18/05/2013

Outfit 17/5/13

Torstaisten lämpötilojen rohkaisemana uskaltauduin eilen ulos ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella lyhythihaisessa paidassa! Ja oli jo aikakin, kun eletään jo toukokuun puoliväliä :) Eilen päälle valikoitui rento t-paidan, ballerinojen ja tummien pillifarkkujen muodostama kokonaisuus a' la casual Friday:




Eilen iho tuntui myös erityisen hehkeältä ja yksi syy siihen on loistava Lumenen CC-voide, joka on ollut mulla nyt päivittäisessä käytössä. Toinen syy ihon hyvää kuntoon on salainen aseeni eli kylmäpuristettu neitsytkookosöljy. Omaan haastavan pintakuivan sekaihon, ja ongelmana on usein kasvojen kiiltely päivän aikana sekä tietynlainen sameus ihon sävyssä. Ratkaisu on löytynyt onneksi kookosöljystä, jota käytän aamuisin puhdistetuilla kasvoilla kasvovoiteen sijaan. Öljy imeytyy todella hyvin ja tekee ihosta kuulaan. Olen  myös huomannut, että ihon kuorinta 3-4 kertaa viikossa  ja kosteuttavan naamion käyttö tekee sekaiholle ihmeitä. Vinkkinä muuten vielä, että kookosöljy sisältää luonnollisen aurinkosuojan. Suosittelen ehdottomasta kokeilemaan myös vartalonhoidossa kosteusvoiteen/itseruskettavan alle levitettynä.



Parin viime kuukauden aikana suoritettu salilla rehkiminen ja tarkistettu ruokavalio alkaa myös tuottaa tulosta. Huomasin tänään, että kasvot ovat kaventuneet ja poskipäät nousevat nyt selkeästi esiin. Tästä jatketaan ehdottomasti ja sateinen viikonloppu on hyvä hyödyntää lihaskuntoa treenaten ja juosten.



Superia lauantaita!
xoxo Laura
SHARE:

17/05/2013

Tyylikkäät valmistujaismekot

Kesän alkaneeksi kruunavat valmistujaiset ja yo-juhlat lähestyvät kovaa vauhtia ja moni pähkäilee varmasti sopivan asuvalinnan kanssa. Juhlapäivänä haluaa tietysti korostaa parhaita puoliaan ja nauttia tunnelmasta kauniina ja tyylikkäänä. Itsellänikin on vielä se täydellinen valmistujaismekko halusessa, mutta onneksi olen bongannut monia potentiaalisia vaihtoehtoja erityisesti nettikauppojen valikoimaa selailemalla.

Kokosin tähän alle hempeän vaaleansävyisiä mekkovaihtoehtoja Zalandon valikoimasta. Tuo alarivin vasemmanpuoleinen mekko tuo mieleen ylioppilaslakin ja sopii upeasti simppeliin kampaukseen ja nudenvärisiin korkokenkiin yhdistettäväksi. Omat erityissuosikkini ovat kaksi ylimmäistä mekkoa.



Seuraavaksi kokosin alle omia lemppareitani Nelly.comin mekkotarjonnasta. Näissä mekoissa yhdistyy mielestäni ihanasti klassinen tyylikkyys ja upeat leikkaukset. Myös herkulliset, kevääseen sopivat värit ihastuttavat näissä! Omat suosikkini ovat ylärivin vasemmanpuoleinen mekko sekä alarivin oikeanpuolimmainen ihanuus, joka sopisi mielestäni myös talvikäyttöön upean räiskyvänpunaisen värinsä ja juhlavuutensa perusteella.



Seuraavat mekot valitsin Zalandon valikoimasta ja niissä jujuna on yksinkertainen, elegantti leikkaus. Vahvat värit toimivat jo itsessään huomionherättäjinä ja muita asusteita ei juuri tarvita. Oma erityissuosikkini näistä vaihtoehdoista on ylärivin oikeanpuolimmainen yksiolkaiminen mekko.



Näihin kaikkiin voisi mielestäni yhdistää mainiosti trendikkäät ja säärille lisäpituutta antavat nudekorkkarit ja samansävyisen pikkulaukun. Romanttishenkisiin mekkoihin yhdistäsin klassiset helmikorvakorut ja hieman räiskyvämpiin värisävyihin kullan- tai hopeansävyiset hillityt korut oman maun ja muiden asusteiden mukaan. Myös trendikkäät oranssinsävyiset tai sähkönsiniset asusteet antavat asukokonaisuudelle upean säväyksen. Listasin vielä tähän muutamia ideoita mekkojen asustamista varten ja kaikki alla olevat tuotteet löytyvät Zalandon valikoimasta:




Rentouttavaa viikonloppua!
xoxo Laura
SHARE:

16/05/2013

Se on siinä!

Ciao bellat!
Tämän päiväisen postauksen aiheena on asia, joka tulee olemaan yksi suurimpia saavutuksia omalla kohdallani tänä vuonna, ja jonka eteen on taisteltu ja vuodatettu välillä kyyneleitäkin. Taival ei tosiaankaan ollut aina helppo, mutta eihän sen aina kuulukaan olla. Nyt ollaan kuitenkin päästy siihen pisteeseen, että gradu on palautettu ja valmistumista odotellaan! Mulla oli eilen graduseminaari, jossa esitin tutkielmani tärkeimmät tulokset ja täytyy sanoa, että olo on nyt tosi helpottunut. Samalla fiilis on myös hieman haikea, koska valmistuminen tarkoittaa sitä, että mun akateeminen taival yliopistolla on ainakin toistaiseksi taakse jäänyttä elämää.  Toisaalta yksi haaveeni olisi tehdä vielä kolmas korkeakoulututkinto, mutta we'll see what happens in the future :)

Itselleni opiskelu on aina ollut tärkeää ja itsestäänselvyys. Välillä on tullut pettymyksiä, mutta sitkeästi on kuitenkin menty eteenpäin, ja tuntuu ihanalta saada iso urakka vihdoin päätökseen. Opiskelu ja gradun kirjoittaminen töiden ohella on myös asettanut omat haasteensa, mutta kaikesta on selvitty kunnialla. Haluaisinkin tsempata ja kannustaa kaikkia gradun ja opintojensa kanssa kamppailevia ja tänä keväänä opiskelupaikkaa tavoittelevia toteamalla, että lyhyessäkin ajassa voi tehdä ihmeitä ja puurtaminen kyllä palkitaan! Erityisen lämpimät kiitokset graduni valmistumisesta kuuluvat S:lle, joka jaksoi kannustaa, auttaa, tukea ja antaa palautetetta (väilillä tiukkaakin) koko graduntekoprosessin ajan. Kiitos myös kaikille muille läheisilleni, erityisesti upeille siskoilleni!

Nyt tuli kunnolla vuodatettua fiiliksiä, mutta tällä hetkellä tuntuu vain aivan mahtavalta. Kiitos, että sain jakaa tämän kanssanne ja aivan erityisen upeaa aurikoista päivää teille kaikille!


photo proflowers.com


xoxo Laura

P.S Pidetään peukut pystyssä tänään Suomen puolesta!

SHARE:
Blogger Template Created by pipdig