31/12/2017

VUODEN VIIMEINEN

Iltaa arvon ladyt ja herrat! Tänään viedään vuoden viimeistä päivää ja täällä ollaan taas takaisin kotona rentoutunein mielen Rukalta palanneena. Oli kyllä mitä parhain (perhe)loma ja nyt on mieli virkistynyt ja täynnä uusia ideoita ja kroppa rentounut, joten on hyvä aloittaa uudi vuosi ja innolla odotan, mitä vuosi 2018 tuo tullessaan!



Tässä vaiheessa haluan kiittää teitä uusia ja blogin parissa jo pidempään viihtyneitä lukijoita, jotka olette olleet mukanani kulkemassa tämän vuoden ja jakamassa sen muistot. Tämä vuosi on blogilleni ollut erityisen onnistunut ja olen todella kiitollinen kaikille yhteistyökumppaneilleni sekä iloinen uusista elämyksistä ja tilaisuuksista, joihin olen blogin kautta päässyt tänä vuonna osallistumaan! Blogi on toiminut henkireikänä kiireisen perhearjen keskellä ja mahdollistanut monia asioita, jotka muuten olisivat jääneet vain haaveiksi. Ensi vuonna haluan kehittää blogia edelleen eteenpäin ja pääpaino tulee täällä käsiteltävien teemojen osalta olemaan yhtä vain vahvemmin muodissa ja kauneudessa. Asukuvia on tänä vuonna kertynyt blogiin todella mukavasta erityisesti loppuvuodesta ja ensi vuonna haluan panostaa niihin vähintään yhtä vahvasti! 

Heti ensi vuoden puolella pääsen jakamaan tänne kanssanne tunnelmiamme Rukan joululomaltamme, jossa tuli räiskittyä kuvia ahkerasti. Laskettelurinteeseen en sentään viitsinyt järkkkärin kanssa suunnata, mutta iPhonella tuli sitten napsittua kuvia sieltäkin. Luvassa siis paaaljon materiaalia ja juttua reissun suosikkiravintolastamme, rinnetunnelmista sekä vierailustamme porotilalla. 

Mahtavaa Uutta Vuotta 2018!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig