01/07/2015

INSTA LATELY


Tervehdys ja oikein upeaa heinäkuista keskiviikkopäivää! Ja pahoittelut pitkäksi venyneestä blogitauosta. Hommaa on riittänyt sen verran mukavasti tässä touko-kesäkuuakselilla, että blogi on ollut pakko lykätä vähäisemmälle huomiolle. Mutta nyt ollaan jälleen back in business! Tällä kertaa on vuorossa muutamia viimeaikaisia juttuja instakuvien muodossa :)


1. Kotikylppärissä ihan omin kätösin väännettyä lopputulosta tulevasta hääkampauksesta ja -meikistä. Vaikka luotankin hääpäivänäni kauneusalan rautaisiin ammattilaisiin, oli kiva kokeilla ja suunnitella sitä lookia, jossa tahtoisin astella alttarille. Nyt mietintämyssyssä on vielä se, päädynkö rentoon puolinutturaan vai pitämään hiukset auki päältä kevyesti kohotettuina ja kiinnitettyinä. Meikistä tiedän jo sen verran, että silmiä haluan ehdottomasti korostaa kauniilla harmaan ja ruskean sävysillä, hieman hohtavillä luomiväreillä.

2. Viime perjantaina halusimme miehen kanssa vähän hemmoitella itseämme työviikon päätteeksi ja suuntasimme Brondaan drinkeille. Itse päädyin tequilapohjaiseen, kesäisen raikkaaseen versioon ja kuten kuvasta näkyy, drinkkien ulkonäössäkään ei ollut moittimista.

3. Tämän kuvan nappasin juhannustorstaina hotellimme ruhtinaallisen kokoisessa kylppärissä. Suuntasimme tänä vuonna Tahkovuorelle juhannuksen viettoon ja yövyimme yhden yön Kuopiossa ennen Tahkolle siirtymistä. Viileästä säästä huolimatta fiilis oli korkealla ja päälle pääsi ensimmäistä kertaa uusi pitsinen crop-toppini, josta tuli kerralla ehdoton kesälempparini!

4. Juhannusaattona sain treenailla kaikessa rauhassa hotellin tyhjällä salilla. Treenikenkien unohtaminen kotiin ei onneksi menoa haitannut, sillä hotellin tohvelit ajoivat asiansa :D

5. Tämän kuvan nappasin ollessani työmatkalla aurinkoisessa Piispanristissä. Jos liikutte tuolla suunnalla, suosittelen ehdottomasti vierailemaan kartanon upeassa miljöössä.

6. Viime vuonna hankittu vohvelirautamme on höyrynnyt tänäkin kesänä ja ai vitsi, kuinka hyviltä tuoreet vohvelit maistuvatkaan omalla parvekkeella aamukahvin kera!




Iloista päivää ja palataan taas!




SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger Template Created by pipdig