09/01/2018

[OUTFIT] WINTER WONDERLAND


Mielettömän ihanaa tammikuista viikkoa teille! Tänään on aika palata Rukan lumisiin tunnelmiin, joita olemme koko kesken perheen muistelleet lämmöllä. Reissu ja oleskelu tuntureiden kupeessa ja hirsimökissä keskellä talvista metsää antoi uskomattoman paljon uutta puhtia ja energiaa uuden vuoden aloitukseen. Olemme puineet reissutunnelmia ja katselleet kuvia tässä parin viikon ajan ja viime viikolla innostuin Lapin fiiliksissä leipomaan pizzaa, jossa täytteenä oli savuporoa, leipäjuustoa ja puolukoita - nam! Sain siihen Insta Storiesissa paljon kommentteja ja resepti on ehdottomasti tulossa tänne blogiin heti, kun saan kuvat napattua. Leipomani pizza katosi nimittäin parempiin suihin niin nopeasti, että en ehtinyt siitä sopivia kuvia ikuistamaan.

Ruka ja Kuusamo olivat ennen reissua minulle sen verran tuttuja paikkoja, että saimme reissusta kaikki tehot irti, kun aikaa ei tarvinnut käyttää rinteiden kartoittamiseen ja ruokakauppojen tai ravintoloiden etsimiseen. Parhaat after ski -meiningit koettiin tälläkin reissulla Pisteessä ja SkiBistrossa ja testasimme myös hiljattain Pisteen yläkerran tiloihin avanneen Villisian keittolounaan. Reissumme aikana Rukalla nautittiin melko kirpakoista pakkasasteista ja yhtenä päivänä lämpömittari näytti  peräti -24 asteen lukemia. Napakasta pakkasesta huolimatta viihdyimme koko perheen voimin milloin pulkkamäessä, milloin rinteissä laskettelemassa, joten tätä lomaa voi oikeutetusti kutsua kunnon reippailulomaksi. Jonatanin mieleen oli kovasti myös Rukan kylässä sijaitsevasta Kauppakeskus Kumpareesta löytyvä Rosa & Rudolf Touhula, jossa pikkumies pääsi peuhaamaan pallomeressä ja leikkimään Duploilla. Käväisimmepä reissun toiseksi viimeisenä päivänä myöskin poro- ja huskykoiratilalla ja nauttimassa kuumat kaakaot ja poropiirakat kahvila Lammintuvalla

Täytyy sanoa, että reissun yksi positiivisimmista elämyksistä oli kuitenkin jouluaaton viettäminen hiljaisuuden keskellä kodikkaassa hirsimökissä. Saunalla ja takalla varustettu, kaksikerroksinen mökki oli jo itsessään niin viihtyisä, että siellä olisi helposti kulunut hyvin toinenkin viikko. Pikkumiehemme kotiutui mökkiin myös välittömästi perille saavuttuamme. Koska reissusta jäi niin hyvä fiilis koko perheellemme, buukkasin heti vuoden alettua meille uuden reissun ja tulemme viettämään joulun 2019 jälleen samaisella hirsimökillä! Tälle vuodellekin suunnitelmissamme olisi mahdollisesti tehdä reissu Rukalle, sillä mieheni tykästyi kovasti maisemiin ja intoili jo etukäteen ruskareissua Kuusamoon.


Lapsiperheelle Ruka on mitä parhain paikka lomailla, sillä tekemistä riittää varmasti! Rukan kylästä löytyvät kaikki ravintola-, hotelli- ja rinnepalvelut kompaktisti ja kauppakeskus Kumpareen K-marketissa tai Rukanriutalla sijaitsevassa hyvinvarustellussa S-marketissa on helppo hoitaa elintarvikehankinnat mökille. Kauppakeskus Kumpareessa sijaitsee myös Alko. Me viihdyimme reissun aikana pääasiallisesti Rukan eturinteissä sekä VuosselinPortin puolella, jossa sijaitsee myös lapsille rakennettu Rosa & Rudolf Family Park. Voin lämpimästi suositella sitä kaikille laskettelemaan opetteleville perheen pienimmille ja pulkkamäessä viihtyville. 

Tähän loppuun vielä muutama sananen tästä talvisesta luottoasustani, joka piti minut lämpimänä koko reissun ajan lasketteluvaatteiden ohella. Canada Goosen Trillium -parkaa voin näin neljän vuoden käytön jälkeen suositella yhä lämpimästi - se päällä ei meno hyydy kirpakassakaan pakkasessa. Viime talvena hankkimani Anna Fieldin ugg-tyyppiset karvatöppöset ovat myöskin osoittautuneet kylmillä keleillä jalkojen parhaimmiksi kavereiksi, sillä näissä ei takuulla jäädytä varpaitaan! 


coat / Canada Goose
jeans / Gina Tricot
beanie / Jail Jam (gifted)
scarf / Moschino
boots / Anna Field

Jonatan wearing Reima & Gugguu

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

26/10/2017

OUTFIT - YLIPOLVENSAAPPAAT JA SYKSYN LEMPPARIMEKKO


Tämä viikko on alkanut kivoissa merkeissä! Kävimme maanantaina Camillan ja Eveliinan kanssa noutamassa molemmille uudet SodaStream-laitteet ja samalla nappasimme asukuvat, jotka ovat tulossa tänne pian julkaisuun! Eilen oli aika treffata uudelleen, sillä suunnistimme yhdessä pressipäiville muutamalle tutulle showroomille. Oli taas ihana kurkistaa kevään ja kesän trendeihin, jotka miellyttävät minua kovasti. Viime kauden trendiväreistä pinkki pitää edelleen pintansa ja metallinhohtoa tullaan kenkien ja laukkujen ohella näkemään myös muun muassa aurinkolaseissa. Marimekon uusi printtimallisto näytti herkullisen hyvältä ja ihastuin ikihyviksi kotiinviemisiksi saamiini Crocsin tohveleihin, jotka lämmittävät ihanasti jalkoja!  Kaiken kaikkiaan todella mukava päivä siis ja aikaa jäi myös näiden asukuvien ottamiseen, jotka halusin tänne näkyville heti. Eilen päivänvaloa riitti sen verran mukavasti, että näitä kuvia ei juuri tarvinnut editoida - kiitos vielä hurjan hyvälle kuvaajalle Camille!


Tässä asussa ei tullut kylmä, vaikka eilen Helsingissä tuuli niin, että korvissa soi. Zaran ylipolvensaappaat lämmittävät jalkoja todella hyvin ja näissä täydellisen pituinen varsi. Materiaali on sen verran napakkaa, etteivät varret lähde rullautumaan alas käytössä ja korkokin on juuri sopivan maltillinen arkikäyttöön. Nämä ovat ehdottomasti erinomainen syksyn löytö! Päällä minulla oli viikonlopun messukuvissakin vilahtanut pallomekko, joka mielettömän mukava päällä. Rakastan erityisesti mekon röyhelöisiä hihoja ja hieman korkeampaa kaulusta. Mekko tulee varmasti olemaan kovassa käytössä syksyn ja talven juhlissa ja arkimenoissa. Koska asu oli väreiltään tällä kertaa hyvin tumma ja hillitty, halusin tuoda siihen vähän väriä kirkkaanpunaisella laukulla ja ihanalla mattahuulipunalla, joka kuuluu Avonin uusiin nestemäisiin huulipuniin. On kiva, että pienillä jutuilla saa asuun helposti lisätwistiä! Mitä mieltä olette tästä kokonaisuudesta?


over the knee boots / Zara
dress / KappAhl
furry coat / second hand
skipper hat / H&M
bag / Moschino

kuvat Camilla / edited by me


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

05/04/2017

OUTFIT / FAUX-FUR & METALLIC DETAILS


Hello! Tällä kertaa jälleen vuorossa pitkästä aikaa asupostausta ja esittelyyn pääsee nyt hiihtolomaviikon Stockholm look, jossa viihdyin paremmin kuin hyvin vielä kevääseen heräilevässä kaupungissa. Pörrötakki, revityt farkut ja lenkkarit. Siinä resepti asuun, joka piti minut lämpimänä tuulen tuiverruksessa. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun Tukholmassa pyörin lenkkarit jalassa koko reissun, mutta nämä hiljattain Ellokselta hankkimani kullanhohtoiset kaunokaiset tulevat varmasti olemaan kovassa käytössä läpi kevään, sillä ne ovat paitsi kauniit, myös äärettömän mukavat jalassa. Oli muuten hauska huomata, että hyvin samanlaiseen asukokonaisuuteen sommustautuneita daameja tuli vastaan useita, ja metalliset popot ovatkin yksi kevään kuumimmista trendeistä. Myös metallinhohtoisia laukkuja ja muita asusteita vilahteli tiuhaan katukuvassa. Odotankin jo innolla keväisempiä kelejä, että pääsen käyttämään metallisia asusteita mekkojen, hameiden ja nahkatakin kaverina.

Nämä kuvat otettiin Östermalmilla sijaitsevassa Sturegalleriassa, mainion Konditoriet -kahvilan edustalla. Tämän gluteenittomia herkkuja, tuorepuristettuja mehuja, leipiä, salaatteja ja päivittäin vaihtuvia keittoja tarjoavan ja suloisesti sisustetun kahvilan bongasimme viimeksi Tukholmassa vieraillessamme ja tälläkin kertaa kaikki toimi erinomaisesti aina palvelua myöten. Erityiskiitosta annan myös lapsiystävällisyydestä sekä tilavasta naistenhuoneesta, joka soveltuu myös vaipanvaihtoon! 

Tänään suuntaamme pikku-J:n kanssa keskustan Stockalle hulluttelemaan ja katsastamaan, jos sieltä löytyisi muutama kiva juttu, joita esitteestä ennakkoon ehdin jo vilkuilemaan. Ihanaa keskiviikkoa ja palataan taas pian!


ELLOS sneakers* / ZARA bag / SECONDHAND faux-fur / MOSCHINO scarf / TOPSHOP jeans / MANGO sunnies


* sisältää mainoslinkkejä




SHARE:

21/09/2014

Outfit: C'est la haute couture


Wearing:
Gina Tricot College
NY Yankees Cap
H&M faux-leather skirt
DKNY bag
Moschino bracelet
Ray-Ban sunglasses* (klik)

Blogin kanssa on ollut nyt syyskuussa luvattoman pitkäksi venähtänyt tauko, joten pahoittelut siitä! On nimittäin ollut sen verran suuria muutoksia mm. työrintamalla ja siirtyminen uusiin, mielenkiintoisiin haasteisiin, että blogille ei ole riittänyt aikaa uusiin juttuihin perehtymisen lomassa. Mutta nyt täällä ollaan jälleen ja tällä kertaa uusien asukuvien muodossa. Tämä sporttinen asukokonaisuus rakentui syksyisen lempparini, GT:n harmaan printticollegen ja H&M:n chanel-henkisen tikatun tekonahkahameen ympärille. Lisäsin sporttisuutta ja blingiä muutavilla kokonaisuuteen sopivilla asusteilla ja voilá - tällä rennolla kaupunkilookilla kävin hiljattain dinnerillä Teatterissa. Seuraavaksi ajattelin yhdistää collegen rentoihin farkkuihin ja kauluspaitaan hieman räätälöidymmän lookin luomiseksi. Jo viime vuonna vahvasti katukuvassa vilahdelleet printticolleget porskuttavat siis edelleen lujaa ja omalla himotuslistalla onkin Kenzon upea tiikerinpäällä koristettu versio. Tästä ihanuudesta onkin tulossa postausta myöhemmin. Oletteko te jo ehtineet hankkimaan tämän must have -vaatekappaleen? 


* sisältää mainoslinkin
SHARE:

23/07/2014

'Cos I'm a Ray-Ban girl

Aurinkoista päivää teille! Instassa onkin jo vilahtanut tämä kuva, jossa silmilläni ovat uutukaiset Ray-Ban Aviatorit sinisillä peililinsseillä. Harkitsin näiden ostamista pitkään ja täytyy sanoa, että ei ole kyllä kaduttanut! Sininen sävy sopii mielestäni hienosti etenkin vaaleahiuksisille ja lasit on helppo yhdistää moniin asukokonaisuuksiin, sillä tummansinistä ja muita sinisen sävyjä tulee käytettyä arkena useasti. Piristävät mielestäni kivasti myös kokomustaa asukokonaisuutta. Vastaavat lasit löydät täältä. Mitäs tykkäätte näistä?


Kultasankaiset peililasit sointuvat muuten ihan sattumalta tosi kivasti yhteen tämän S:ltä lomalahjaksi saamani Moschino Love- rannerenkaan kanssa. Huippulöytöjä kyllä ehdottomasti molemmat!


Tässä vaiheessa aurinkoista aamua teille, omalla kohdallani tänään on biitsipäivä edessä! 

* sisältää mainoslinkkejä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig