23/07/2015

VEGGIE SMOOTHIE


Vihersmoothie on helppo ja terveellinen aloitus päivälle. Juoma toimii myös erinomaisena välipalana ja miksei myös täyttävänä palautusjuomana juoksulenkin jälkeen. Usein smoothieita valmistaessani nakkaan blenderiin kaikkea mahdollista, mitä jääkaapista sillä hetkellä sattuu löytymään, ja välillä löytyy ihan uusia, todella onnistuneita makuyhdistelmiä. Tällä kertaa blenderiin valikoitui tuoretta lehtikaalia, kurkkua, vichyä ja puolikas avokado. Sekaan voi halutessaan lisätä myös esimerkiksi yhden vihreän omenan, sitruunamehua, inkivääriä, pinaattia, porkkanoita tai tuoreita yrttejä. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana eli suosittelen rohkeasti kokeilemaan!


VEGGIE SMOOTHIE

(kahdelle)

puolikas kerä tuoretta lehtikaalia
puolikas kurkku
1 dl vichyä
puolikas avokado

Lisää halutessasi vielä:
2 sellerinvartta
1 vihreä omena kuorineen
 jäitä


Pilko kurkku ja avokado sekä lisää sekaan halutessasi myös sellerinvarret ja omena. Sekoita kaikki ainekset keskenään blenderissä. Kaada valmis juoma korkeisiin laseihin ja nauti heti!



SHARE:

18/07/2015

SUMMER WAFFLES

Vaikka ne parhaimmat kesäkelit antavat vielä odotuttaa itseään, on kesä vohveleiden valmistuksen kulta-aikaa! Rapeat herkut syntyvät vohveliraudalla todella näppärästi ja nopeasti. Ja vink vink, mikä olisikaan ihanampaa, kuin yllättää oma rakas tai koko perhe näillä itse tehdyillä aamiaisherkuilla.



SUMMER WAFFLES


3 kananmunaa
4 dl maitoa
1 dl  maustamatonta vichyä
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
50 g kookosmaitoa
2 rkl voisulaa

***


Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon maito ja vichy. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vispaten taikinaan. Lisää rasva. Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia ja paista vohveliraudalla kullanruskeiksi. Tarjoile vohvelit tuoreiden mansikoiden tai vaniljajäätelön kera.



SHARE:

01/06/2015

LE WEEKEND



Ihanaa alkanutta kesäkuun ensimmäistä viikkoa teille! Ja onnea vielä kertaalleen kaikille opintonsa päättäneille - onneksi lauantaina saatiin nauttia kohtuullisen kesäisestä kelistä pienistä sadekuuroista ja kipakasta tuulesta huolimatta. Omalla kohdallani kulunut viikonloppu oli herkkuviikonloppu isolla h:lla. Tuli nimittäin syötyä jotain makeaa joka päivä ja nautittua surutta muun muassa Roslundin erinomaisista hiiligrillillä valmistetuista burgereista ja parmesanranskalaisista, Brasserie Kämpin club sandwichista ja Patisserie Teemu & Markuksen raparperileivästä - hups! Mutta välillä tällainen useamman päivän herkkuhetki tekee kyllä hyvää ja arkena on sitten aikaa taas panostaa terveellisiin valintoihin.

Sunnuntaina tuli paistettua kesän ensimmäiset vohvelit, joita nautiskelimme aamiaiseksi itse tehdyn suolaisen täytteen ja tuoreiden mansikoiden kera omalta parvekkeeltamme käsin. On tuo parveke kyllä varsinaista  luksusta näin kesäaikaan, kun voi hipsiä sinne aamutakki päällä nauttimaan auringosta ja vastakeitetystä kahvista ihan rauhassa. Kevään aikana olemmekin miehen kanssa tehneet muutamia toivottuja lisähankintoja parvekettamme piristämään ja nyt voin kyllä todeta, että kaikki vaiva on ollut sen arvoista! Jostain naistenlehdestä muistan taannoin lukeneeni loistavan vinkin siitä, kuinka paras keino aloittaa kesä on tuoda kesä kirjaimellisesti kotiin - ja noinhan se juuri on, sillä huomaan viettäväni parvekkeellamme aikaa päivittäin milloin nenä kiinni kirjassa, milloin muuten vain upeita viherkasveja ihastellen. Ehkä meidän parvekkeesta kehkeytyy tässä kesän aikana vielä mun oma bloggaussopukka, we'll see.

Patisserie Teemu & Markuksen raparperileivästä jo tuossa mainitsinkin (kannattaa ehdottomasti testata, on superherkullista!), mutta varsinainen syy lauantaiseen visiittimme heidän Yrjönkadulla sijaitsevaan suloiseen myymäläänsä oli hääkakkujen maistelu. Tuleva hääkakkumme tulee heidän leipomostaan ja mulla oli jo muutama ennakkosuosikkikakku mielessäni hääjuhlapaikassamme järjestelyn viime elokuisen maistelun jäljiltä.  Loppusuoralle pääsi lauantaina kaksi raikkaan herkullista vaihtoehtoa, mutta pidemmän korren veti lopulta miehen suosikki. Ja joka nousi upean koristelunsa ja makunsa puolesta myös omaksi suosikikseni entisen ykköspaikkaa pitäneen vaihtoehdon ohitse. Tältä osin yksi valinta jälleen tehty ja projekti jatkuu! Tähän väliin muuten pahoittelut viime aikaisesta blogihiljaisuudesta, johon syynä on ollut juurikin parhaillaan aktiivisesti pyörivä hääprojektimme. Mutta lupaan päivittää kuulumisiani tänne jatkossa alkukevään tapaan tasaiseen tahtiin, ja kameran muistikortilla odottelee julkaisua jo useampi asukuva. 


Tähän loppuun vielä pieni tideotus koskien blogini seuraamista. Blogilista.fi -palvelu on valitettavasti päättänyt lopettaa toimintansa tänään, joten sitä kautta seuraaminen ei enää onnistu. Jatkossa pystytte helpoimmin seuraamaan blogiani Bloglovin'nin ja Facebookin kautta. Myös Instagram-tilini @chicconservativechanel seuraaminen onnistuu samaan tapaan kuin aiemminkin :)


Iloista maanantaita!


SHARE:

22/04/2015

SE IHANAMPI SMOOTHIE


Pahoittelut useammaksi päiväksi venähtäneestä blogihiljaisuudesta. Flunssa painaa vielä sitkeästi päälle, vaikka tuoretta inkivääriä, sitruunamehua, C-vitamiiniporeita ja tuoreita yrttejä ja kuumaa teetä on tullut nautittua päivittäin. No, onneksi ollaan jo puoliksi voiton puolella ja asukuviakin tulossa taas pian tänne. Itse olen niiden ottamista jo kuumeisesti odotellutkin, sillä mies meni ja hankki viime viikolla yllätyslahjaksi kameraani uuden objektiivin. Uudella objektiivilla saa napattua erityisen valovoimaisia ruoka- ja potrettikuvia, ja viime viikolla pääsinkin sillä leikkimään erään mielenkiintoisen työtapahtuman puitteissa. Kyllä huomasi heti, kuinka suuri vaikutus lisääntyneellä päivänvalolla ja sopivalla objektiivilla on kuvien laatuun! Blogin suhteen tavoitteenani on tsempata ja panostaa tänä vuonna nimenomaan entistä ehompiin asu- ja fiiliskuviin, joten toivottavasti olette jaksaneet pysyä mukana.

Mutta nyt asiaan eli viime viikonloppuna kehittelemääni smoothiereseptiin, josta tulikin kerralla uusi lemppari! Tämä resepti lähti versomaan flunssan seurauksena, kun pohdin, miten voisin rakentaa juotavassa muodossa nautittavan herkun tämän hetkisten suosikkimakujeni - inkiväärin, sitruunan ja appelsiinin - ympärille. Kookoshammastakin kolotti taas oikein kunnolla ja extratäyteläisen kookosmaidon avulla sain rakennettua juomaan samalla hienon, pehmeän koostumuksen. Tuo Santa Marian kookosmaito on kyllä kunnon kamaa, sillä se sisältää peräti 80 % kookospähkinäuutetta ja sen lisäksi ainostaan vettä - ei lainkaan lisä- tai sakeuttamisaineita. Ja ei, tämä ei ollut maksettu mainos, vaan ihan puhdasta hehkutusta hyväksi havaitusta tuotteesta :)





APPELSIINI-KOOKOS-INKIVÄÄRISMOOTHIE

(kahdelle)

4 dl tuorepuristettua appelsiinitäysmehua
1 dl Santa Maria Extra Creamy Coconut Milk -kookosmaitoa
1 sitruunan mehu
1/2 banaani
1/3 tl kuivattua inkivääriä

***

Koristeeksi
tuoretta minttua
kookoshiutaleita




Sekoita kaikki ainekset blenderissä keskenään. Annostele juoma isoihin laseihin ja koristele tuoreilla mintunlehdillä ja kookoshiutaleilla. Nauti heti!




SHARE:

14/04/2015

FETASALAATTI JA SITRUUNADRESSING


Menin taas kerran nälkäisenä suoraan töiden jälkeen kauppaan, ja piti äkkiä ideoida jotain terveellistä, mutta samalla maukasta lautaselle. Pikaisen pohdinnan jälkeen päädyin helppoon vaihtoehtoon eli salaattiin. Tällä kertaa mieli teki pitkästä aikaa klassikkoa eli sitruunaisella oliiviöljydressingillä raikastettua fetasalaattia. Värikäs salaatti pääsi isolla lautasella täyteen loistoonsa ja onnistuin vielä vangitsemaan näihin kuviin viimeiset auringonsäteet parvekkeellamme.




VÄLIMERELLINEN FETASALAATTI

(yhdelle)

puolikas kerä jäävuorisalaattia
puolikas pieni kurkku
kaksi isoa terttutomaattia
mustia oliiveja
marinoituja paprikoita
fetajuustoa
kuivattua oreganoa ta minttua

***

SITRUUNADRESSING

puolikkaan sitruunan mehu
0,2 dl oliiviöljyä
1 tl juoksevaa hunajaa
ripaus merisuolaa

***


Revi salaatti lautaselle. Paloittele kurkku ja tomaatit sopivan kokoisiksi paloiksi. Ripottele salaatin sekaan oliivit ja lisää marinoidut paprikat. Revi fetajuusto salaatin päälle ja lisää pinnalle ripaus kuivattua oreganoa tai minttua. Valmista sitruunadressing puristamalla puolen sitruunan mehu kulhoon ja sekoittamalla joukkoon oliiviöljy ja hunaja. Lisää sekaan vielä ripaus merisuolaa ja kaada valmis kastike salaatin päälle.

Tällä kertaa tällaista, mutta luvassa pian juttua mm. Chanel-lemppareistani sekä niistä hotellilakanoista, joista lupailin postausta jo aiemmin. Oikein ihanaa tiistaita teille!


P.S Painiskelin jälleen tuo kuvien signeeraukseen sopivan fontin kanssa ja niinhän siinä kävi, että kyllä tuo kaunofontti vie sittenkin voiton. Näin aiempaa hieman pienemmässä koossa se nimittäin toimii paremmin kuin hyvin!:)


SHARE:

27/03/2015

LOUNASHETKI BULEVARDILLA

Muutama viikko takaperin lomaviikosta aurinkoisessa Helsingissä nauttiessamme löysimme sattumalta todellisen helmen! Sopivaa lounaspaikkaa etsiskellessämme huomasimme nimittäin Bulevardin varrella pikkuruisen, mutta sitäkin viihtyisämmältä vaikuttavan ravintola Levantin (Bulevardi 15). Päädyimme testaamaan paikan oitis ja omalle lautaselleni päätyi herkullinen falafel-salaatti, poikaystäni taas vannoin täytetyn rullaleivän nimeen. Molemmissa annoksissa huomion kiinnitti upea esillepano ja maut olivat enemmän kuin kohdallaan. Tuoretta minttua, itse marinoitua punasipulia, munakoisia, paprikaa ja mehukkaita falafelejä, nam! Tiskin takana lounashetkemme aikana häärännyt paikan erittäin ystävällinen omistaja kertoikin, että hän marinoit kaikki annoksissa käytetyt kasvikset itse joka päivä seuraavan päivän esillepanoa varten ja sen kyllä maistoi. Myös falafelit, tahnat ja kastikkeet tehdään itse alusta alkaen. Tuoreita yrttejä ei annoksissa säästellä, ja kaikki raaka-aineet tarjotaan tuoreina ja raikkaina. Ja oheiset kuvat kertovat annoksista varmasti enemmän kuin mitkään sanat, joten antaa niiden puhua puolestaan!



Omistaja muuten vinkkasi, että Levantin konseptiin kuuluvia Lähi-Idän herkkuja on mahdollista tilata myös erilaisiin tilaisuuksiin ja illanistujaisiin ravintolan ohessa toimivan, saman omistajan pyörittämän cateringin kautta ja tarkemmat yhteystiedot löytyvät täältä.


Iloista alkavaa viikonloppua ja pysykäähän kuulolla!

SHARE:

26/03/2015

HERKKUAAMIAINEN

Innostuin taas viime viikonloppuna paistamaan pitkän juoksulenkin jälkeen proteiinilettuja ja tein taikinapohjan jo täällä blogin puolella aiemmin vilahtaneella, banaanin ja toffeen makuisella Fastin Protein Pancake -seoksella. Lettujen teko valmiilla seoksella on hurjan helppoa, sillä jauheen lisäksi tarvitaan vain maitoa. Vajaaseen desilitraan jauhetta lisätään 1 - 1,5 desilitraa maitoa riippuen siitä, haluaako letuista amerikkalaistyylisen paksuja vai hieman ohuempia. Eli eikun ainekset sekaisin kulhossa ja sen jälkeen lettutaikinan annetaan sakeutua muutaman minuutin ajan. 




Paistoin letut vanhalla kunnon valurautapannulla neitsytkookosöljyssä, mutta mies halusi omat proteiinilettunsa voissa paistettuina. Herkullisilta maistuivat kuulemma! Itse tykkään nimenomaan tuosta kookosöljystä, joka antaa kivan kookoksen maun lettuihin. Päälle pilkoin tuoretta kiiviä ja banaania ja ripottelin pinnalle chia-siemeniä hyviä rasvahappoja tuomaan - terveellistä ja hurjan hyvää!


Näissä merkeissä reipasta torstaita teille & palataan pian!



SHARE:

16/03/2015

PORKKANARAAKAPASTA



Täällä blogin puolella tarjolla nyt pitkästä aikaa reseptipostaus ja tällä kertaa luvassa onkin aikamoinen yllättäjä. Uskallan nimittäin väittää, että tämä simppeliltä näyttävä "pasta" on jopa parempaa kuin kulttiasemaan noussut avokadopasta, vaikka mitä suurin avokadojen ystävä olenkin. Jotenkin tässä raakapastaversiossa toimii vain kaikki: lihaisan tomaattinen maku, raikkaan rapea porkkanapohja ja päälle ripoteltu pecorinojuusto. Reseptin löysin Karita Tykän Hyvää huomenta -kirjasta ja hieman modifioituna tämä koukutti heti ensimmäisellä kokeilukerralla sekä minut että poikaystäväni! Kaiken lisäksi pastan valmistamista edeltäviin hankintoihin sisältyy hauskoja muistoja siitä, kuinka Stockalla etsimme myyjän avustuksella spirulaattoria - vekotinta, josta en ollut aiemmin koskaan kuullutkaan! Mutta kun ohjeessa luki, että porkkanat työstetään pastaksi spirulaattorin tai mandoliinin avulla, niin eihän siinä muu auttanut kuin suunnistaa etsintäreissulle. Nyt meiltä löytyy kyseinen työkalu, joka on varsin näpsäkkä myös kesäkurpitsan nauhamaiseen muotoon siivuttamiseen.



PORKKANARAAKAPASTA

(yhdelle-kahdelle)

10 dl porkkanaa spirulaattorilla työstettynä
pieni kourallinen kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä

***

Kastike:
2 rkl oliiviöljyä
2 aurinkokuivattua tomaattia
3,5 dl tomaatteja
1 rl hunajaa
1 rkl sitruunan mehua
1 tl laadukasta suolaa
mustapippuria rouhittuna maun mukaan
reilu rkl minibasilikaa tai isompilehtistä basilikaa 
perocinojuustoa raastettuna
(1 dl paahdettuja pinjansiemeniä viimeistelyyn)

***


Tee porkkanoista nauhaa spirulaattoria käyttäen. Valmista sitten kastike sekoittamalla sen raaka-aineet, lukuun ottamatta basilikaa, blenderissä tai monitoimikoneessa. Sekoita lopuksi erillisessä kulhossa joukkoon myös basilika. Tarkista maku. Käytä porkkananauhat pikaisesti öljytyllä wokkipannulla kääntelemällä niitä kevyesti muutaman minuutin ajan.

Puolita tai kuutioi kirsikkatomaatit. Sekoita kastike porkkanan ja kirsikkatomaattien kera sekaisin ja annostele lautaselle. Koristele basilikalla, raastetulla pecorinojuustolla sekä halutessasi paahdetuilla pinjansiemenillä.


SHARE:

05/01/2015

BANANA-TOFFEE PROTEIN PANCAKE MIX


Huomenta! Muutama päivä sitten huomasin ruokaostosten lomassa proteiinivalmistehyllyssä mielenkiintoisen uuden tuttavuuden Fastilta. Kyseessä on valmis proteiinipannukakkumix, joka sisältää mm. jauhettua kauraa, maitoproteiinia ja steviaa. Sarjassa on tämän valitsemani banaani-toffeen makuisen seoksen lisäksi myös vaahterasiirapin makuinen versio sekä täysin maustamaton pannukakkumix. Banaanilettufanina en voinut jättää uutuutta hyllyyn ja lauantaina pääsin ekan kerran kokeilemaan tätä. Lettujen valmiilla mixillä on todella helppoa: 50 grammaan jauhetta (reilu desilitra) sekoitetaan 1 - 1,5 desilitraa maitoa riippuen siitä, haluaako letuista amerikkalaistyylisen paksuja vai hieman ohuempia. Ainekset voi sekoittaa oman fiiliksen mukaan joko blenderissä, sekoituspullossa tai vispilällä, kuten itse tein.

Sekoittamisen jälkeen lettutaikinan annetaan sakeutua muutaman minuutin ajan, jonka jälkeen letut paistetaan pannulla normaaliin tapaan. Paistamiseen voi käyttää voita tai neitsytkookosöljyä, jota käytin myös itse. Paistoin letut vanhalla kunnon valurautapannulla, joka kuumeni vähän liiankin tehokkaasti. Pahoittelut siis hieman tummanpuhuvista kuvista :) Valmistaminen onnistuu myös normaalilla pannulla, jolloin lettuja kannattaa ohjeen mukaan paistaa keskilämmöllä noin minuutin ajan molemmin puolin, kunnes letut ovat kauniin kullanruskeita.

Mutta nyt siihen kiinnostavimpaan asiaan eli makuun! Täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt, sillä vastoin ennakko-odotuksia, tuote ei mielestäni ollut liian "amerikkalaistyylinen" ja keinotekoisen makuinen. Banaani maistuu valmiissa letuissa selkeästi, toffee vähän hennommin. Yksi 50 g:n annos sisältää 25 g proteiinia ja 9,5 g hiilihydraatteja (joista sokereita 0,9 g), joten letut olivat todella ruokaisia ja pitivät nälän loitolla pitkälle iltapäivään. Uskon, että näitä tulee testattua myös treenin jälkeisenä iltapalana ja satunnaisiin herkkuhetkiin makeanhimon iskiessä. Yhdestä pussista tulee muuten 12 annosta, joten ihan käypä hinta-laatusuhdekin näillä mielestäni on. Oletteko jo ehtineet testaamaan näitä?


SHARE:

02/12/2014

Aamiainen Karitan tapaan


Tällä kertaa luvassa hieman fiilistelyä vielä tasan viikko sitten pidetyistä kirjajulkkareista, joissa esiteltiin Karitan Tykän uusi, Hyvää huomenta -kirja. Karita oli tietysti itse paikalla aina yhtä kauniina ja oli myös valmistanut kaikki tarjottavat, joita pääsimme paikan päällä aamutuimaan maistelemaan. Tarjolla oli mm. tomaatti-paprikakräkkereitä, avokadocarpacciota, tuoreita mansikoita, viikuna-omenahilloa, erilaisia vitamiinivesiä ja tuorejuustoja. Tilaisuus pidettiin Helsingin Kulinaarisessa Instituutissa Uudenmaankadulla ja paikalle oli saapunut laaja joukko toimittajia, bloggareita sekä kirjailijan ystäviä ja tiimiläisiä.

Kaikin puolin lämpimissä, kodinomaisissa ja välittömissä tunnelmissa tarjoiltu aamiaisbrunssi ja Karitan kuulumiset kirjan tekoprosessista ja reseptien syntymisestä olivat todella mielenkiintoista kuultavaa ja sieltä löytyi paljon uutta inspiraatiota myös omiin kokkailuihin ja raakaruokakokeiluihin! Karita kertoi muun muassa aloittavansa jokaisen päivän vihersmoothiella, ja samoista terveellisistä juomista pääsevät säännöllisesti nauttimaan myös hänen miehensä ja poikansa. Hän pyrkii syömään hyvin ravintorikkaasti ja smoothieiden lisäksi erilaiset raakapuurot, mehut, raakahillot ja itse tehdyt jogurtit antavaa ihanaa fiilistä jokaiseen aamuun. Kirjansa esipuheessa Karita toteaakin osuvasti, että "ihanimpia ovat sellaiset aamut, kun hän saa valmistaa kokonaisen brunssin huolella. Se syödään yhdessä rakkaiden kanssa, rauhassa, hitaasti nautiskellen. Silloin herkutellaan kakuilla, jutellaan ja nauretaan, eikä ole kiire mihinkään". Tähän ei voi kun yhtyä, sillä itsekin rakastan kiireettömiä viikonloppuaamuja kuplivan hyvässä seurassa.

Erityisen ihania olivat ylimmän kuvan mustikka-laventeliraakakakut, jotka veivät kielen mennessään. Näistä herkuista räpsi moni muukin kuvia ennen maistamista, niin kauniisti ne oli laitettu esille. Uudesta kirjasta löytyy kakun resepti ja halutessaan sen voi toteuttaa myös leivoksina. Tätä täytyy ehdottomasti testata kotona!


Kiitos vielä Karitalle upeasta aamusta ja hienosta, uskomattoman kauniilla valokuvilla varustetusta kirjasta!


SHARE:

25/11/2014

KAURAINEN BANAANI-MUSTIKKASMOOTHIE






Tänään on tiedossa aika huikea aloitus päivälle! Nimittäin Karitan Tykän uuden, Hyvää huomenta - raakaruokaa ihaniin hetkiin -kirjan julkistamistilaisuus lehdistölle. Suuntaan siis heti aamutuimaan Kulinaariseen Instituuttiin innokkain mielen. Sain tämän uutukaisen selailtavaksi jo perjantaina ja olen sieltä useampaa herkullista reseptiä ehtinyt testaamaan. Kirjan resepteistä itseäni miellyttävät erityisesti rapeat kräkkerit, tuorepuurot, smoothiet ja ihanat raakapastat. Ja mikä parasta, kirjasta löytyy resepti myös kotitekoisen mantelimaidon valmistamiseen! Mantelimaitoon olen nimittäin totaalisen hurahtanut ja nykyisin aloitankin aamut nauttimalla aina ensin tyhjään vatsaan muutaman desin mantelimaitoa. Maistuu ihanalle jääkylmänä ja hellii vatsaa. Mantelimaito antaa sopivan kylläisen olon ja käytän sitä myös puurojen ja smoothieiden pohjalla. Tällä kertaa ajattelinkin jakaa kanssanne viikonloppuna kehittämäni smoothiereseptin, joka sisältää mantelimaidon lisäksi muun muassa mustaherukoita ja gluteenitonta kauraa.


KAURAINEN BANAANI-MUSTIKKASMOOTHIE

(yhdelle)

0,75 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
3 dl mantelimaitoa
1 banaani
0,5 dl mustikoita (tuoreita tai pakastettuja)
puoli tl chiansiemeniä
jäitä

***


Pilko banaani ja mittaa kaikki ainekset blenderiin. Anna pyöriä täydellä teholla, kunnes juoma on koostumukseltaan tasaista. Koristele chiansiemenillä.




Ja nyt ei muuta kuin iloista ja reipasta päivää kaikille, palataan!
SHARE:

20/11/2014

VIHREÄ OMENA-VUONANKAALISMOOTHIE



Pari viikkoa sitten, kun en ollut tottunut vielä ajatukseen tästä pimeydestä (jos olen vieläkään?) olo oli väsynyt ja nuupahtanut. Tuntui, että aamulla peilistä katsoi harmaakasvoinen, pörröhiuksinen tyyppi ja ihmettelin, mihin se kuulas syksy katosi vieden mennessään myös energisen fiiliksen. Päätin samantien aloittaa vastahyökkäyksen tätä pitkää, pimeää loppusyksyä ja tulevaa talvea vastaan. Napsin D-vitamiinatabletteja, join tuorepuristettuja mehuja ja mantelimaitoa ja nautiskelin teetä kynttilänvalossa. Ja sekoittelin blenderillä tuttuun tapaan erilaisia jogurtti- ja rahkapohjaisia juomia. Halusin kuitenkin kokeilla jotain uutta ja googlettelin nyt niin trendikkäiden vihersmoothieiden reseptejä. En ole niitä oikein aiemmin osannut valmistaakaan, vaan turvautunut hyviksi havaituihin maitopohjaisiin versioihin. Nyt olen löytänyt uuden suosikkireseptin, jonka haluan ehdottomasti jakaa kanssanne! Ohje on supersimppeli ja maku ihanan raikas ja kiivimäinen.


VIHREÄ OMENA-VUONANKAALISMOOTHIE

(yhdelle)

1 Granny Smith -omena
1 banaani
2 dl kivennäisvettä
reilu kourallinen vuonankaalia

***



Pilko blenderiin omena kuorineen ja lisää sekaan paloiteltu banaani ja vuonankaali.  Kaada päälle pari desilitraa kivennäisvettä (itse pidän korkeasti hiilihapotetuista) ja sekoita ainekset keskenään. Halutessasi voit käyttää omenan tilalla avokadoa ja korvata vuonankaalin lehtikaalilla.




P.S Olen nauttinut tätä smoothieta nyt lähes joka aamu ja kyllä, olo on energisempi!


SHARE:

24/07/2014

Lazy summer breakfast


Tuoreita luumuja, jogurttia, vesimelonia ja maitokahvia - siinä ovat herkullisen ja terveellisen aamun ainekset! Ja mikä parasta, omalla aurinkoisella terassilla nautittuna hyvän kirjan kera :) Vesimeloni on itselleni kesäjuttu, jonka liitän etelän lämpöön ja maukkaisiin hotelliaamupaloihin, sillä sen verran harvemmin sitä tulee jostain syystä täällä kotimaassa nautittua. Myös Palmassa tuli hotellimme aamupalabuffetissa hamstrattua päivittäin lautanen täyteen tuoreita, auringossa kypsyneitä hedelmiä, nam! Suosikkejani ovat etenkin makeat aprikoosit ja kirsikat, joilla voisin kesäisin melkein pelkästään elää, hihi :)


Nyt ihanaa ja aurinkoista päivää teille! Täällä on parhaillaan alkamassa pakkailut, sillä suuntaamme pian ihanan ystäväpariskuntamme mökille Jämsään. Palataan taas!


SHARE:

05/06/2014

Kotibrunssi

Viime lauantaina herkuttelimme parvekkeellamme kotitekoisella brunssilla. Pöytään katettiin muun muassa tuoreita hedelmiä, mansikoita, graavilohta, itse tehtyä sinappikastiketta, uusia perunoita, sämpylöitä, vuohenjuustoa, halloumia...nam! Skoolasimme kesälle päärynämehulla (vaikka epäilyttävästi kuvissa vedeltä näyttääkin) ja kahvilla, ja nälkä lähti kyllä hyvin näillä herkuilla. Ja kyllä nuo uudet perunat ja tuoreet mansikat ja kirsikat tuovat joka vuosi sen kesäfiiliksen, jota pimeinä talvikuukausina taas kaivataan.

Tulipa muuten nälkä, kun katselin näitä kuvia! Ja kaikki kotitekoiset jutut ovat vain niin kivoja, kun pienellä vaivalla saa paljon iloa aikaan. Kauniit kattaukset ja pienet hauskat yksityiskohdat saavat minut aina iloiseksi, ja noita juttuja arvostan todella paljon myös kyläillessäni ystävieni ja perheeni luona. Nyt ihanaa torstaita teille ja palataan taas pian!




SHARE:

27/05/2014

Breakfast at Ekberg

Hello! Jälleen luvassa kuluneen aktiiviviikonlopun kuulumisia. Viime lauantaiaamuna suuntasimme nimittäin kohti Bulevardia Café Ekbergin kuuluisalle brunssille. Ihana tapa aloittaa aamu kiireettömästi aurinkoisella terassilla erilaisten herkkujen parissa! Ja kun pääsee viikonloppuna aikaisin liikkeelle, päivä tuntuu kestävän paljon pidempään. Tällaisia kesäisiä lauantaibrunsseja tulisi harrastaa useamminkin, sillä niistä tulee samalla tulee jännä kaupukilomafiilis ja katselee kotikaupunkia virkistynein silmin. Itse olen aika laiska heräämään viikonloppuisin aikaisin, kun kerrankin saa nukkua viikon univelkoja pois. Mutta herkullinen aamupalahetki kyllä palkitsee, ja hotelliaamupalojen suurena ystävänä jaksan yleensä lomallakin kammeta itseni hyvissä ajoin ylös sängystä. Hassua muuten, kuinka paljon valon määrä lisääntyminen vaikuttaa omaan jaksamiseen ja virkeystasoon. Ja aurinkoisina päivinä ei "malta" jäädä kotiin nukkumaan, vaan haluaa ulos nauttimaan lämmöstä, sen verran harvinaista herkkua se täällä Suomessa taitaa olla :)

Ekbergin brunssilla ehdottomat suosikkini ovat uunimunakas, tuoreet voicroissantit ja hedelmät. Tuo munakas on vain niin taivaallista! Makeista jutuista en välitä niinkään, etenkään varhain aamulla. Toki muutamaa vanhaa tuttua herkkua, raparperipiirakkaa ja brownie-leivoksia, tuli maisteltua, mutta tuoreet hedelmät, talon perunasalaatti, lämminsavulohi ja croissantit briejuuston kera veivät kyllä voiton! Tarjolla on myös puuroa, jogurttia, erilaisia leipiä, kahvia, haudutettua teetä sekä omena- ja appelsiinimehua. Plussaa ehdottomasti myöskin siitä, että näin kesäkautena aamupalaa voi nauttia ulkona terassilla, ja lauantaisin ja sunnuntaisin brunssitarjoilu kestää klo 13 saakka. Palvelee siis ei-niin-aamuvirkkuja herkuttelijoitakin mitä parhaiten!



Iloista tiistaita ja kuulumisiin!
SHARE:

24/04/2014

Aamupala parvekkeella


Voiko aamu enää lempeämmin alkaa kuin istumalla lootusasentoon upottavalle tyynylle aurinkoiselle parvekkeelle aamupalaa nauttimaan? No ei voi!!! Sen verran vaivatonta arjen ja viikonlopun luksusta nuo hetket lasitetulla, takuulämpimällä parvekkeellamme mielestäni ovat, että niiden toivoisi kestävän ikuisesti. Oma työpäiväni alkaa toimistolla tosin jo sen verran aikaisin, että arkisin en ennätä aamupalaa kotona juurikaan nauttia. Töissä meillä on onneksi aina tuoretta kahvia, teetä ja erilaisia aamupalatarpeita tarjolla, joten nälkää ei pääse näkemään :D Mutta paras aamupalahetki on tietysti sellainen, jonka suunnitteluun on mahdollista käyttää tarpeeksi aikaa. Tällainen hetki meillä oli pääsiäisenä, kun innostuimme S:n kanssa korkkaamaan parvekekauden ja valmistimme siellä nautittavaksi monenmoisia herkkuja: itsetehtyä marjasmoothieta, kahvia maitovaahdon kera (jes, nyt meilläkin on kotona se Ikean loistava maidonvaahdotin!), vastapaistettua leipää ja uutta suosikkiani - paistettuja munia vuohenjuustolla. Tuohon hetkeen olisin tosiaan voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa!

Meillä on muuten parhaillaan hillitön parvekkeen tuunausprojekti menossa ja sellaista merihenkistä, raikasta ilmettä tavoitellaan. Kuvissa näkyvät puiset akaasialaatat muuttivat kyllä koko parvekkeen ilmeen kertaheitolla ja nyt kiikarissa on vielä samansävyinen lepotuoli ja sopiva pöytäsetti tuoleineen. Tekstiilien sävyiksi olen suunnittellut klassista valkoista, beigeä ja tummansinistä pienellä twistillä eli eiköhän tästä projektista hyvä tule. Omien chilienkin kasvatus on myös nyt vauhdissa ja syksyllä pääsee ehkä sitten maustamaan annokset itsekasvatetuilla lajikkeilla. Nyt ihanan aurinkoista torstaita teillä, vi hörs!



SHARE:
Blogger Template Created by pipdig