30/04/2014

Cherry Bloom

Ciao bellat! Tällä kertaa vuorossa on hempeän tyttömäistä kuvamateriaalia Sinkkuelämää ja Jane Austen -henkeen. Sain nimittäin kotikylppäriin testattavaksi Yves Rocherin Cerisier en fleurs Eau de Toilette -tuoksun ja saman sarjan suihkugeelin. Molemmissa on ihana kirsikankukkien raikas tuoksu ja mielettömän söpöt pakkaukset, jotka kehtaa hyvin jättää kylppärin pöydälle näkyville! Plussaa myös siitä, että kummankin tuotteen tuoksu on sopivan hento, vihreän kuulas ja ei liian makea.

Tässä samalla ajattelin myös jakaa pientä teemaan sopivaa parfyymitietoutta :) Arkituoksuksi hyvin sopivat Eau de Toilettet (EdT) sisältävät 4 - 8 prosenttia tuoksuainetta (eli tässä tapauksessa kirsikankukkaa), josta tuoksun ydin rakentuu. Tuoksu kannattaa suihkuttaa aina puhtaalle iholle kohtaan, jossa veri kiertää hyvin. Esimerkiksi ranteiden sisäpuoli ja kyynärtaipeet toimivat hyvin. Ohimoita ja korvien taustoja kannattaa vastoin yleistä uskomusta välttää, sillä niiden rasva muuttaa tuoksun helposti epämiellyttäväksi. Hajuvesiä kannattaa aina kokeilla omalle iholle ennen ostamista, sillä tuoksu muokkautuu kantajansa aineenvaihdunnan, lämmön ja pH:n mukaan. On myös hyvä muistaa, että hajuaisti on herkimmillään aamupäivästä, joten parfyymiostoksille kannataa suunnata silloin!



YR:n kirsikankukkainen suihkugeeli toimii erityisen hyvin lenkin jälkeen, ja olo on raikas ja puhtoinen. Kevyt suihkaus vielä saman sarjan tuoksua ja tuli tosi kesäinen fiilis!

Nyt toivottelen teille hyväntuoksuista vappuaamua, ja nautitaan tänään kivasta päivästä!

* tuotteet saatu blogin kautta
SHARE:

29/04/2014

Kesän herkullisimmat sandaalit

Naiselliset ja tyylikkäät sandaalit hehkuvat tänä kesänä kilpaa erilaisissa pastelli- ja karkkiväreissä. Oma suosikkini on sandaalimalli, jossa sandaalin lenkki tulee isovarpaan ja sitä seuraavan "kakkosvarpaan" väliin. Näiden virallinen nimi lieneekin varvassandaalit tai tuttavallisemmin läpsyt? :) Ehdoton plussa on se, että näiden kanssa ei tarvitse miettiä ärsyttävää kenkien valumista jaloista kuuman kosteallakaan kelillä, ja nämä ovat mielestäni ulkonäöltään matalista jalkineista ne kaikkein siroimmat. Kokosin Zalandon kattavasta sandaalivalikoimasta löytyvät suosikkini tähän alle. Supersuloisia kaikki, eikö vaan?

Ylärivi: Ted Baker (täältä) // Anna Field (täältä) // Even & Odd (täältä)
Alarivi: Anna Field (täältä) // Michael Kors (täältä) // Inuovo (täältä)


* postaus sisältää mainoslinkkejä
SHARE:

28/04/2014

Coral on my lips

Sain ilokseni Yves Rocherilta ihanan tuotepaketin ja pääsin testailemaan heidän kesäisiä uutuustuotteitaan. Kiikutin paketin tänään postista kotiin ja ihastuin erityisesti samantien kokeiluun päätyneeseen Sexy Pulp Volume Gloss -huulikiiltoon sävyssä 01. Corail. Tämä ihanasti huulia kosteuttava ja täyteläistävä kiilto tekee huulista kauniin kiiltävät eikä tahmaa lainkaan. Lisäksi korallinpunainen sävy näytti huulillani mielestäni vielä kivemmalta kuin hylsyssä, sillä lopputulos oli kevyen kuultava ja sopivan peittävä. Itse en olisi ehkä osannut tämänsävyistä kiiltoa testata, joten yllätyin tosi iloisesti siitä, kuinka hyvin se sopi todella vaaleaan ihonsävyyni. Veikkaan, että tästä tulee kevään suosikkikiiltoni, ja herkullinen korallinsävy näyttää varmasti upealta myös päivittynyttä kesäihoa vasten! Iskeekö tämä sävyn teihin yhtä lujaa?


 Nyt kivaa iltaa teille, lenkkipolku kutsuu täällä ja sitten on vuorossa odotettu Game of Thronesin uusin jakso, jes jes!

 * postauksen tuotteet saatu blogin kautta

SHARE:

Outfit: Classic blue shades

Huomenta! Eilisen navy look -postauksen hengessä mentiin viime viikon perjantaina, kun suuntasimme ystäväni J:n kanssa aurinkoiseen Kaivopuistoon vähän kuvailemaan päivän asua. Samalla reissulla ehdimme piipahtamaan Kaivarin Kanuunassa ja herkuttelemaan Café Carusellissa tuoreilla karjalanpiirakoilla ja kevään ekoilla munkeilla, mums! Tähän asukokonaisuuteen olin myös tosi tyytyväinen sen rennon mukavuuden vuoksi. Klassista tyylikkyyttä asu sai vielä myöhemmin illalla trenssitakista ja täytyy tunnustaa, että samalla nuo korkkarit vaihtuivat ballerinoihin, vaikka ne korkokengiksi tosi mukavat jalassa ovatkin!

Jeans Gina Tricot // trench H&M // blazer & shirt Holly & Whyte/Lindex // heels Mango // bag LV // sunnies Glitter


Toivottavasti teillä oli kiva viikonloppu ja mukavaa alkavaa vappuviikkoa!

SHARE:

27/04/2014

Klassikko: Navy look

Merihenkinen tyyli on klassikko, joka pitää pintansa vuodesta toiseen. Navy lookissa parasta on se, että sen voi toteuttaa rennon huolettomasti tai viimeistellyn juhlavasti tilanteesta riippuen. Merihenkinen tyyli on myös oma klassikkosuosikkini etenkin näin keväisin. Erityisesti raitojen, laivastonsinisen ja denimin yhdistelmässä on vain sitä jotakin! Tähän postaukseen kokosin muutamia suosikkiyhdistelmiäni, joissa kaikissa on yksi yhteinen elementti: laivastonsininen jakku. Tismalleen samainen jakku löytyy myös omasta vaatekaapistani, ja on ollut ahkerassa käytössä milloin farkkujen, milloin mekon kaverina. Ryhdikäs, metallinapein koristeltu jakku onkin mielestäni yksi merihenkisen tyylin kulmakivistä ja sen ympärille on helppo rakentaa monenlaisia asukokonaisuuksia. Toivottavasti nämä laatimani yhdistelmät iskevät myös teihin :)  


Toimistolle sopii rentoutta ja skarppia asennetta sopivasti sekoittava kulutettujen farkkujen ja ryhdikkään jakun, korkkareiden ja kauluspaidan yhdistelmä. Tämäntyylinen asukokonaisuus minulla oli itse asiassa päällä perjantaina ja tätä lookkia tulen jatkossakin suosimaan. Inspiraatiokuvan valkoinen kauluspaita tosin vaihtui omassa asussani vaaleansiniseen ja mustat nahkakorkkarit vaaleanbeigeihin, mutta muuten samoilla linjoilla mentiin!

Jakku Holly & Whyte/Lindex // kauluspaita H&M // farkut H&M // Nahka-avokkaat H&M


Rento citylook on käytännöllinen, mutta tyylikäs. Ballerinat jalassa jaksaa sipsuttaa pitkiäkin matkoja ja rento raitaneule on helppo riisua ja pukea shoppailureissulla yhä uudelleen ja uudelleen sovituskopissa. Ohuen neuleen ja jakun on yhdistelmä on lisäksi sen verran lämmin, että viileät kevätaamutkaan eivät ole ongelma. Lisää naisellista tyylikkyyttä asuun saa lisäämällä kaulaan vielä kauniin silkkihuivin.

Jakku Holly & Whyte/Lindex // raitaneule Lindex // farkut H&M // ballerinat H&M


Sama laivastohenkinen jakku taipuu myös juhlaan. Kokonaisuus pysyy raikkaana ja kesäisenä, kun jakun yhdistää hempeän vaaleansävyiseen mekkoon ja korkokenkiin. Skarppi ja simppeli musta clutch ja hauskat pyöreät aurinkolasit tekevät klassikkotyylistä myös ajankohtaisen ja trendikkään.

 Jakku Holly & Whyte/Lindex // aurinkolasit H&M // laukku H&M // mekko H&M // kengät H&M


Vielä loppuun muistutus: asusteilla teet paljon ja muutat kokonaisuuden helposti täysin erinäköiseksi! Rakastan tätä paljettineuleen, siistin kauluspaidan ja näyttävän kaulakorun yhdistelmää, jossa erilaisia materiaaleja on onnistuneesti yhdistetty toisiinsa sopivaksi, harmoniseksi kokonaisuudeksi. Navy lookinkaan ei tarvitse olla ryppyotsaisen konservatiivista ja harkittua, vaan hullutella saa ja usein parhaat yhdistelmät syntyvät sattumalta kokeilemalla.

 
Nauttikaa kauniista sunnuntaista ja palataan taas pian!
SHARE:

26/04/2014

Outfit: Sporty chic


Huomenta ja upeaa aurinkoista lauantaita!Tänään uskaltauduin ensimmäistä kertaa ulos aamuaerobiselle ilman pitkähihaista paitaa ja oli muuten hyvä päätös, sen verran lämmin lenkin aikana ehti tulla. Tälläkin kertaa vannoin Niken Zoolfly -juoksukenkien nimeen ja päällä oli täällä aiemminkin vilahtanut saman merkin treenitoppi, jossa on ihan paras motivaatiolause, loving it! Huh, nyt suuntaan keittiöön keittämään kahvia ja kokkamaan aamupalaa ja sitten mars parvekkeelle nauttimaan auringosta. Ihanaa päivää teille!

 Juoksutrikoot ja urheiluliivit Gina Tricot // kengät ja toppi Nike // lippis NY Yankees

SHARE:

24/04/2014

Aamupala parvekkeella


Voiko aamu enää lempeämmin alkaa kuin istumalla lootusasentoon upottavalle tyynylle aurinkoiselle parvekkeelle aamupalaa nauttimaan? No ei voi!!! Sen verran vaivatonta arjen ja viikonlopun luksusta nuo hetket lasitetulla, takuulämpimällä parvekkeellamme mielestäni ovat, että niiden toivoisi kestävän ikuisesti. Oma työpäiväni alkaa toimistolla tosin jo sen verran aikaisin, että arkisin en ennätä aamupalaa kotona juurikaan nauttia. Töissä meillä on onneksi aina tuoretta kahvia, teetä ja erilaisia aamupalatarpeita tarjolla, joten nälkää ei pääse näkemään :D Mutta paras aamupalahetki on tietysti sellainen, jonka suunnitteluun on mahdollista käyttää tarpeeksi aikaa. Tällainen hetki meillä oli pääsiäisenä, kun innostuimme S:n kanssa korkkaamaan parvekekauden ja valmistimme siellä nautittavaksi monenmoisia herkkuja: itsetehtyä marjasmoothieta, kahvia maitovaahdon kera (jes, nyt meilläkin on kotona se Ikean loistava maidonvaahdotin!), vastapaistettua leipää ja uutta suosikkiani - paistettuja munia vuohenjuustolla. Tuohon hetkeen olisin tosiaan voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa!

Meillä on muuten parhaillaan hillitön parvekkeen tuunausprojekti menossa ja sellaista merihenkistä, raikasta ilmettä tavoitellaan. Kuvissa näkyvät puiset akaasialaatat muuttivat kyllä koko parvekkeen ilmeen kertaheitolla ja nyt kiikarissa on vielä samansävyinen lepotuoli ja sopiva pöytäsetti tuoleineen. Tekstiilien sävyiksi olen suunnittellut klassista valkoista, beigeä ja tummansinistä pienellä twistillä eli eiköhän tästä projektista hyvä tule. Omien chilienkin kasvatus on myös nyt vauhdissa ja syksyllä pääsee ehkä sitten maustamaan annokset itsekasvatetuilla lajikkeilla. Nyt ihanan aurinkoista torstaita teillä, vi hörs!



SHARE:

23/04/2014

Outfit: Trench coat

Trenssitakki on kevään ehdoton ykkösvalinta, sillä tämä kevyt ja monikäyttöinen klassikko sopii hyvin tyylikkään hame ja korkkarit -yhdistelmän kaveriksi tai rentoon casual citylook -kokonaisuuteen. Listailin aiemmin muutamia suosikkitrenssejäni täällä ja nyt näette päälläni H&M:ltä tilatun vaalean yksilön, joka on vilahtanut myös ihanan Lindan blogissa useampaan otteeseen. Nämä kuvat napattiin Tukholman Hötorgetilla viime sunnuntaina. Täytyy sanoa, että olen supertyytyväinen takin kevyeen, hieman kiiltävään kankaaseen ja kauniiseen leikkaukseen! Onko trenssi teidänkin suosikkikevättakkinne?



Takin alta pilkottaa harmaa, hauskaa hieman neulemaista materiaalia oleva toppi, josta löytyi onnekseni vielä yksi omaa kokoani oleva kappale Drottningsgatanin H&M:ltä (yhdestä niistä lukuisista). Ja Conssit toimivat kaupunkikävelykenkinä aina, näitä en vaihda! Harkintalistalla on tällä hetkellä samaiset korkeavartiset yksilöt persikanvärisinä, vaikka nämä valkoiset klassikot miellyttävätkin silmääni eniten. Mutta vähän vaihtelua ehkä...we'll see :)


Aurinkoista päivää teille!

SHARE:

22/04/2014

Sport moment: Selkäpilates



SPORTTISISSA TUNNELMISSA OLLAAN JÄLLEEN JA TÄLLÄ KERTAA HIEMAN ERILAISEN LAJIN MERKEISSÄ

Pääsin nimittäin viime tiistaina testaamaan Ortonin selkäpilatestuntia ja täytyy sanoa, että rakastuin tähän rauhalliseen, mutta tehokkaaseen lajiin heti! Ihan perinteistä pilatesta olen harrastanut aiemmin, joten siinä mielessä lajiin liittyvä hengitystekniikka oli itselläni hallussa jo entuudestaan.  Mitään ennakkovaatimuksia selkäpilatestunneille osallistumiseen ei kuitenkaan ole, joten halukkaiden on helppo tulla rohkeasti mukaan kokeilemaan lajia!

Konttorissa päivittäin istumatyötä tekevänä olen huomannut, että hartioiden ja niskan alueen lisäksi selkä on usein jumissa, ja kipuilee inhottavasti. Olen saanut kipupisteitä aiemmin avattua salitreenin avulla, mutta nyt huomasin, kuinka hyvin oikealla tekniikalla tehdyt rauhalliset selkäpilatesliikkeet oikeasti ”avasivat” koko ala- ja yläselän alueen. Ortonin selkäpilatesohjaaja ja tanssi- ja liiketerapeutti Salla Salmi vastaili vielä ystävällisesti tunnin jälkeen muutamiin lajia koskeviin kysymyksiini.  Sallan mukaan selkäpilates on suunnattu erityisesti kroonisista kivuista ja erilaisista liikkumista rajoittavista vaivoista kärsiville henkilöille, ja näitä asioita hän pyrkii aina tunneilla huomioimaan. Kunkin osallistujan tarpeiden mukaan tunneilla tarjotaan myös erilaisia harjoitusvaihtoehtoja, joista voi sitten valita ne omalle keholleen parhaiten sopivimmat ja omimmilta tuntuvat harjoitusliikkeet.

T
ärkeää selkäpilatestunneilla on nimenomaan oman kehon kuuntelu ja sen tarpeiden kunnioittaminen.  Ohjatusti lajia harrastettaessa tavoitteena onkin se, että tunnilla opitut liikkeet ja herkistynyt oman kehon tuntemus siirtyvät mukaan myös arkielämän toimintoihin.

 
Pilates itsessään on hyvä laji tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista kärsiville muun muassa siksi, että siinä harjoitellaan syvien, rangalle tukea tuovien lihasten oikeanlaista ja oikea-aikaista aktivoitumista liikesuorituksen aikana. Selkäpilates-tunneilla harjoitukset pidetään vielä erityisen turvallisina verrattuna ns. "tavalliseen" pilatestuntiin. Kroonisesta kivusta kärsivän ihmisen voi olla myös vaikea löytää liikuntaharrastusta, jonka kautta voisi vapautua nauttimaan liikkumisesta. Sallan mukaan onkin erityisen tärkeää, että selkäpilatestunti tarjoaa osallistujilleen mahdollisuuden myös tällaiseen liikkumisen ilon kokemiseen. Omien kokemusteni myötä voin vahvistaa tämän, sillä innostuimme ystäväni kanssa lajista todella ja koimme molemmat tunnin erittäin positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä toteutetuksi. Kiitos omasta puolestani vielä ihanalle ohjaajallemme Sallalle!

Erityismaininnan ansaitsee myös erittäin tilava ja valoisa Ortonin ryhmäliikuntasali, jossa selkäpilatestunnit ja Ortonin muut ryhmäliikuntatunnit järjestetään. Hyvin varusteltuun saliin oli kiva tulla ja kaikille tunneille osallistujille oli tarpeeksi tilaa tehdä liikkeet rauhallisesti omassa tahdissa.




Selkäpilatestunnille varusteeksi riittävät mukavat, liikkumiseen soveltuvat vaatteet. 

Kenkiäkään ei välttämättä tarvita ja itsekin vaihdoin omat lempparitreenitossuni paljaisiin jalkapohjiin, joilla sai hyvän tuen lattiasta liikkeitä tehtäessä. Ennen kaikkea tunnille tarvitaan ripaus avointa mieltä ja liikunnan iloa! Mikäli innostuit selkäpilateksesta ja haluaisit kokeilla lajia, löydät siitä ja aikatauluista lisötietoja Ortonin netti- ja Facebook -sivuilta:




Pirteää päivää teille ja palataan taas!

* postaus on tehty yhteistyössä Ortonin kanssa


SHARE:

21/04/2014

Outfit: Sneaker girl



Ai vitsit, miten upea pääsiäinen tänä vuonna olikaan! Aurinko paistoi lauantaista maanantaihin kirkkaalta taivaalta ja sunnuntainen rento shoppailupäivä sujui mm. Tukholman vanhassa kaupungissa ja Hötorgetilla kierrellen ja lämpimästä säästä nauttien. Ilokseni useat liikkeet olivat Tukholmassa pääsiäissunnuntaina auki, mutta mitään ihmeempää ei tällä kertaa tarttunut mukaan, ainostaan muutama kiva toppi kevääksi. Laivalta löytyi sitten muutama sitäkin ihanampi juttu, joista laitan myöhemmin tarkempaa materiaalia tänne. Tukholmassa oli muuten niin lämmin, että tämä kuvissa näkyvä uusi college vaihtui jossain vaiheessa toppiin - can't complain! Miten teillä on pääsiäinen sujunut?

Jeans & college Gina Tricot // bag LV // sneakers Converse // sunnies Ray-Ban


SHARE:

18/04/2014

Pääsiäistunnelmia


Ihanaa aurinkoista pitkäperjantaita!

On kyllä niin kiva, että tänä vuonna saadaan nauttia pitkistä vapaista ja upeasta kevätsäästä. Tänään olen ottanut ihan rennosti, siivoillut ja nauttinut aamukahvit kesäkauteen tuunatulla parvekkeellamme. Illalla olisi sitten tarkoitus nauttia perinteisiä pääsiäisherkkuja, lammasta ja hyvää viiniä kasvisohraton kera, nam! Pääsiäismunia ja ruukkunarsisseja meiltä löytyy myös ja on kyllä niin ihana fiilis, kun koti on puhdas ja kylpee kevätauringon valossa!

Huomenna suuntaamme sitten kohti Tukholmaa ja on tosi kiva päästä pitkästä aikaa laivalle, hyvässä seurassa tottakai. Tarkempia laivakuulumisia tulen päivittämään myöskin tänne blogin puolelle myöhemmin, joten pysykäähän kuulolla. Tässä vaiheessa toivotan teille oikein rauhallista alkavaa viikonloppua ja palaillaan taas pian!

SHARE:

17/04/2014

Kurkistus kenkäkaappiini


Ehdottomat lempparikenkäni tulevat tänä kesänä olemaan nyörisandaletit! Nämä mustat ja vaaleanruskeat viime aikoina H&M:n kampanjassakin vilahdelleet hittikengät ovat paitsi kauniit, myös supermukavat jalassa. Aidosta mokkanahasta valmistetut korkkarit kuuluvat Hennesin Premium Quality -mallistoon ja niissä on upea käärmenahkamainen kuviointi. Sandaletit toimivat mielestäni hyvin sekä pillifarkkujen että mekkojen kanssa, ja odottelevat jo innolla käyttöön pääsyä kenkähyllyssäni.


Satiiniset, Chérie Amour -sandaletit hankin viime syksynä Yoox.com-nettikaupan kautta erittäin mieluiseen hintaan. Nämä pääsevät myös tänä kesänä ahkeraan käyttöön etenkin vähän juhlavampiin tilaisuuksiin. Suosittelen muuten tutustumaan kyseisen merkin kenkämallistoon, jossa on yleensä toinen toistaan kauniimpia yksilöitä.


Kaapissa kiltisti korkkarikelejä odottelevat myös nämä tässä postauksessa aiemmin vilahtaneet Michael Korsin espadrilles-sandaalit ja korallinsävyiset Sam Edelmanin mokkasandaalit. Tule siis kesä jo, we are ready!


Ihanaa päivää teille ja aurinkoista alkavaa pääsiäistä!

SHARE:

14/04/2014

Leomania!

ERILAISET PRINTIT JA ELÄINKUOSIT

ovat jälleen erittäin ajankohtaisia ja niitä tullaan varmasti näkemään katukuvassa kevään ja kesän aikana varsin runsaasti. Täällä blogin puolella olen aiemminkin hehkuttanut leokuosia, josta olen pitänyt aina erityisen paljon. Toinen suosikkini eläinkuoseista on harmaanbeige käärmeennahkakuvio, jota onkin vilahdellut monien muotilehtien palstoilla varsin mukavasti. Yksi tämän hetken kuumimmista kenkätrendeistä tuntuu muuten olevan varrettomat, rennot kanvaasikengät villillä eläinkuosilla varustettuna. Mielestäni etenkin leokuosiset versiot sopivat rentoon arkilookkiin loistavasti! Pitäisiköhän käydä hankkimassa nuo H&M:n ihanuudet, mitä mieltä olette?



Reppu, kanvaasikengät ja maximekko H&M


Kivaa alkanutta viikkoa!
SHARE:

11/04/2014

Something blue

Pinterestissä upeita asukokonaisuuksia jälleen kerran ihastelleena voin todeta, että sininen on tämän kevään ehdoton ykkösväri, siitä ei ole epäilystäkään! Erityisesti sinisten yksityiskohtien ympärille rakennetut kokonaisuudet iskevät lujaa ja oma suosikkini tästä alla näkyvästä kollaasista on tuo rennon collegepaidan, siistin kynähameen ja sinisten asusteiden muodostama kokonaisuus. Kertakaikkisen upea ja sattumalta omasta vaatekaapistani löytyvät melkein kaikki elementit tuon asun rakentamiseen! Vastaava asu menee siis ehdottomasti testaukseen kunhan kelit sen verran lämpenevät, että korkkarit voi kaivaa esille.

Näin kevään korvilla itselleni iskee aina päälle myös kunnon raitahimotus. Perinteinen raitapaita toimii kivasti sellaisenaan revittyjen farkkujen kaverina, asiallisen tummansinisen jakun alla navy-henkisesti tai tyttömäisesti hentojen, nudensävyisen asusteiden kanssa. Ja ah, kuinka odotankaan jo shortsikelejä! Vinkkinä muuten kaikille Hulluille Päiville suuntaaville, että ainakin eilen illalla keskustan Stockan valikoimassa oli jäljellä torstaina myyntiin tulleita Henri Lloydin raitaneulemekkoja ja Tommy Hilfigerin raitaneuleita ja tänään myyntiin saapuvat Filippa K:n kauniit mekot, joten siellä kannattaa ehdottomasti käydä kurkkimassa sopivia kokoja, jos raita iskee teihinkin!


photos: Pinterest


Kivaa alkavaa viikonloppua ihanat!
SHARE:

10/04/2014

Thursday

Aurinkoista aamua! Tämä viikko on hemmotellut meitä auringonpaisteella ja eilen oli aika korkata trenssitakkikausi vihdoin alkaneeksi! Aamut ovat vielä hyytävän kylmiä, mutta kerrospukeutumisella tästäkin selviää ja iltapäivällä on sitten kiva viilettää kevyemmässä varustuksessa Conssit jalassa ja takin helmat heiluen :) Oletteko muuten ehtineet vielä Stockan Hulluille Päiville? Itse olen suuntaamassa sinne vasta tänään ja mitään sen kummempaa ei ole vielä hankintalistalla, ainoastaan muutama suosikkituote Lumenelta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä muuta sieltä löytyy....Nimimerkillä aika montaa kertaa Hullareilla hullaantunut ;)



Kivaa päivää ja palataan pian!
SHARE:

07/04/2014

Till Stockholm

Nyt se on varmaa: suuntaamme pääsiäiseksi Tukholmaan, jee! Ihana päästä pitkästä aikaa tuohon kauniiseen kaupunkiin ja samalla shoppailemaan ja nauttimaan laivan tax-freen tarjonnasta. Moni teistä onkin varmaan jo tietoinen siitä, että nykyisin Viking Linen laivoilla myydään himoittua Victoria's Secretin kosmetiikkaa, etenkin heidän vartalonhoitotuotteitaan ja tuoksujaan. Itselläni onkin kookosfanina hankintalistalla juuri tuo VS:n Coconut Passion -tuoksusuihke, joka tuo takuulla kesäiset rantakelit mieleen! Muutama muukin uusi kosmetiikkatuttavuus valikoitui ostoslistalle, sillä hetkellä mitään sen kummepia hankintoja ei ole suunnitteilla. Pientä rajoitusta shoppailuun tuo myös se, että kaupat ovat Tukholmassa ymmärtääkseni suurimmaksi osaksi kiinni pääsiäissunnuntaina, joten päivä menee näillä näkymin upeassa vanhassa kaupungissa kierrellen, kahviloissa istuskellen ja toivottavasti keväisestä kelistä nauttien. Tällaisia juttuja tax-freesta hankittavaksi listailin ylös:


 
Victoria's Secret Coconut Passion Fragrance Mist -suihke / Benefit Lemon Aid -korjausväri / Dior Vernis -kynsilakka / Dior Addict Extreme -puna sävyssä Riviera


Benefitin tuotteita olen joskus aiemmin bongannut laivalta, ja toivon, että siellä olisi niitä tälläkin kertaa. Tätä merkin sitruunansävyistä Lemon Aidia minulle sudittiin viime viikoisissa kuvauksissa ihanan ammattimeikkaajan käsissä ja vitsit, miten hyvin tämä ihmetuote kirkasti ilmeen ja häivytti tummat silmänaluset! Suosittelen siis ehdottomasti kokeilemaan. Itse ajattelin tilata tämän sopivasta nettikaupasta, jos laivan valikoimasta ei tätä löydy. Diorin oranssihtavaan Riviera-sävyiseen punaan olen törmännyt muutamassa blogissa ja sen verran kauniisti se on pukenut kantajiaan, että nyt ajattelin sitä vihdoin omille huulilleni testata. Samaisen merkin lakat on myös hyväksi havaittu ja tällä kertaa hankintalistalla on joku herkullinen kesäsävy. Onko teillä suosituksia näistä?


Kivaa alkanutta viikkoa teille!

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig