13/02/2014

Breakfast moments

Eräs asia, jota lomalla ollessani rakastan, ovat kiireettömät aamupalat. Tiedättehän, sellaiset herkkuaamupalat, joista voi nautiskella kaikessa rauhassa raikkaana ja kauniisti laittautuneena ennen päivän muihin aktiviteetteihin siirtymistä. Erityisen paljon pidän erilaisista aamiaisseteistä, joihin ei arkiviikoilla todellakaan ole aikaa eikä oikein mahdollisuuksiakaan. Arkena tykkään muutenkin noudattaa tiukkaa linjaa ja syödä melko vähähiilihydraattisesti, joten lomalla voi sitten löysätä hieman linjaa ja herkutella enemmän :)

Oma lempparini on usein ranskalaistyylinen croissant & cafe au lait -combo, jollaisella herkuttelin saapumispäivänämme aivan hotellimme läheisyydessä sijaitsevassa ja hyviä arvosteluja TripAdvisorissa niittäneessä kahvilassa. Settiin kuului vapaavalintaisen erikoiskahvin ja croissantin lisäksi vielä korillinen erilaisia, vastapaistettuja sämpylöitä mm. pähkinöillä, leseillä ja kurpitsansiemenillä maustettuina sekä lajitelma briejuustoa, marmeladia, tuorejuustoa ja kananmunaa. Niin hyvää! S otti omaan settiinsä erilaisia leikkeleitä sisältäneen lajitelman ja oli kuulemma loistava sekin! Näillä eväillä jaksettiinkin hyvin kävellä koko päivä kaupungilla.




Sunnuntaina kokoonnuimme isolla porukalla Kurhaus Korsakowiin brunssille toipumaan M:n lauantaisten kolmikymppisten jälkimainigeista. Grünberger Strasse 81:ssä sijaitseva paikka on todella suosittu ja tunnettu laadukkaista raaka-aineista valmistetuista brunsseista. Ja vitsit mikä valikoima erilaisia salaatteja, kaloja, juustoja, tahnoja ja muita lisukkeita paikasta löytyikään perinteisten nakkien, munakokkelin, myslin, hedelmien ja sämpylöiden lisäksi. Nälän todellakin mennessään vievä brunssi kustantaa vastapuristetun appelsiinimehun ja erikoiskahvin kera 15 e/henkilö ja tätä suosittelen todellakin!


Tiistaina suunnattiin Berliinin tunnetuimpaan ja Galeries Lafayttesin rinnalla hienoimpaan tavarataloon KaDeWe:hen ja siellä yläkerran herkku- ja ravintolaosastolle. Joka paikka oli täynnä toinen toistaan houkuttelevampia tuoretiskejä, joissa myytiin muun muassa ostereita, hummereita, erilaisia tapaksia, salaatteja, keittoja ja jälkiruoka-annoksia. Ja viinejä oli mahdollista kaataa itse sopiva määrä lasiin! En tiedä, toimisiko tuo Suomessa ;) Valinnanvaraa riitti myös smoothie-juomien ja hedelmien ystäville ja esillepano oli huikea kaunis, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.



Loputtoman tuntuisen herkkuvalikoiman pökerryttäminä päädyimme kilistelemään kuohuvalla ja herkuttelemaan raikkaalla mansikkakakulla. Plussaa vielä loistavasta pöydästä, joka vapautui sopivasti meille ihan pääikkunoiden vierestä, sillä aurinkoisena päivänä kaupungin ylle avautuvia maisemia kelpasi ihastella!


Näihin herkkuhetkiin on hyvä lopettaa tällä kertaa. Kivaa torstaita ja palataan!
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig