30/07/2014

Daytrip to Sóller


Palataan vielä Palman tunnelmiin ja värikkääseen Sóllerin kylään, johon teimme omatoimisen päiväretken. Menomatka taittui yli 100-vuotiaalla junareitillä perinteisen, pitkälti puurakenteisen junan kyydissä, joka toi mieleen villin lännen -elokuvat. Junareissu oli upea elämys jo itsessään ja oli kiva matkustaa mukavan viileässä tuuleenvireessä kohti vuoristoa. Kipusimme niin korkealle vuoristoon, että näimme taivaanrannassa melkoiset sumupilvet - upeaa! Parin pitkän tunnelin kohdalla kyllä hieman hirvitti, mitä kävisi, jos juna jostain syystä hyytyisi sinne. Tunneleissa kun oli säkkipimeää, ja ne olivat niin kapeita, että junan ja seinämien väliin jäi hyvin niukasti tilaa. Hyvin kuitenkin selvisimme perille, ja kaunis pikkukylä oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Hieman pelottava Sóllerin kirkko, värikkäät vihanneskojut, oliivipuista tehdyt puuesineet, Mallorcalla salaisella menetelmällä tuotetut helmet, pienet kahvilat, elokuvissa käytettyjä koruja myyvä liike...vaikka mitä kaikkea löytyi! Itselleni ostin kotiinviemisiksi klassiset, Mallorcan helmistä tehdyt korvakorut, jotka ovat olleet ahkerassa käytössä ostohetkestä lähtien.


Sóllerin vuoristokylästä hyppäsimme raitiovaunuun, joka suuntasi Port de Sóllerin lomakohteeseen. Ennen meren äärelle suuntaamista kävimme vielä ostamassa ihanasta pikkuleipomosta muutamia suolaisia ja makeita piirakoita mukaan myöhemmin hotellilla herkuteltaviksi. Port de Sóllerin satama jahteineen oli Sólleria huomattavasti turistivoittoisempi paikka, mutta hurmasi kauniisti sisustetuilla ravintoloillaan, jotka tarjoilivat maukkaan kuuloisia menusettejä. Päädyimme pitkän harkinnan jälkeen lopulta Ca'n Ribes -nimiseen ravintolaan, josta oli upea näköala suoraan merelle. Alkupalaksi herkuttelimme simpukoilla, pääruokana nautin rapucrepin riisin kera ja jälkiruoaksi oli omenasorbettia. Poikaystäväni otti crepin sijasta lohta vihannesten kera (josta iski pieni annoskateus) ja jälkiruuaksi crema catalanan. Paikka on saanut muuten hyvät arvostelut TripAdvisorissakin ja lounas oli oikein mainio kaiken kaikkiaan :)



On kyllä ihanaa katsoa näitä kuvia ja palata lomamuistoihin! Onko muuten teistä kukaan ehtinyt vierailemaan Sóllerissa? Olisi kiva jakaa fiiliksiä tuosta kauniista paikasta, jota ehdottomasti suosittelen :)

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig