muotoiltuja ja trendikkäitä vaatteita tuntuu olevan entistä vaikeampi löytää. Huomasin tämän konkreettisesti, kun googlailin villaneuleita - todella monen high-end brändinkin neuleet sisältävät mm. akryyliä, joka on itselleni ehdottoman no no neuleostoksilla. Myös villakangastakkia ostaessa kannattaa tarkistaa, että takin päällysmateriaalista mielellään vähintään 70 % on oikeasti villaa. Laatuun panostaminen kannattaa, sillä laadukkaat vaatteet pysyvät oikein huollettuina kunnossa ja tuottavat pitkään iloa!

Ihanaa syksyistä viikonloppua!

SHARE:

27/04/2019

[OUTFIT] CAMO JACKET


Aurinkoista lauantaita! Vitsit miten ihanasta säästä ollaan saatu nauttia koko kulunut viikko ja edellinen pääsiäisviikonloppu. Pääsiäisen vietimme perheen kanssa Tukholmassa, kuten täällä jo aiemmin kirjoittelin ja Tukholman reissusta on tulossa piakkoin oma postaus tänne. Mutta mennään nyt tämänkertaiseen aiheeseen eli tähän asukokonaisuuteen, johon sonnustauduin keskiviikkona. Suuntasimme silloin ihanan Camin kanssa Hampton Bayn avajaisiin ja ehdimme ennen tilaisuuden alkua nappamaan nämä kuvat Ekbergin tunnelmaisen kahvilan edessä Bulevardilla. Tiesittekö muuten, että olen opiskeluaikoinani ollut Ekbergillä töissä? Paikkaan liittyy siis monia mukavia muistoja ja kuvausmiljöönä Ekbergin edusta toimii enemmän kuin hyvin. 

Koska lämpömittari keikkui keskiviikkona lähes parinkympin hujakoilla, uskaltauduin liikenteeseen kevyessä camokuosisessa takissa, tämänhetken lempparifarkuissani sekä nudekorkkareissa. Camokuosisen takin ostin itse asiassa jo viime keväänä Wknd Baltic Festival -reissuamme varten ja nyt keväällä bongasin sen kaapin kätköistä uudelleen käyttöön. Takki on minusta mielettömän kiva, koska se todella kevyt päällä ja helppo yhdistää rennosti farkkujen tai esimerkiksi pitkän vekkihameen kaveriksi. Selkäpuolen pinkki teksti on myös hauska yksityiskohta ja tätä takkia tulen varmasti käyttämään tulevana kesänäkin kyllästymiseen asti. Camokuosia näkyi jo alkukeväällä paljon mm. Zaran valikoimassa ja tänä keväänä ja kesänä se toimii mainiosti yhdistettynä erilaisiin eläinkuoseihin.


 Keskiviikkona käyttöön pääsivät myös nämä nudet kiiltonahkakorkkarit, jotka sain joululahjaksi mieheltäni. Hän kyllä tuntee kenkämakuni täydellisesti! Melko korkealla korolla varustetut Höglin korkkarit ovat hyvän lestinsä ja erikoispehmustetun päkiäosansa ansiosta yllättävän mukavat jalassa ja rakastan sitä, että nyt pääsee taas kulkemaan korkkareissa ilman sukkahousuja. 

Mitäs tykkäätte asusta ja iskeekö camoprintti teihin?

 
  camo coat / Only
  jeans / BikBok
belt / Gucci
sunnies / Lindex
  heels / Högl

Pics by Camilla / edited by me


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

29/03/2019

[OUTFIT] ALKUKEVÄÄN PARAS TAKKIHANKINTA - LONG DOWN COAT


Mainiota perjantaita! Kevät alkaa olla vihdoin jo ovella ja kohta päästään keventämään talviuniformua - jeee! Selkeä kevään merkki ovat tällä viikolla käyntiin pyörähtäneet Stockan Hullut Päivät, joilla pyörähdin eilen ja kyllähän sieltä muutamia hyviä löytöjä, kuten Calvin Kleinin ihania alusvaatteita, mukaan lähti. Vaikka kevät tulee kohisten, on etenkin aamuisin ja iltapäivisin vielä todella koleaa ja pukeutuminen on aika haastavaa, kun ei tiedä, laittaako päälle talvinen toppa- vai kevyempi villakangastakki. 

Itse olen löytänyt tähän ongelmaan täydellisen ratkaisun: pitkän untuvatakin! Olen aina tykännyt aitountuvaisista takeista niiden keveyden ja hyvän lämmönerityksen vuoksi. Minulta löytyy kaapista useampi lyhyt untuvatakki, joita käytän keväämmällä, mutta kun iskin muutama kuukausi sitten Zalandolla silmäni tähän pitkään malliin en voinut olla klikkaamatta sitä ostoskoriin ja tilaukseen. Ja onneksi klikkasin, sillä takki on osoittautunut käytössä ihan parhaaksi. Kaunis suklaaruskea väri miellytti heti silmääni, sillä käytän paljon beigeä ja ruskean sävyjä ja tykkään tosi paljon takin kiiltävästä pinnasta ja kätevästä hupusta, jonka saa halutessaan irti kokonaan. Käytin takkia helmikuun kovilla pakkasilla ja olo sen kanssa oli mielettömän ihana: ihan kuin olisi ollut suojassa pahaa maailmaa isoon untuvamakuupussiin kääriytyneenä.


 New Yorkista lähtöisin oleva brändi Frieda & Freddies ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta pikainen googlettelu paljasti, että heidän valikoimissaan on toinen toistaan upeampia untuvatakkeja eri pituuksilla ja väreillä, joten valinnanvaraa riittää. Zalandon Frieda & Freddies valikoiman löydät täältä. Voin todella lämpimästi suositella merkkiä, sillä tämä tilaamani takki on kestänyt kovassa käytössä moitteettomana ja on noussut nopeasti yhdeksi lempparitakeistani.


 Olen todella iloinen, että saimme nämä kuvat napattua Camillan kanssa muutama viikko sitten. Kuvauspaikaksi valikoitui upea Tuomiokirkko eikä kuvien ottohetki olisi voinut olla parempi, sillä saimme nauttia upeasta auringonpaisteesta ja sitä myöten mainosta kuvausvalosta. Kiitos vielä taitavalle valokuvaajalle ja ihanaa alkavaa viikonloppua teille!


  down coat / Frieda & Freddies
  knit / Tiger of Sweden
sunnies / Gucci 
belt / Gucci
bag / Louis Vuitton
  ankle boots / Dune London


 Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

13/08/2018

[OUTFIT] VALKOINEN PITSIMEKKO


Tänä kesänä säät ovat suosineet niin hyvin, että kesävaatteita on tullut käytettyä oikein olan takaa! Valkoinen pitsi on aina kuulunut kesän suosikkimateriaaleihini, koska se on niin raikas ja samalla tyttömäinen. Vaikka rakastankin kesäpukeutumisessa villejä kukkakuoseja ja värejä, on välillä ihana palata aina toimiviin klassikoihin. Ja valkoinenhan toimii aina vaan. Tämänkertainen asukokonaisuus päätyi päälleni, kun suuntasimme heinäkuun lopulla puistopiknikille. Koska halusin jatkaa Mallorcan lomafiilistä, päätin viimeistellä lookin vielä mekon sävyyn sointuvalla olkihatulla. Jalkaan sujahtivat vielä mukavat korkkarit ja sitten vaan menoksi! Kesällä pukeutumisessa parasta onkin juuri se huolettomuus, kun voi poistua kotoa ottamatta mukaan puolta omaisuutta. Takkiakaan ei hellekeleillä ole tänä vuonna tarvittu - todellista luksusta Suomen kesässä. 


Koska näillä elokuun kesäkeleillä tekemistä ja aktiviteettaja on riittänyt, on blogi päivittynyt vähän verkkaisasti. Tällä viikolla tänne on kuitenkin tulossa lupaamani juttu loistavasta, jo monen kesän takaisesta suosikkikesäkahvilastamme Siilistä. Loppuviikosta virittäydytäänkin sitten festaritunnelmiin, sillä olen suuntaamassa viikonlopuksi Wknd Baltic -tapahtumaan Pärnuun. Festariasu on vielä hionnassa ja pidän peukut pystyssä, että saadaan aurinkoa silloin! Tästä lisää pian, nyt ihanaa alkanutta viikkoa!


  dress / Vero Moda 
hat / Lindex
sunnies / Gucci
bag / Louis Vuitton
heels / Mango


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

24/07/2018

[OUTFIT] SPANISH FLOWER DRESS


Ihana heinäkuun loppu jaksaa yhä hemmotella helteillä. Suomessa on pari viime päivää ollut lähes yhtä lämmintä kuin Espanjassa, joten kesämekkokelejä on ollut helppo jatkaa täällä Mallorcalta paluumme jälkeen!

Tämä varsin sateeton kuukausi on ollut optimaalinen kuvailun kannalta, kun luonnonvaloa on riittänyt yllin kyllin. Kamera reissasi mukaan Mallorcalle ja lomamme aikana tulikin napsittua useammat asukuvat. Tänään pääsen julkaisemaan niistä ensimmäiset, joissa liehuu Zaran espanjahenkinen pitsimekko. Se sopi mielestäni täydellisesti saaren hämärtyviin iltoihin, kun suuntasimme dinnerille Port d'Andratxin satamaan. Mekko on hieman väljemmin mitoitettu ja todella vilpoinen ja mukavan tuntuinen päällä. Välillä yhdistin sen kanssa korkkarit ja tyylikkään vyölaukun, mutta näihin kuviin jalkaan päätyivät Port d'Andratxin eräästä viehättävästä pikkuputiikista löytämäni nudepinkin sävyiset sandaalit. Samaa värimaailmaa jatkaa Furlan pikkulaukku, joka sointuu kivasti mekon kukkakuosin väreihin. Mitäs tykkäätte asusta?


  dress / Zara
sunnies / Gucci
  flats / from a boutique at Port d'Andratx
bag / Furla



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

30/06/2018

[OUTFIT] MIDSUMMER FLOWER POWER


Leppoisaa lauantaita! Kuten kirjoittelinkin täällä jo aiemmin tällä viikolla, vietimme tänä vuonna juhannusta laivalla Helsigistä Tukholmaan ja takaisin risteillen. Laivamme oli Silja Serenade ja siellä kaikki sujui tuttuun tapaan erinomaisen hyvin. Löysin laivan tax-freesta ihania kosmetiikkahankintoja sekä nämä kuvissa jaloissani näkyvät Butterlytwists-ballerinat. Ne ovat heittämällä mukavimmat jalkineet, jotka olen koskaan omistanut! Näissä kengissä jujuna on se, että ballerinat taittuvat kasaan eli ne on helppo pakata mukaan käsilaukkuun, jos tiedossa on pitkä ilta ja korkokengät alkavat ikävästi poltella tai hiertää jalkoja. Butterlytwistsin jalkineissa on hengittävä pohja, joka pitää jalat raikkaina ja miellyttävä, tyynymäisen tuntuinen sisäosa, joka muotoutuu käyttäjänsä jalan muotoon täydellisesti. Sen lisäksi nämä ovat niin kevyet, että tuntuu kuin kävelisi ilman kenkiä! En ollut aiemmin kuullut tästä valmistajasta, mutta nämä baltsut aion ehdottomasti hankkia jatkossakin myös klassisen mustina.

Millaista oli sitten itse matkakohteessa eli Tukholmassa? Jalkauduimme sinne lauantaiaamuna ja kaupunki oli ennätyksellinen hiljainen - vain muutamat myymälät, lähinnä ruokakaupat, ja terassit, ravintolat ja kahvilat olivat auki. Suuntasimme viime kertaisen Tukholman reissumme tapaan kulkumme ensin Karlaplanille, jonka Fältöversten -ostoskeskuksessa sijaitsevasta ihanasta Sabis-delikaupasta kävimme nappaamassa mukaan vastapaistettuja sämpylöitä, juustoa, leikkeleitä, marjoja, smoothiet ja salaatit. Vietimme herkkujen parissa kivan piknikhetken Karlaplanin kauniissa puistossa ja sen jälkeen kiertelimme vähän kaupungilla. Koska lauantaille sattui melko kylmä ja tuulinen keli, päätimme pitää visiitin melko lyhyenä. Ennen laivaan siirtymistä piipahdimme vielä vakkaripaikassamme eli Gärdetin Phil's Burgerin terassilla fiilistelemässä keskikesää ja maistelemassa jääkylmää róseeta. Kaikenkaikkiaan Tukholma jäi tällä kertaa melko pikaisesti koetuksi, mutta siitä jäi meille rento ja hyvä muisto. Olenkin miehen kanssa jutellut, että ei ole lainkaan hullumpaa viettää juhannusta laivalla perheen kera, kun kaikki on siellä kätevästi saman katon alla ja lapsille löytyy kivoja aktiviteetteja ja lasten oma ikisuosikki eli pallomeri. Säästäkään ei tarvitse stressata, joten mielelläni näkisin meidät myös ensi vuonna vastaanlaisessa reissulla.


Kuten todettua, sää oli Tukholmassa melko viileä ja päätin siksi jättää mekon suosiolla matkalaukkuun. Halusin kuitenkin tunnelmoida juhannusta ja otin mukaan maihin farkkujen ja hempeän pinkin bodyn väreihin sopivan kukkaseppeleen. Aidoista kukista tehty seppele on tietysti se kaunein, mutta tämänkin kestokukkaversio toimi minusta aika kivasti ja pääsee jatkokäyttöön kesän aikana varmasti useampaankin otteeseen. Pyöret aurinkolasit sointuvat hipahtavaan flower power - henkeen mielestäni myös kivasti. Mitäs tykkäätte asusta?


jeans / Zara
body & sunnies / Gina Tricot
  belt / Gucci
  ballerines / Butterflytwists 
bag / Furla


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig