28/06/2011

Outfit 28/6/11

Tänään halusin laittaa päälle jotain oikein kesäistä ja pirteää. En ole nyt hetkeen käyttänyt Zarasta lopputalvella hankkimaani pinkkiä silkkisekoitetoppia ja niinpä se valikoitui tänään asuni yläosaksi H&M oranssin hameen ja kultaisten asusteiden seuraksi. Myös tämän hetkinen lempparini, Zaran kermanvärinen jakku, oli päällä aamulla, mutta sää oli iltapäivällä sen verran lämmin, että luovuin siitä suosiolla.

Oranssia hametta olen käyttänyt todella ahkerasti ja välillä tuntuu, että jopa liian ahkerasti. Pidän sen leikkauksesta ja väristä tosi paljon ja toivon, että H&M:lle jatkossa tulisi tuota samaa hametta myös beigenä, mustana ja tummansinisenä. Olen myös pidemmän aikaa koittanut metsästää neutraalin väristä, mielellään vaaleansävyistä hyvin leikattua hametta, mutta mistään ei tunnu sellaista löytyvän. Ei myöskään tänään Stockalta :(


Innostuin myös taiteilemaan päivän asun raikkaista väreistä inspiroituneena tällaisen kollaasin. Tänään muuten tipahti postiluukusta saapumisilmoitus Postista, joten uudet Asokselta tilatut nudekorkkarit kotiutuvat illallemmalla ja laitan niistä esittelyä blogiin myöhemmin :)

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig