10/09/2012

Autumn Make-Up Look

Toivottavasti viikonloppunne sujui rattoisissa merkeissä ja iloista alkanutta viikkoa! Itse nautin viikonlopusta rentoutuen, kokkaillen, leipoen, tapaksilla S:n kanssa Bar Teoksessa lauantaina herkutellen, leffailtaa viettäen, bloggaillen ja Kaivarin kanuunassa piipahtaen. Perjantaina käväisin Stockalla aktivoimassa myös Motivus-korttini syyskaudeksi, joten treenejä olisi tarkoitus alkaa nyt tehdä kolme kertaa viikossa. Muutenkin fiilis on huippuhyvä ja virkistynyt kaikista syysihanuuksista pimenevien iltojen keskellä ja tällä kertaa ajattelin kirjoittaa hieman viimeaikaisista kosmetiikkainspiksistäni.

Oma syysmeikkini pitää sisällään kultaa, lämpimiä ruskean sävyjä, metallista kiiltoa, burgundinväristä huulipunaa, dramaattisia tummia rajauksia ja persikkaista hohdetta. Hakusessa on etenkin täydellinen kamelinruskea, harmaan sijasta hieman kellertävään taittuva ruskeansävyinen lakka. Katsastin viime viikolla Essien, Sally Hansenin, Diorin, Chanelin ja Max Factorin kokelmat läpi, mutta sitä oikeaa sävyä ei löytynyt vielä. Etsintä jatkuu siis kuumeisesti, joten vinkatkaa ihmeessä, jos sellaisen olette jostain jo bonganneet.




Muutama uutuus, jotka olen viime aikoina meikkipussiini kotiuttanut, on kuitenkin syytä esitellä. Ensimmäinen uutuustuote on  IsaDora Perfect LipLiner Transparent Lip Fix, joka on nimensä mukaisesti väritön huultenrajauskynä, joka estää huulipunaa karkailemasta ja kiinnittää punan hyvin. Ei enää erillisiä, jokaisen punan omaa värisävyä vastaavia rajauskyniä, sillä tällä monitoimituotteella pärjää pitkälle. Pieni miinus huulia hieman kuivattavasta koostumuksesta eli kannattaa kosteuttaa huulet ravitsevalla voiteella yön yli.


Toinen uutuustuote, johon olen erityisen ihastunut, on Maybelline EyeStudio Color Tattoo 24HR Cream Gel Shadow. Upea tuote, joka takaa halutun värisävyn pysymisen luomilla koko päivän. Pidän myös tämän tuotteen nopeasti kuivavasta koostumuksesta ja tuote soveltuu erinomaisesti kiinnistyspohjaksi tummempaankin iltameikkiin. Lempparisävyni ovat hehkeä kulta ja kilmalteva pronssi, mutta muitakin sävyjä testaisin mielelläni.




Kolmas uutuustuote, jonka bongasin Sokokselta ja myös uusimmasta Elle Accessories-numerosta, on Clarins Colour Accents Face & Blush -puuteri. Tuotelupauksen mukaan Clarinsin uusi puuterin ja poskipunan välimuoto tasoittaa ihon ja luo kasvoille upean hohteen. Tätä täytyy kyllä testata ja plussaa tuotteen syötävän suloisesta ulkonäöstä! Tällä kertaa marssin kassalle kuitenkin hieman edullisemman, mutta erittäin toimivamman vaihtoehdon kanssa, sillä We Care Icon Party Wear Glow Highlighter -korostuspuuteri sopii nimestään huolimatta loistavasti myös arkikäyttöön eikä hintakaan (6,90) huimaa.



Vielä loppuun fiiliskuva yhdestä toimivimmista arkikiilloista, jonka olen onnistunut löytämään. Kyseessä on Lumene Natural Code -kiilto sävyssä Icy Pink. Todella kaunis, läpikuultava ja kevyesti kimaltava sävy ja hyvä levityssivellin. Suosittelen ja sarjassa monta muutakin kaunista sävyä. Kynsissä tässä kuvassa kullanhohtoinen Butter Londonin lakka.


Nyt reipasta alkanutta viikkoa.
xoxo Laura
SHARE:

09/09/2012

Kulutettua denimiä

Tämä perjantaina käyttämäni asukokonaisuus sai inspiraationsa Lindexin Holly & Whyten -mallistoon kuuluvasta klubitakista, johon halusin yhdistää konservatiivisen valkoisen kauluspaidan ja klassiset ruskeansävyiset asusteet. Rikoin kokonaisuutta valmiiksi kulutetun näköisillä Kristen Mid blue -pillifarkuilla, jotka ovat tuorein lisäys farkkukokoelmaani. En ole pitkään aikaan käyttänyt näin vaaleita farkkuja, mutta nyt ne tuntuvat jälleen ajankohtaisilta ja sopivan rennoilta muuten melko konservatiivisen kokonaisuuden kanssa. Harmaa huivi on myös tuore ostos Gina Tricotista ja sopii moneen kokonaisuuteen.

 Jakku Holly & Whyte, Lindex // farkut ja huivi GT // paita, vyö, ballerinat H&M // laukku LV

Kultaiset pallokorvakorut Vila // huivi GT



Kulutettu denim sopii todella hyvin valkoisen, mustan ja ruskean kanssa yhdistettäväksi ja antaa asulle rosoisuutta, jos muu kokonaisuus on huoliteltu ja hienostunut. Kokosin muutamia hyvännäköisiä pillifarkkuja Polyvoren valikoimista:




Zaran ja Gina Tricotin farkut ovat omia lemppareitani, mutta noita G-Starin ja J Brandin farkkuja mallailisin mielelläni myös moniin kokonaisuuksiin. Kulutetun denimin yhdistän nudensävyisiin korkkareihin, ruskeisiin ballerinoihin tai nahkasaappaisiin.

Nyt rentouttavaa sunnuntaita, palataan pian!
xoxo Laura

SHARE:

08/09/2012

Missoni for Lindex


Lindexillä on viime aikoina ollut varsin upeita asusteita ja mallistoja ja lisää on tulossa myöhemmin syksyllä. Moni odottaakin jo kuumeisesti muotimaailmaa viime aikoina puhuttanutta Missoni for Lindex kokoelmaa, joka lanseerataan kaikkiin Lindex-myymälöihin 25.9. Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Lindexin nettikaupassa osoitteessa www.lindex.com. Upea juttu ja vielä upeamman mallistosta tekee se, että Missoni ja Lindex osallistuvat malliston myötä rintasyövän vastaiseen kampanjaan. Designmalliston kautta tuetaan rintasyöpätutkimusta ja kampanjatuotteiden myyntihinnasta lahjoitetaan 10 % Roosa nauha -rahastoon.

Mallisto koostuu naisten vaatteista, alusvaatteista, asusteista ja lastenvaatteista. Designmallisto sisältää 70 tuotetta, joiden tunnelma on moderni ja raikas ja mallistossa näkyvät italialaisen Missonin muotitalon tyypilliset kuviot ja design. Myös Suomi on mukana Missoni-kampanjassa ja tässä hieman esimakua tulevista ihanuuksista:

 Klassinen neulemekko // Särmikäs neuletakki ja mekko // Lyhythihainen neulemekko vyöllä

 Perhospaita ja upea, muovipaloista koottu kaulakoru!


Neulosmekko ja siihen sopiva neuletakki // Perhoskuvioinen paitapusero ja hauskat housut // Hihaton upea neulemekko



 Pyjamahousut, toppi ja upeat Missoni-kuosiset ballerinat!

Roosanvärinen Missoni-rannerengas


Myös lapset on huomioitu Missoni-mallistossa upeasti. Pikkutytöille löytyy kaunis syksyinen neuletakki, yhteensopiva neulesetti ja suloinen mekko, aww! Pojille mallistossa myös oma neulesetti.



 Muita Lindexillä parhaillaan myynnissä olevia suosikkejani, joista osan olen jo vaatekaappiini hankkinut, näette tässä. Klassinen kultasilla napeilla varustettu, hieman kiiltävää tummansinistä kangasta oleva purjehduskerhotakki kuuluu Lindexin Holly & Whyte -mallistoon ja ihastuin sen laadukkaseen leikkaukseen, materiaaliin ja upeaan violettiin sisävuoreen. Holly & Whyte -mallistoon kuuluu klassista designia pienellä englantilaistwistillä ja etenkin malliston neuleet ovat ihastuttavia!

Muita löytöjä, jotka päätyivät vaatekaappiini, ovat rock-henkinen statement-koru, jossa on kultaa ja mokkanahkaa, ihanan lämmin turkisliivi, joka blogissa onkin jo aiemmin esitelty sekä kultaisin niitein koristeltu clutch-laukku. Himotuslistalla on myös vaaleansininen, valkoisin yksityiskohdin koristeltu kauluspaita ja klassinen parka-takki hupulla.


Jakku Holly & Whyte for Lindex 59,95 // Statement-koru 14,95 // Turkisliivi 44,95 // Clutch-laukku 22,95 // Kauluspaita 32,95 // Parka-takki 89,95


Mitkä ovat teidän suosikkinne tulevasta Missoni-kokoelmasta? Mukavaa syksyistä lauantaita kaikille, palataan!
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig