15/12/2020

OUR LITTLE PRINCESS IS HERE ♥

Joulukuun puoliväliä viedään ja tässä viimeisen kahden viikon aikana meidän maailma on täysin mullistunut. Kävi nimittäin niin, että meidän pikkuneiti ehti kuin ehtikin syntyä marraskuun puolella, vaikka itse veikkaisin että hän menisi todennäköisesti joulukuun puolelle. Mutta hyvä näin ja samalla toiveeni siitä, että molemmat lapsemme ovat syntyneet marraskuussa, toteutui ♥

Tätä kirjoittaessani en voisi olla tyytyväisempi, sillä nyt kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen meillä alkaa löytyä jo alustava päivärytmi minin kanssa ja pilkahduksia hänen persoonastaankin olemme nähneet. Todella hymyileväinen, ketterä ja aktiivinen kommunikoija tuntuu hän olevan (plus kova syömään!) Jo syntymähetkellä minillä oli paljon tummaa tukkaa ja ihanan siniset isot silmät. Nyt hiusten sävy on alkanut selkeästi vaalentua ja veikkaan hänestä tulevan aika vaalea esikoisemme tavoin. Pikkuneidin mitat olivat 3695 g ja 49 cm, joten hän oli todella samankokoinen kuin esikoispoikamme (3685 g / 52 cm).

Meidän baby syntyi suunnitelmiemme mukaisesti Jorvissa, jonne hakeuduimme heti selkeiden supistusten alettua sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Neiti syntyi maanantaiaamuna hieman klo 10 jälkeen ja hauskasti pistin merkille, että juuri silloin satoi lunta aivan kuten neljä vuotta sitten marraskuun alussa syntyneen esikoisemme syntymähetkellä. Pääsin kotiutumaan sairaalasta vauvan kanssa jo heti seuraavana päivänä lounaan jälkeen, mikä oli todella ihana juttu. Onhan se vauvan hoitaminen ja uuteen tulokkaaseen totuttelu niin paljon kivempaa kodin rauhassa. Jorvin henkilökunnalle vielä kiitos hyvästä tiimityöstä, jolla homma vietiin maaliin!

Miten sitten itse voin? Aluksi kaikki on tietysti aikamoista toteuttelua uuteen ja olenkin nyt keskittynyt ennen kaikkea lepoon ja palautumiseen. Täytyy ihan rehellisesti todeta, että viimeiset pari viikkoa ennen babyn syntymää olivat aika tuskaa fyysisen jaksamisen puolesta. Onneksi fiilis on tällä hetkellä todella hyvä, sillä olen palautunut nyt omiin entisiin mittoihini ja paino on nyt jopa hieman alhaisempi kuin raskauden alussa. On kyllä uskomatonta, mihin naisen keho pystyy! Synnärille lähtiessä painoa oli tullut yhteensä n. + 10 kg ja nyt se kaikki on "heitetty" pois. Ihan mieletöntä ja oli hassua, kuinka sitä aluksi synnytyksen jälkeen jopa kaipasi vähän sitä tuttua ja turvallista mahaa. Joka tapauksessa tästä on hyvä jatkaa palautumista eteenpäin ja olen niin tyytyväinen, että babyn synnyttyä myös alkuun oikutellut alaselkä on vahvistunut ja tuntuu nyt normaalilta.

Kaikki vauvavarusteet, jotka meillä oli pitkälti jo valmiina esikoisen jäljiltä, ovat päässeet aktiiviseen käyttöön ja vaunulenkeilläkin on jo käyty. Tärkeimmät varusteet vauvavuonna voisi toimia ihan omana postauksenaan, koska näin kahden lapsen äitinä sitä on jo enemmän kokemuksen tuomaa tuntumaa siihen, mitä varusteita oikeasti tarvitaan ja mitkä ovat osoittautuneet turhiksi hankinnoiksi. Lähtökohtaisesti vältimme uusien juttujen hankkimista, sillä haluamme pitää kodin niin minimalistisena kuin mahdollista ja välttää turhaa tavaran kertymistä. Mooseskori, jonka hankin syksyllä tulevaa miniä varten, on osoittautunut erinomaiseksi käytössä ja onhan se myös kaunis sisustuselementti vaaleine sävyineen.

Ihanaa joulukuun jatkoa & palataan pian!

SHARE:

27/11/2020

DUE DATE TODAY ♥

Tämä päivä on minulle aivan erityinen: ei suinkaan siksi, että tänään on Black Friday, vaan siksi että meidän tulevan beben laskettu aika on tänään ja raskausviikko 40 on täynnä ♥ Vielä ei ole ollut tarvetta lähteä kohti sairaalaa, mutta kyllähän tässä todella odottavissa ja jännittävissä tunnelmissa eletään. Itse toivon, että bebe malttaisi odottaa maailmaan tulemista vielä muutaman päivän yliaikaa, sillä tämä viikko on monessa mielessä ollut raskas - erityisesti fyysisten viime hetken vaivojen osalta - ja toivon, että saan hetken vielä kerätä rauhassa kotona voimia ennen h-hetken koittamista.

Onneksi juuri tänä iltana, kun istun parhaillaan koneen ääressä tämän postauksen parissa, olo on ollut aiempia päiviä parempi ja valoa näkyy siinä mielessä tunnelin päässä. Useamman sateisen ja kolean sisällä vietetyn päivän jälkeen koitan huomenna käydä pienellä kävelylenkillä haukkaamassa hieman happea ja pakata viimeiset tavarat meidän esikoisen hoitolaukkuun, jonka hän ottaa mukaan sitten hoitoon mennessään, kun meidän on miehen kanssa aika lähteä kohti sairaalaa. Oma sairaalalaukku on jo pakattu ja jos vain suinkin ehdin, teen siitä oman postauksen vielä ennen synnytystä.  Nämä kuvat baby bellystä ovat muuten neljän vuoden takaa, jolloin odotin esikoispoikaamme. Älkää siis hämääntykö - tyttö meille on tällä kertaa yhä edelleen tulossa ja tarkoitus olisi napata vastaavat loppuhetkien viimeiset mahakuvat viikonlopun aikana talteen.

Ihanaa viikonloppua! ♥

SHARE:

24/09/2020

BABY GIRL ON THE WAY ❤


Tänään pääsen vihdoin jakamaan teille asian, jonka olen halunnut jo pitkään kertoa täällä blogissa: meille tulee pieni tyttö ❤ Voin sanoa, että kun saimme tietää tulevan babyn sukupuolen 2. ultrassa, niin kyllä siinä liikutuksen ja onnen kyyneleet virtasivat - aivan kuten esikoisemmekin kohdalla. Ja ihan uskomatonta, kuinka hyvin äidinvaisto toimii, sillä aavistin jo todella alkuvaiheessa, että tällä kertaa meille tulossa tyttö. Nyt 3-vuotiasta poikaamme odottaessani arvasin myös oikein, että poika sieltä tulee. Naurattaa, kun muistelen, kuinka mieheni kanssa katsoimme vain toisiamme sukupuolen silloin selvittyä ja katseemme sanoivat, että kyllähän tämä tiedettiin.
 
 
Mutta niin ihanaa, että perheeseemme saapuu pian pieni prinsessa ❤ Olen itse siskoskolmikkomme vanhin ja kasvanut ilman veljiä, joten tyttöjen jutut ovat tuttuja jo lapsuudesta. Uskon myös, että meidän pienestä pojastamme tulee mitä parhain isoveli uudelle tulokkaalle. Hän onkin todella innoissaan tulevasta pikkusiskostaan ja kyselee usein, koska vauva oikein syntyy. Kuten arvata saattaa, olen vaatehulluna ehtinyt jo tehdä paljon hankintoja tulevan babyn varalle heti siitä saakka, kun selvisi, että isoveljen vaatteet eivät olekaan suoraan seuraavalle tulokkaalle soveltuvia. Meillä on paljon perusbodyja valkoisina, harmaina ja beigeinä tallessa esikoisen jäljiltä, mutta onhan se ihana tehdä uusia hankintoja tytölle. Valkoista, hennon vaaleanpunaista, beigeä ja ruusunpunaista - siinä aika pitkälti väripalettia, joka omaa silmääni miellyttää ja tytöillehän löytyy aivan ihania asusteita myöskin.

Suurin osa isommista hankinnoista, kuten Bugaboon vaunut, sänky, hoitopöytä ja syöttötuoli, meiltä jo löytyykin ja hankintalistalla on enää muutamia juttuja, kuten babynest, joka palveli hyvin esikoisenkin kanssa. Ensisängyksi bebelle hankimme ihanan mooseskorin, josta on tulossa tarkempaa juttua tänne pian.
 

Miten odotusaika kaiken kaikkiaan on sitten sujunut? Rehellisesti voin todeta, että todella kivasti lukuunottamatta alkuvaiheen ikävää pahoinvointia ja oksentelua, ja loppuvaiheen liitos- ja selkäkipuja. Oloni oli raskauden ensimmäisellä kolmanneksella nimittäin usein kuin merisairaalla: jäätävä huojuva pahoinvointi piinasi ja mikään ruoka ei oikein tahtonut maistua. Myös kaikki tuoksut, esimerkiksi lihan paistaminen, ällötti. Oikeastaan jo noista oireista päättelinkin, että tyttö on tulossa, sillä olen ystäviltäni kuullut vastavavista kokemuksista heidän odottaessaan tyttöjä. Vaikka välillä saikin purra hammasta, että sain edes vesilasillisen alas, pystyin hyvin työskentelemään normaalissa päivätyössäni koko raskauden ajan aivan kuten esikoistakin odottaessani.

 
Nykyisessä koronatilanteessa myös ultrissa käynti on ollut vähän erilaista kuin aiemmin.  Ensimmäiseen rakenneultraan ei saanut tulla puoliso mukaan ja myös toisen ultran tunnelmat kommunikoin FaceTime-puhelun välityksellä puolisolle, mutta homma toimi tosi kivasti niinkin ja samalla mies pääsi kyselemään tarkentavia kysymyksiä mukavalta kätilöltä. Kävin molemmissa ultrissa Bulevardin sikiöseulontaklinikalla, jossa oli aivan mielettömän ihana henkilökunta ja sieltä oli aina helppo poistua hymyssä suin.

Nämä kuvat nappasimme, kun menossa on rv 25. Nyt on alkamassa viimeinen kolmannes ja sen myötä myöhemmin sitten myös tuleva äitiyslomani. Nyt toivottelen teille ihanaa päivää ja palataan pian!
  

SHARE:

20/09/2020

KUN KOLMESTA TULEE NELJÄ ❤︎

Raskaus_chicconservativechanel

Tämä vuosi on ollut varmasti kaikille poikkeuksellinen. Itselleni vuosi 2020 tulee jäämään koronaepidemiasta huolimatta muistoihin varmasti yhtenä parhaista, sillä meidän kolmihenkiseen perheeseen on tulossa uusi tulokas ❤︎ Osa teistä onkin varmaan huomannut, kun paljastin asian Instassa elokuun puolivälissä, mutta on ihana päästä jakamaan uutinen täällä blogin puolella myöskin.

Täytyy sanoa, että olen ihan mielettömän onnellinen tulevasta ministä, sillä ajatus toisesta lapsesta kypsyi rauhassa ja koen, että nyt on meille juuri se oikea aika hypätä takaisin vauvakuplaan. Esikoispoikamme on nyt 3-vuotias ja täyttää marraskuussa 4 vuotta, ja olen kuullut monelta taholta, että tämä ikäero on aika ihanteellinen. Elämää ei tietenkään voi ennalta suunnitella, mutta meille tämä ajoitus saada toinen lapsi juuri nyt toimii täydellisesti ja olen siitä enemmän kuin kiitollinen.

Miten odotusaika on sujunut - ensimmäinen kolmannes (rv 1 - 12)

Ensimmäinen kolmannes odotusajasta oli melko stressaavaa aikaa koronaepidemian velloessa pahimmillaan maailmalla.  Kun siihen yhdistetään vielä pahoinvointi ja satunnaiset oksentelut, niin voitte kuvitella, että aina ei arki todellakaan ollut ruusuilla tanssimista. Koronatilanteen vuoksi otimme esikoisen myös pidemmäksi aikaa pois päiväkodista ja oma merisairautta muistuttava pahoinvointi yhdistettynä vilkkaan 3-vuotiaan perässä juoksemiseen ja leikittämiseen oli välillä haastavaa. Samaan aikaan työskentelimme miehen kanssa todella tiiviisti etänä ja pitkiä palavereita ja työasioista riitti. Erityisen kamala oli pääsiäisen aika, jolloin  muistan kaiken ruuan tai pelkkien ruuan hajujenkin ällöttäneen. Ruokavalioni koostuikin tuolloin lähinnä smoothieista, tuorepuuroista, hapankorpuista ja muista helposti syötävistä, ei-ällötyksiä herättävistä ruuista.

Yhteenvetona ensimmäisestä kolmanneksesta voi todeta, että olo oli paljon huonompi kuin odottaessani esikoistamme. Mitään erityisiä himotuksia ei ilmennyt, kuten ei aiemmassakaan odotuksessa, mutta sushia, salmiakkia ja erilaisia hedelmäsmoothieita teki todella usein mieli. Painonnousu oli todella maltillista, sillä vertasin esikoisen neuvolakorttia tämän tulevan beben korttiin ja samoilla viikoilla oli alkuraskaudessa useamman kilon heittoja. Silloinkin kokonaispainonnousuksi jäi tosin koko raskausaikana noin 10 kg sisältäen vauvan painon (3,6 kg). Ensimmäisen kolmanneksen painonousu oli lähtöpainosta yhteensä +2,5 kg.

Miten odotusaika on sujunut - toinen kolmannes (rv 13 - 27)

Toinen kolmannes sujui todella miellyttävästi ja olin erityisesti kesäkuukaudet täynnä energiaa! Olo oli todella hyvä ja vaikka kesä olikin kotimaassa melko kuuma, ei se haitannut lainkaan normaalia tekemistä. Kesäkuussa vietimme juhannusviikon Rukan upeissa maisemissa ja heinäkuussa käväisimme reissussa Malágassa, sillä tiesimme, että tämä kesä jää meidän viimeiseksi kesäksi kolmihenkisenä perheenä ja siksi halusimme tarjota esikoisellemme niin paljon huomiota ja elämyksiä kesän aikana kuin mahdollista. Nythän ei tiedä, miten tämä koronatilanne elää, joten tulevista reissuista voi vain unelmoida. Pienen vauvan kanssa reissaaminen on myös aika erilaista kuin 3-vuotiaan kanssa matkalla oleminen, joten siksikin olen iloinen, että ehdimme kesän aikana tekemään todella paljon juttuja yhdessä.

Toinen kolmannes oli erittäin jännittävää aikaa siinäkin mielessä, että heinäkuussa saimme tietää tulevan beben sukupuolen ❤︎ Halusimme sen tietää etukäteen samalla tavalla kuin esikoisemmekin kohdalla, sillä kyllähän se helpottaa hankintojen tekemistä ja tekee kaikesta jotenkin paljon konkreettisempaa. On ihana, kun pystyy jo vähän etukäteen kuvittelemaan, miltä tuleva pieni mahdollisesti näyttää.

Yhteenvetona toisesta kolmenneksesta jäi mieleen erittäin hyvät muistot kesältä ja yleisestä olotilasta. Valitettavasti viimeistä kolmannesta lähestyttäessä iskivät ikävät vaivat, kuten kamalat jalkakrampit, liitoskivut ja selkäsäryt. Niistä kärsin jo aiemmassa odotuksessa, mutta nyt ne tuntuivat erityisen ikäviltä ja pakottivat ottamaan rauhallisemmin. Välillä jouduin olemaan totaalisessa vuodelevossa. Ikävien vaivojen listaan kuuluivat myös migreenit, joista olen kärsinyt ennenkin. Onneksi lepo auttoi hieman. Painonnousu oli toisella kolmanneksella erittäin maltillista, sillä sitä tuli +2,6 kg verrattuna ensimmäiseen kolmannekseen.

Miten odotusaika on sujunut - viimeinen kolmannes (rv 28 - 40)

Viimeinen kolmannes starttasi syyskuussa, joten kovaa vauhtia kohti h-hetkeä tässä ollaan menossa. Huomaa, että olo on helpommin väsynyt ja selkä- ja liitoskivut piinaavat yhä päivittäin. Olen jäämässä töistä ensi kuussa äitiyslomalle, joten loppuajan voi sitten keskittyä lepoon ja energian ja voimien keräämiseen. Pientä huimausta on myös ollut, mutta onneksi ei sen pahempia päänsärkyjä. Joudun  vähän tsemppaamaan itseäni syömään, sillä ruokahalu on ollut kateissa elokuusta lähtien ja myös vettä pitäisi muistaa juoda koko ajan. Näyttää siltä, että kokonaispainonnousu jää hyvin maltilliseksi, sillä tällä hetkellä painoa on tullut +1,1 kg verrattuna toisen kolmanneksen päättymiseen. Se on kyllä meillä suvussa muillakin naisilla ollut niin, ja asiasta olen jutellut myös neuvolassa, joten syytä huoleen ei varmasti ole. Ja yleensähän se suurin painonnousu ajoituu muutenkin juuri tähän viimeiselle kolmannekselle, kun bebe kolminkertaistaa painonsa.

Mini on myös todella eläväinen ja liikkuu todella paljon, mistä johtuen yöunet ovat aika usein katkeilleet kesken kaiken. Muuten kaikki näyttäisi rullaavan eteenpäin aika samalla tavoin kuin esikoisenkin kanssa.

Tällaisia kuulumisia tänään ❤︎ Ensi viikolla tulen paljastamaan täällä tulevan bebemme sukupuolen, joten pysykäähän kuulolla ja ihanaa sunnuntain jatkoa!

Raskaus_chicconservativechanel

SHARE:

25/01/2017

OUR LITTLE PRINCE ♥


Upeaa tammikuista keskiviikkoa! Ja syvimmät pahoitteluni pitkäksi venähtäneestä postaustauosta. Täällä ruudun toisella puolella on nimittäin marraskuun alusta lähtien eletty uutta ja ihmeellistä elämänvaihetta, joka mullisti kaikki vanhat rutiinini ja toi omat haasteensa päivittäiselle ajankäytölle. Siksi blogi oli hetken huilaustauolla, mutta nyt täällä ollaan taas entistä ehompana. Kiitos kärsivällisyydestä ja korkataan tämä vuosi täällä käyntiin vauvakuulumisten muodossa ♥

Minun ja mieheni maailma mullistui marraskuun alussa, Pyhäinpäivän aamuna, kun rakas ja odotettu poikamme päätti saapua maailmaan. Turhaa kiirettä ei pikkumies pitänyt, sillä hänen syntymänsä koitti ollessani raskausviikoilla 41 + 3. Tuli kyllä äitiinsä tässä, sillä itsekin synnyin tasan yhdeksän päivää lasketun ajan jälkeen. Lokavauvasta tuli samalla marrasvauva. Ja talvivauva, sillä marraskuussa ensilumi satoi Helsinkiin odottamattoman aikaisin ja pakkastakin oli muutama aste mittarissa, kun pikkumiehemme näki ensi kertaa päivänvalon. Synnytys sujui ilman suurempia ongelmia Kätilöopistolla ja pääsimme iloksemme toivomaamme perhehuoneeseen. Erityiskiitos vielä erittäin osaavalle ja ihanalle sairaalan henkilökunnalle!

Äitiyslomalla ehdin lukea useita vauvanhoito-oppaita ja valmistautua muutenkin henkisesti vauvan syntymään, hoitamiseen ja mukanaan tuomiin muutoksiin omissa arkirutiineissa, mutta täytyy sanoa, että ei äitiyteen ja vanhemmuuteen pysty oikein varautumaan ennakkoon - kaikki sujuu omalla painollaan, eikä välttämättä mene niin kuin etukäteen ajatteli. Muistan kuinka ensimmäisinä päivinä sairaalassa ollessamme opettelin vaipanvaihdon sekä vauvan viestien tulkitsemista. Ja kuinka aluksi sitä vain ihmetteli ja ihasteli uutta tulokasta ja itki välillä onnesta. Ja kuinka oma keho toipui raskauden muutoksista ja siitä hormonimyrskystä. Välillä valvottiin öitä ja ensimmäisinä kuukausina nukkumattomuudesta johtunut väsymys yllätti. Mutta sen kaiken kesti kyllä hyvin, kun palkintona oli onnellinen, hyvinvoiva ja hymyilevä pikkumies. 

Pieni poikamme oli heti syntymästään lähtien maailman suloisin vauva ja ihastuttava oma persoonansa. Hän itkee todella vähän ja silloinkin oikeastaan vain ilmaistaakseen nälkäänsä. Heti syntymästään lähtien hän on ollut äärimmäisen tarkkaavainen ja seuraa uteliaana ympäristöään. Poika on osoittautunut myös hyvin sosiaaliseksi ja naureskelee, jokeltelee ja kiljahtelee innoissaan päivittäin. Kyllä siinä äidin sydän sulaa ♥ Viimeviikkoina pikkumiehemme on saanut hyvin jo alustavasta unirytmistä kiinni ja vanhemmat ovat olleet tästä kovin kiitollisia. Viikonloppuna uskaltauduimme myös kolmisin ensimmäiselle pidemmälle perhematkalle Tukholmaan ja siitä on tulossa oma postauksensa myöhemmin. 

Nyt vauvamme on 11 viikon ikäinen ja täyttää lauantaina tasan 3 kuukautta ♥ On ollut huikeaa seurata vierestä, kuinka nopeasti toinen kehittyy ja oppii uusia asioita. Myös ensimmäinen yhteinen joulu ja uusi vuosi tuoreena perheenä oli elämys, jota en unohda koskaan. Poikamme ristiäisistä on tulossa myös oma postaus pian, joten pysyttehän kuulolla!



Erityiskiitos mustavalkokuvista ihanalle ja lahjakkaalle Riitalle!



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä

SHARE:

06/11/2016

BREKKIE FRUIT PLATE


Viime aikoina tuoreet hedelmät - erityisesti ananas ja vesimeloni - ovat maistuneet minulle erityisen hyvin. Ehkä kroppa kaipaa vitamiineja, sillä muistan, kuinka himoitsin tuoreita hedelmiä jo odotuksen alkuvaiheessa. Mitä kirpeämpää/happamampaa ja "vesipitoisempaa", sen parempaa! Ehkä hedelmien himoon on syynä myös kesän ja auringonvalon kaipuu - nyt talven yllätettyä jo marraskuun alussa olen harmitellut koko ajan vähenevää luonnonvaloa, joka asettaa omat haasteensa myös blogikuvien räpsimiselle.

Useina aamuina olen pilkkonut lautaselle vesimeloni- ja ananaslohkojen kaveriksi kiivejä. On ihana aloittaa päivä raikkaalla fiiliksellä ja ananakset ovat jostain syystä todella edullisia ainakin K-kauppojen hevi-osastoilla. Runsas ananaksen syönti myös poistaa kropasta ikävää turvotusta, jota näin loppuraskaudesta varmasti monella esiintyy. Onko teillä muilla odottajilla iskenyt vastaava ananashimo? Nyt toivottelen kaikille ihanaa lumista päivää ja palataan taas pian!




SHARE:

04/11/2016

PIENEN POJAN HUONE JA TÄRKEIMMÄT HANKINNAT VAUVALLE


Tänään on aika kurkistaa meidän tulevan perheenjäsenen omaan huoneeseen! Siellä alkaa olla kaikki nyt valmista ja kuumeisesti jo odotellaan häntä saapuvaksi maailmaan. Muutama juttu, esimerkiksi sopivat seinätaulut, ovat vielä hankintalistalla, mutta muuten kaikki isoimmat ja tärkeimmät hankinnat on tehty. On kyllä hyvä fiilis, kun on voinut rauhoittaa tämän loppuodotusajan ihan vain siihen odotteluun ja käydä päivittäin tunnelmoimassa tulevaa pienen poikamme huoneessa.

Aloitetaan esittelykierros hoitopöydästä, joka oli meille yksi oleellisimpia hankintoja. Koska kotimme värimaailma on pitkälti valko-harmaa-beige-musta, halusimme jatkaa samaa ilmettä myös vauvan huoneessa. Tiedän, että pienet lapset rakastavat värejä, mutta niitä voi sitten tuoda huoneeseen lisää lelujen ja koriste-esineiden muodossa. Meillä on siellä jo nyt esimerkiksi kaksi ihanaa, kirkkaankeltaista lelua, joista toinen on ollut oma suosikkini ihan vauvana ja toinen on säilynyt mieheni lapsuusajoilta. Hoitopöydän halusimme ehdottomasti olevan valkoinen ja mielellään kokopuinen ja sellainen löytyikin Lastentarvikkeesta. Samasta paikasta hankimme myös tähtikuvioisen vaipanvaihtoalustanPöytä on mielestäni sopivan jämäkkä ja sen alatasoille on helppo sijoittaa tärkeitä hoitotarvikkeita, varusteita ja vaippoja sisältäviä säilytyslaatikoita. Kuvien harmaat säilytyslaatikot löytyivät Ikeasta. Sieltä hankittiin myös valkoinen, muovinen vaipanvaihtoalusta, joka siten tuplavarmistaa harmaata alustaa. Muovista alustaa on helppo käyttää myös sellaisenaan kylpyhuoneessa, koska siellä saattaa olla helpompi suorittaa välillä vähänkin vaativampi vaipanvaihto-operaatio :)

Hoitopöydän yhteydestä löytyy erillinen pienempi kori, johon olen laittanut valmiiksi kaikki vaipanvaihtoa ja vauvan ihonhoitoa helpottavat varusteet: vaippoja, kosteuspyykeitä, sinkkivoidetta, perusvoidetta, vaunupuikkoja, talkkia ja baby oilia. Näin kaikki varusteet ovat helposti käden ulottuvilla, kun niitä tarvitaan.


Hoitopöydällä meillä odottaa valmiina jo Sophie la Girafen luonnonkumista valmistettu, vauvan ensimmäiseksi leluksi hyvin sopiva pururengas ja suloinen pikkunorsu. Näihin pieni pääsee tutustumaan heti sairaalasta kotiuduttuamme.


Hoitopöytää vastapäätä olemme sijoittaneet valkoisen lipaston, josta löytyvät pienen miehen vaatteet ja asusteet. Lipaston päällä näkyvät syötävän suloiset Ralph Lauren Polo Sport Kids -malliston valkoiset vauvan ensikengät tilasin Zalandolta jo alkusyksystä. Samalla ostoskoriin päätyivät nuo tummansiniset, hieman isommalle pojalle tarkoitetut saman merkin kangaskengät, jotka ovat pienelle varmasti sopivat ensi kesänä.


Lipaston ensimmäiseen laatikkoon olen asetellut valmiiksi pojan vaatteet omiin pinoihinsa siten, että kaikkien pienimmät koot ovat päällimmäisinä. Alempaan laatikkoon olen sijoittanut hieman suurempaa kokoa olevat vaatteet ja asusteet. Emme ole hankkineet kovin paljon ihan niitä pienimpiä 50 - 56 -kokoisia vaatteita, koska minulla on tunne, että aika pitkä ja noin 3,5 kg:n painoinen poika sieltä on tulossa. Itse olin syntyessäni pitkä ja melkein neljäkiloinen, joten toivottavasti tämä meidän tulokas olisi hieman sirompi :) Kokoa 62 - 68 olevia vaatteita meiltä löytyykin sitten todella mukavasti ja tässä yhteydessä haluan vielä kiittää kaikkia ihania ystäviämme, jotka olette niitä meille baby shower -lahjaksi tai kylässä käydessänne meille lahjoittaneet. Omien hankintojemme lisäksi olemme saaneet nimittäin todella mieluisia, tummansinisiä, vaaleansinisiä, harmaita ja valkoisia vaatteita ja asusteita, joten kyllä pojan kelpaa. Itse pidän erityisesti Ralph Laurenin, Mini Rodinin, Name it:n, Tommy Hilfigerin, Zara Babyn ja Baby Gapin vauvojen vaatteista, jotka vaikuttavat todella laadukkailta ja joita saa sopivan hillityissä kuoseissa ja väreissä.

Vaatteiden lisäksi lipaston laatikoista löytyy mm. kuolalappuja, sideharsokankaisia puklautusliinoja, sukkia, hansikkaita, töppösiä, tutteja sekä muutama Philips Aventin -lasinen tuttipullo. Hankin myös samaisen sarjan sähkökäyttöisen rintapumpun, joten sekin on valmiina odottamassa! 


Tällä hetkellä pienen huoneessa ovat myös suurin vauva-ajan hankintamme eli vaunut. Tiesin heti, että haluan hollantilaisen Bugaboon vaunut, joista olin kuullut paljon hyvää ja pienen vertailun jälkeen päädyimme Bugaboon Buffalo -mallisiin vaunuihin, jotka sopivat erinomaisesti myös Suomen haastaviin talviolosuhteisiin. Vaunujen ulkonäöstä en teknisten ominaisuuksien vuoksi halunnut kuitenkaan tinkiä ja ihastuin todella näihin Bugaboon uuden Classic Collection -malliston vaunuihin kauniissa grey melange -sävyssä. Harmaameleeratun värin lisäksi mallistosta löytyy laivastonsininen sävy ja molemmat ovat kyllä todella kauniita! Nämä nimenomaan Pohjoismaiden markkinoille suunnitellut vaunut ovat Buffalolle ominaisen jykevää tekoa, mutta sisäkuomua pehmentää kivasti vaaleanbeige, tikattu sisus ja vaunojen mukana tulee myös kätevä, vaunujen kanssa samansävyinen ja varsin tilava hoitolaukku. Hankimme pohjapatjan suojaksi ja lämmikkeeksi myös Bugaboon oman, villaisen patjanpäällysen. Lisäksi laitoin pohjapatjan alle vielä Ikean muovitetun patjansuojuksen kosteutta torjumaan, mikäli pienelle sattuu vähän isompi vahinko vaunuissa ollessaan.

Vaunujen mukana tuli myös erillinen sadesuoja sekä vaunut rattaiksi muuntava osa, jota voidaan alkaa käyttää sitten lapsen ollessa vähän isompi. Bugaboo on myös siitä kiva merkki, että heiltä löytyy vaikka minkälaisia lisävarusteita ja osia kaikkiin vaunumalleihinsa. Mies yllätti ihanasti yksi päivä tuomalla viimeksi Vaunu-aitasta loppuunmyydyn mukitelineen, jonka kiinnitin vaunuihin jo valmiiksi. Siihen saa kätevästi napattua mukaan vesipullon tai aamulaten, haha! 


Vaunujen ohella yksi oleellisimmista hankinnoista oli turvakaukalon ostaminen. Päädyimme hyvia arvosteluja saaneeseen Maxi-Cosin Pebble Plus -malliin sävyssä sparkling grey. Tämä turvakaukalo soveltuu vastasyntyneelle erinomaisesti erillisten, irrotettavien ja pestävien toppaustensa ansiosta, jotka pienentävät kaukaloa ihan pienen vauvan kokoon sopivaksi. Turvakaukalon asentaminen autoon onnistuu 3-pisteturvavyöllä ja meiltä löytyy autosta erikseen ostettava, Maxi-Cosi 2wayFix -jalusta, johon kaukalon saa helposti napsautettua kiinni. Samaan jalustaan saa lapsen kasvettua sitten kiinni myös turvaistuimen, joten hyvin pitkäaikainen hankinta vaunujen ohella tämäkin.

Koska pieni tulee maailmaan nyt marraskuun aikana, oli superlämmin ja mukava untuvapussi myös ehdoton hankinta! Halusimme täysuntuvaisen pussin, sillä se on kaikkein lämpimin vaihtoehto ja lapsi on helppo laittaa siihen esimerkiksi pelkissä päällysvaatteissa vaunulenkkejä tai nopeita kauppareissupyrähdyksiä varten. Päädyimme tilaamaan Saksasta Odenwälderin Dauni-merkkisen tummansinisen untuvapussin, joka on tyylikäs ja teknisiltä ominaisuuksiltaan erinomainen.

Tällaisia hankintoja siis meillä ja olisi todella kiva kuulla, löytyykö teiltä näitä samoja vai oletteko todenneet jotkin toiset merkit tarpeisiinne paremmin toimiviksi? 



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä 
SHARE:

02/11/2016

BABY SHOWER -KUTSUT


Lumista keskiviikkoa! Tällä kertaa luvassa on vauva-aiheinen postaus, joka on jäänyt julkaisematta aiemmin minua sitkeästi kiusanneen flunssaryöpytyksen vuoksi. Tämän päivän teemaan tämä baby shower -postaus sopii kuitenkin paremmin kuin hyvin, sillä heti aamusta suuntasimme miehen kanssa neuvolaan ja sieltä sitten vielä Kätilöopistolle lisätutkimuksiin. Meillä alkoi tänään rv 41, joten ollaan menty nyt tasan viikko yli lasketun ajan, eikä pientä vielä kuulu. Odottavan aika on pitkä ja tänään onkin kiva istua koneen ääressä editoimassa viime aikoina räpsittyä kuvamateriaalia ja nauttia kuumaa teetä, kun ulkona riehuu loppusyksyn ensimmäinen lumimyräkkä.

Järjestin tosiaan syyskuun puolella ystävilleni baby shower -kutsut pienen poikamme kunniaksi. Teemaan sopivia askarteluita ja tarjottavia suunnitellessani ja tehdessäni huomasin muuttuneeni todelliseksi diy-tyypiksi. Vitsit miten kivaa oli päästä valitsemaan vauvakutsujen teemavärit ja hankkia niihin sopivat materiaalit - tuli ihan mieleen nuoruusvuoteni kuvataidelukiolaisena! Juhlien teema rakentui söpöjen elefanttien ja turkoosinsinisen, kullan ja vaaleansinisen ympärille ja itse olin kyllä hurjan tyytyväinen lopputulokseen. Nämä elefanttiaiheiset kutsukortit askartelin itse ystäväni J:n avustuksella ja minusta oli ihana lähettää kutsutuille ne nostalgisen vanhanaikaisesti postilla Facebook- tai WhatsApp -kutsujen sijaan. Korteista tuli mielestäni todella suloisia ja jokainen vieras sai hieman erilaisilla sisäpuolen somisteilla ja satiininauhalla koristellun version.


Elefanttiaiheiset kakkukoristeet ja vauvateemaan sopivat photo booth -tarvikkeet tilasin netistä. Nämä ihanat, tässäkin postauksessa nähdyt ilmapallot tilasin Juhlamaailma.fi:n kautta ja noudin päivää ennen juhlia Forumin Butterick'siltä. Heliumtäytteiset pallot ovat pysyneet vielä tähänkin päivään asti lähes tyjentymättöminä - uskomattoman kestävää laatua ja huolella täytettyjä! Juhlamaailmalla on muuten todella laaja valikoima erilaisia ilmapallovaihtoehtoja eri teemoihin sopiviksi (ja ei, tämä ei ole maksettu mainos, vaan rehellinen mielipide), joten sieltä aion ehdottomasti jatkossakin tilata palloja tuleviin lastenjuhliin.

Halusin juhliin ehdottomasti voilla maustetuilla popcorneilla täytettyjä minikippoja, joihin askartelin Ready to pop! -tekstit. Idean näihin herkkupurkkeihin nappasin Pinterestistä, josta löytyi vaikka mitä vinkkejä baby shower -juhlien järjestämiseen.  Paperiset kipot löytyivät Confetista.


Halusin baby shower -juhlista hieman amerikkalaistyyliset, paljon hauskaa vauva-aiheista ohjelmaa, lämminhenkistä jutustelua ja maukkaita cocktail-paloja sisältävät kemut. Idea toteutui ihanasti ja suuri kiitos onnistuneista juhlista kuuluu tietysti kaikille ihanille ystävilleni, jotka tekivät tuosta päivästä ikimuistoisen!


Päädyin valmistamaan juhlapöytään erilaisia helposti syötäviä, tyylikkäitä cocktail-paloja pähkäiltyäni ensin, josko tekisin juhliin tarjottavaksi minipizzoja, suolaisia piirakoita tai voileipäkakkua. Mozzarella-pesto-kirsikkatomaatti-täytteisten palojen lisäksi tein leipäjuusto-viikunahillo-viikuna-täytteisiä versioita sekä palvikinkku-pippurijuusto-jääsalaattitäytteisiä rieskarullia. 


Minipalojen valmistukseen vierähti juhla-aamuna tovi, mutta olin tosi iloinen, että paloja tuli varattua juuri sopiva määrä ja ne maistuivat vieraille. Cocktail-palojen lisäksi tarjolla oli monenlaista pientä purtavaa ja laseihin koottuja lohimaljoja, jotka koostuivat lämminsavulohesta, creme fraichesta, kapriksista ja tillistä. Koristeeksi maljoihin lisäsin vielä sitruunaviipaleet ja ruisnachoja.


Kakun leivoin itse ja siitä tuli juuri sopivan raikas - ei liian makea. Vaahtokarkinmakuisella marsipaanilla ja siniseksi värjätyllä sokerimassalla kuorrutettu kaksikerroksinen kakku sai täytteekseen vaniljavanukasta, kirsikka-mustikkasosetta ja kermavaahtoa, nam! Pohjina toimivat perinteiset sokerikakkupohjat, jotka leivoin ja laitoin jääkaappiin mehustumaan appelsiinimehulla kostutettuina jo edellisiltana. Toimi oikein kivasti ja tätä samaa reseptiä on helppo soveltaa vaikkapa pienen poikamme tuleviin synttärikakkuihin.


Meidän tulevaa pienokaista ja minua muistettiin myös suloisilla paketeilla, joita oli kiva availla yhdessä vieraiden kanssa, kun ilta läheni loppuaan. Kiitos vielä hurjasti niistä!



Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

20/09/2016

BERRY BOWL JA KUULUMISIA MAMMALOMALTA


Aurinkoista tiistaita murut! Ja terveiset mammalomalta, jolle olen nyt siirtynyt. Viime aikoina olen joutunut kiinnittämään omaan terveyteeni yhä kasvavassa määrin huomiota, sillä olen saanut näin loppuraskaudesta riesakseni kamalat lantio- ja liitoskivut! Kauhistuttaa ajatellakin, miten viime viikolla olin niin huonossa jamassa, että kävelykin tuotti kovaa tuskaa. Onneksi olen nyt saanut lepäillä rauhassa ja vuodelepo ja tahdin rauhoittaminen on tehnyt kropalle todella hyvää. Ja allekirjoitan täysin sen, että terveyttään arvostaa vasta sitten oikein tosissaan, kun sen on vaarassa menettää.

Raskauden loppuvaiheessa lantio- ja liitoskivuista kärsii kuulemma noin kaksi kolmasosaa odottajista. Kivun asteet vaihtelevat ja jotkut ovat kuulemma olleet niin huonossa kunnossa, että eivät ole pystyneet liikkumaan ilman kainalosauvoja. Osa on joutunut turvautumaan jopa pyörätuoliin - ei kiva juttu lainkaan! Myös se, että vauva on alkanut laskeutumaan reilusti ennen laskettua aikaa, saattaa vaikuttaa asiaan ja aiheuttaa lantioon painetta ja kipua. Itse veikkaan, että omalla kohdallani ongelmat johtuvat ainakin osaksi skolioosista ja siitä, että selkäranka ei oikein jaksa kannatella kasvavaa taakkaa. Kätilöopistolta sainkin viime viikolla ohjeen hankkia lantion aluetta ja selkää hyvin tukevan tukivyön, joka auttaa pitämään "paketin kasassa". Onko teillä antaa hyviä suosituksia tukivöistä? Merkkejä ja malleja tuntuu olevan sen verran paljon, että omiin tarpeisiin sopivaa on hankala löytää.

Jos tukivyön käyttäminenkään ei auta, on vaihtoehtona hakeutuminen fysioterapeutin pakeille. Selkää jumppaavia ja vahvistavia liikkeitä, joita raskaana oleville suositellaan, on toki myös paljon ja eilen kävin noutamassa kirjastosta tunnetun fysioterapeutin ja joogaopettajan Kylli Kukkin Kyllin hyvä - lempeämmän elämän käsikirja -teoksen. Tartuin kirjaan innoissani ja siinä on todella hyviä ja nopeita harjoituksia esimerkiksi selän huoltoon, stressin taltuttamiseen sekä itseään arvostavan naisellisuuden nostamiseen. Jo tässä vaiheessa voin suositella sitä kaikille naiselle - ei pelkästään odottajille.


Mutta tosiaan, tämänkertaisen postauksen aiheena oli äitiyslomakuulumisten lisäksi herkullinen berry bowl, joka syntyi tänä aamuna tuoreista puolukoista, chia-siemenistä ja makeuttamattomasta soijamaidosta. Lisämakua antamaan pilkoin vielä kiivin ja annoksen päälle heitin vähän pähkinöitä, rusinoita ja kookoshiutaleita ja herkku oli valmis! Olen koittanut koko raskauden ajan syödä todella terveellisesti ja monipuolisesti erityisesti marjoja, hedelmiä ja vihanneksia ruokavaliooni lisäten. Rautapitoista lihaa, kaaleja ja pinaattia ei myöskään sovi unohtaa, sillä olen joutunut nappaamaan niiden lisäksi vielä nestemäistä rautalisää. Tämä aamiaisherkku on paitsi terveellinen, myös erinomaisesti nälkää pitävä, joten suosittelen ehdottomasti testaamaan. Tähän aikaan vuodesta tuoreita puolukoita saa kaupasta myös todella edulliseen kilohintaan!

BERRY BOWL

1 hengelle

2 dl makeuttamatonta soijamaitoa
4 rkl chia-siemeniä
1/2 banaani
2 dl tuoreita puolukoita

Päälle:
1 kiivi
puolukoita
pähkinöitä, rusinoita ja kookoshiutaleita


***

Sekoita chia-siemenet soijamaidon joukkoon ja anna geeliytyä jääkaapissa yön yli. Pilko banaani ja laita viipaleet blenderiin puolukoiden kanssa. Lisää sekaan chia-soijamaitoseos ja soseuta nopeasti tasaiseksi massaksi. Pilko päälle kiivi ja koristele makusi mukaan pähkinöillä, rusinoilla ja kookoshiutaleilla.





SHARE:
Blogger Template Created by pipdig