22/06/2018

[OUTFIT] SUMMER SPORTY

 
Upeaa juhannusaattoa! Vaikka tänään taitaakin ripotella sadetta ympäri Suomea, on keli ulkona aina paikoitellen mukavan kesäinen ja lämmin. Toivotaan siis, että aurinko ilahduttaisi kaikkia mökille, festareille ja muihin juhannuksen viettopaikkoihin suuntaavia! 

Tänään virittäydyin itse sporttifiiliksiin heti aamusta aikaiselle juoksulenkille suunnatessani. Olen päättänyt, että tänä kesänä otan aurinkoisista aamuista kaiken irti ja laitan kellon soimaan puoli tuntia normaalia aiemmin. Näin olen kesäkuun aikana useamman kerran tehnytkin ja tavoitteena olisi juosta vähintään kolmena aamuna viikossa. Yleensä juoksen noin neljän kilometrin pituisen lenkin, joka on ennen aamupalaa tyhjällä vatsalla vedettynä mielestäni juuri sopivan pituinen. Olen huomannut, että nälkä kasvaa juoksuharrastuksen kohdallakin syödessä ja intoilen jo vähän pidemmistä lenkeistä! Se fiilis, kun laitat juoksutrikoot ja mukavan topin päälle, lenkkarit jalkaan ja musat korville, on vain niin parasta!

Kesä on mielestäni muutenkin loistavaa aikaa urheilla ulkosalla. Talvisin ja syksyisin treenaan salilla vaihtelevasti, mutta Suomen kesä kannattaa hyödyntää ulkona treenailuun aina, kun kelit sallivat. Itse harrastan juoksua ja teen jokaisen lenkin päätteeksi aina palauttavat venyttelyt. Jos lähistöltä löytyy esimerkiksi leuanvetoteline, saatan pysähtyä hetkeksi vetämään pari leukaakin. Ja vinkkinä muuten, että muutamat lankutukset ja vuorikiipeilijäliikeet juoksulenkin jälkeen tekevät syvistä vatsalihaksista rautaa!

 
 Hyvän kelin ja motivaation ohella treenin onnistumisen kannalta tärkeää roolia näyttelevät mielestäni oikeanlaiset varusteet. Olin todella innoissani, kun sain mahdollisuuden testata italialaisen urheilu-, jooga- ja vapaa-ajan vaatteisiin keskittyneen Dehan SS-18 -malliston uusia treenivaatteita. Valitsin testiin kaksi erilaista settiä, joista toisen näette näissä kuvissa. Rakastan tuota treenitopin ja siihen sopivien treenihousujen raikasta sini-vihreä-pinkkiä viidakkokuosia! Asetan treenivaatteille muutenkin kovat kriteerit, joista materiaalin hengittävyys ja kestävyys ovat mielestäni tärkeimpiä ominaisuuksia. Dehan vaatteissa minusta parasta on upea muotoilu - vaatteiden leikkaukset ovat täydellisiä, naisellisia ja vartaloa imartelevia. Pidän myös siitä, että treenihousujen vyörärölinja on korkea ja tukevalla kuminauharesorilla varustettu. Sen ansiosta housut pysyvät hyvin paikoillaan kovankin treenin aikana ja slimmaavat ja tukevat vatsaa ja keskivartaloa. En pistä pahitteeksi myöskään merkin kausittain vaihtuvia supertyylikkäitä kuoseja, joita on helppo yhdistellä keskenään. 

Nyt Dehalla on parhaillaan käynnissä mahtavat juhannusalet, joten suosittelen klikkaamaan merkkiä myyvän nettikaupan sivuille täältä. Ihanaa ja sporttista juhannusta teille!

 
top / Deha*
  training trousers / Deha*
training bra / Gina Tricot
shoes / Nike
cap / Chérvo*


* saatu blogin kautta, sisältää mainoslinkkejä

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa
SHARE:

20/06/2018

JUHANNUKSEN PARAS DRINKKI - RUUSUINEN MANSIKKA-KOOKOSMOCKTAIL


Mitä parhainta juhannusviikon puoliväliä! Keskikesän virallinen juhla on käsillä ihan pian ja täällä ruudun toisella puolella on jo virittäydytty juhannustunnelmiin. Olen nimittäin suunnittellut kaupallisessa yhteistyössä Crazy Cocon kanssa kesän kuumiin päiviin ja lempeisiin iltoihinkin täydellisesti sopivan mocktail-reseptin, joka sammuttaa janon taatusti ja maistuu kesäisen mansikkaiselta herkullisella kookostwistillä viimeisteltynä. Tätä raikasta ja kivasti viilentävää juomaa olen jäiden kera nautiskellut jo alkuviikosta ottaen siten varaslähdön juhannukseen ja tämä drinkki tulee ehdottomasti olemaan kesän lempparijuomasekoitukseni! 

Kesäisen mocktailin pohjana on hieman yllättävästi hiilihapotettu kookosvesi, joka on maustettu kylmäpuristetulla mansikkamehulla.  Ja mikä parasta: ilman lisättyä sokeria tai keinotekoisia makeutusaineita! Olen ollut suuri kookosveden ystävä jo useamman vuoden ajan, sillä kookosfanina pidän kookosveden omaperäisestä ja eksoottisesta mausta, mutta sen lisäksi minua kiehtoo kookosveden elimistöä tehokkaasti kosteuttava vaikutus. Kookosvesi virkistää ja raikastaa kehoa ja sen sisältämät tärkeät elektrolyytit palauttavat esimerkiksi auringossa hikoilun aikana katoavat mineraalit normaalitasolle. Luonnollinen kookosvesi ei myöskään sisällä monien palautusjuomien tapaan keinotekoisia kemikaaleja tai lisäaineita, joista voi olla haittaa elimistölle.Kookosvesi on myös oiva kaliumin lähde, sillä lasillinen kookosvettä sisältää jopa 300 mg kaliumia. Etenkin urheilijoiden ja paljon liikkuvien kannattaakin nauttia kookosvettä, sillä se toimii tehokkaana palautusjuomana ja tehostaa lihasten toimintaa. Kookosvesi auttaa myös kehoa imeyttämään ravintoaineet tehokkaasti ja sen bioaktiiviset entsyymit helpottavat ruuan sulamista. Kaiken tämän lisäksi kookosvesi sisältää myös lauriinihappoa, joka tekee kookosvedestä vahvan sieniä, viruksia ja bakteereja tappavan juoman tehostaen elimistön puolustusjärjestelmien toimintaa ja ehkäisten tulehduksia.

Itse olen kokenut, että kookosvesi on paras ihon kaunistaja ja kosteuttaja kuumilla kesähelteillä ja nautin sitä mielelläni myös saunan jälkeen tai treenin jälkeiseen palautumiseen. Kookosveden ruoansulatusta edistävät ominaisuudet ovat myös yksi olennainen syy, miksi suosittelen sen juomista kaikille.



Pääsin hiljattain tutustumaan Crazy Cocon täysin kookosvesipohjaisiin juomiin, joihin kuuluu tämän mocktailin pohjana käyttämäni, ilman lisättyä sokeria valmistettu Crazy Coco Sparkling Wellness mansikanmakuinen hiilihapotettu hyvinvointijuoma. Raikas hyvinvointijuoma sammuttaa janon todella tehokkaasti! Herkullisen mansikkaisen hyvinvointijuoman lisäksi Crazy Coco -tuotesarjasta löytyy todella piristävä, kofeiinia sisältävää juoma, jotka tottelee nimeä Crazy Coco Mango Energy hiilihapotettu energiakookosvesi. Tällainen mehukkaan mangonmakuinen juoma on paikallaan aamulla, kun silmät eivät tahdo pysyä auki. Olen nautiskellut tätä Energy-versiota myös ennen aamun tai illan juoksulenkkiä.

Crazy Coco Sparkling Wellness -hyvinvointijuoma on loistava sitten lenkin jälkeisenä palautusjuomana nautittavaksi tai ihan vaan sellaisenaan kuumana kesäpäivänä janoon juotavaksi. Myöhemmin syksyllä sarja täydentyy omenanmakuisella hyvinvointikookosvedellä sekä limenmakuisella energiakookosvedellä.

Näissä Crazy Cocon hiilihapotetuissa kookosvesissä on tavallisen kookosveden tapaan mukana kaikki kookosveden hyvää tekevät ominaisuudet. Hiilihappo ja kylmäpuristettu mehu mansikanmakuisessa kookosvedessä ja luontainen hedelmäaromi mangonmakuisessa energiakookosvedessä antavat juomille herkullisen maun ja moni, joka ei pidä perinteisen kookosveden vahvasta mausta, tykästyy näihin hiilihapotettuihin kookosjuomiin suurella todennäköisyydellä. Hiilihapotettuja  kookosjuomia on helppo nauttia sellaisenaan janon sammuttamiseen tai energiatankkaukseen, sekoittaa smoothien sekaan makua antamaan tai käyttää osana ruuanlaittoa oman mielen mukaisesti. Crazy Coco brändin takana on muuten kaksi kaverusta, joiden hektinen elämäntilanne ja tarve saada helposti lisäenergiaa ja hyvinvointia arkeen synnytti nämä uniikit tuotteet. Lue lisää tuotteista täältä.


Molemmat Crazy Coco -kookosjuomat ovat virkistävän herkullisia eivätkä ne sisällä lainkaan lisättyä sokeria tai makeutusaineita. Iso peukku tästä! Juomien raaka-aineet valitaan huolella ja ne sisältävät parhaista nuorista vihreistä kookoksista kerättyä vettä.  Sparkling Wellness mansikanmakuiseen kookosjuomaan on lisätty myös C-vitamiinia, joka auttaa vähentämään väsymystäja uupumusta.  



RUUSUINEN MANSIKKA-KOOKOSMOCKTAIL
1 hengelle

2 dl Crazy Coco Sparkling Wellness hiilihapotettua mansikkakookosvettä
1 dl ruusulimonadia (esimerkiksi Fentimans)
0,5 dl vadelmamahua 
1 limen mehu puristettuna
rosmariinia
tuoreita mansikoita
tuoretta rosmariinia
jäitä

***


Laita ison cocktail- tai viinilasin pohjalle reilusti jäitä. Purista limestä mehu erilliseen astiaan ja kaada mehu sitten tarjoilulasiin. Kaada päälle mansikkakookosvesi, ruusulimonadi sekä vadelmamehu. Voit käyttää itse tehtyä vadelmamehua tai kaupan mehua sopivaksi laimennettuna. Sekoita kaikki ainekset huolellisesti ja lisää sen jälkeen lasiin halutessasi tuoreita mansikoita ja rosmariininoksa. Nauti heti!

Vinkki! Halutessasi saat tehtyä tästä mocktalista myös alkoholillisen version lisäämällä sekaan esimerkiksi lorauksen rosékuohuviiniä. 

* toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Crazy Cocon kanssa

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa 
SHARE:

02/05/2018

NÄIN HOIDAT JALAT KESÄKUNTOON + HUIKEA FOOTNER-TUOTEARVONTA!


Kesä lähestyy kohisten ja sitä myötä myös korkkari- ja sandaalikausi! Vaikka täällä eteläisessä Suomessa vappupäivää vietettiin eilen melko kylmässä ja sateisen harmaassa kelissä, on nyt tullut taas aika keventää vaatetusta ja siirtyä talvikengistä kevyempiin jalkineisiin. Tämänkertaisessa postauksessa vinkkaan tehokeinot jalkojen kesäkuntoon valmisteluun muutaman täsmätuotteen avulla. Talven kuivattamat, villasukissa hautuneet jalkapoloiset on nimittäin kaikkein helpoin herättää henkiin huikean tehokkaan innovaation - kuorintasukkien - avulla! Itselleni nuo kuorintasukat olivat ihan uusi juttu, vaikka olen niistä pelkkää hyvää eri lähteistä lueskellutkin. Siksi olin enemmän kuin innoissani päästessäni tekemään yhteistyötä Footner -jalkojenhoitotuotteista tutun Sabora Pharman kanssa ja testaamaan sen myötä heidän valikoimastaan löytyvien kuorintasukkien ohella väsyneitä jalkoja viilentävää ja rauhoittavaa hierontakuulaa sekä haljenneita kantapäitä ja jalkojen kuivaa ihoa korjaavaa, tehokosteuttavaa jalkavoidetta.


Footner Exfoliating Socks -kuorintasukat ovat nimensä mukaisesti jalkoihin määräajaksi vaikuttamaan laitettavat sukat, jotka kuorivat jalat asteittain silkinsileiksi. Kuorintasukat toimivat niin, että käsittelyn jälkeen jalkojen kuollut solukko kuoriutuu pois ja tilalle muodostuu uusi, pehmeä iho. Footnerin Exfoliating Socks -pakkauksessa on molempia jalkoja varten muoviset sukat, jotka leikataan sukkiin merkitystä kohdasta, sujautetaan jalkoihin ja suljetaan teipillä. Päälle puetaan omat sukat ja kuorintasukkien vaikuttaessa jaloissa voi kotona puuhastella ja kävellä normaalisti. Kuorintasukkien annetaan olla jalassa tunnin ajan, jonka jälkeen jalkoihin jäänyt geeli pestään pois lämpimällä vedellä. Niin helppoa se on! Tämän käsittelyn jälkeen kuollut ihosolukko ja kovettumat kuoriutuvat jaloista noin 5 - 10 vuorokauden aikana. Kuoriutumiseen voi mennä kaksikin viikkoa ja vaikka irtoavaa ihoa ja kovettumia tekisi mieli repiä irti kuoriutumisen aikana, kannattaa malttaa mielensä, jotta ihoon ei tule vaurioita. 

Jos olet laiska jalkojen hoitaja niin Footnerin kuorintasukat ovat superhelppo ja tehokas tapa saada jaloista edustuskelpoiset hetkessä! Niillä tehty hoitotulos kestää pitkään ja tekee jaloista ihanan pehmeät, joten tyytyväisempi en tähän käsittelyyn voisi olla. Itse halusin hoitaa jalat kuorintasukkien avulla kuntoon näin sopivasti ennen kesän alkua, jotta kuiva, kuollut ihosolukko ehtii kuoriutua pois ennen korkkarikauden aloitusta. Ei kannata pelästyä, vaikka jalat saattavat näyttää kuolleen ihosolukon kuoriutumisen aikana aika hurjilta ja on hyvä myös huomioida se, että kuollut ihosolukko kuorituu myös jalkapöydiltä, ei ainostaan jalkapohjista ja kantapäistä. Joten nyt ennen kesän juhlakautta on ehdottomasti paras hetki ottaa sukista suurin hyöty irti!


Vannoutuneena korkokenkien suurkuluttajana haluan jalkojen näyttävät huolitelluilta, mutta myös voivan hyvin. On helpompi ennaltaehkäistä kuin korjata jalkojen vaurioita ja siksi haluan panostaa säännölliseen jalkojenhoitoon laadukkailla tuotteilla toteutettuna. Nuorempana tuli käveltyä välillä todella epämukavilla tekonahkaisilla korkokengillä, joiden johdosta jalat olivat usein hiertyneet rakoille - auts! Vaikka nykyisin ostan pääasiassa vain nahkaisia korkokenkiä ja panostan hyvään lestiin kenkiä valitessani, osaavat kaikki korkokenkiä paljon käyttävät varmasti samaistua siihen tunteeseen, kun olet kävellyt koko päivän koroilla ja loppuillasta päkiöitä polttelee ja jalat tuntuvat turvonneilta ja väsyneiltä.  

Tähän ongelmaan löytyy nyt onneksi nopea apu Footner CoolActive Massager -hierontakuulasta. Metallista hierontakuulaa painellaan hoidettavalle ihoalueelle, jolloin iholle vapautuu kylmää, ihoa heti rauhoittavaa ja turvotusta vähentävää vaahtoa. Samalla vaahto kosteuttaa ja desinfioi jalkoja ja jättää niihin miellyttävän tuoksun. Hierontakuulaa kannattaa painella iholle noin 2-5 minuutin ajan,  joka aikaansaa sen, että hoidettavan ihoalueen lämpötila laskee keskimäärin 8 astetta. Näin jalkojen kuumotus ja kipu lievittyy välittömästi ja jalat tuntuvat heti kevyemmiltä. Tämä on ihan ehdoton tuote käsilaukkuun, jos käytät korkokenkiä päivittäin tai teet seisomatyötä. Kuula toimii todella hyvin myös esimerkiksi juoksulenkkien jälkeen väsyneelle jalkojen iholle käytettynä tai pitkien juhlapäivien helpottajana, kun jalassa ovat ne kauneimmat, mutta ei niin mukavat juhlajalkineet.


Kun jalat on käsitelty kuorintasukilla ja kesän kenkäkausi on korkattu alkaneeksi, suosittelen pitämään jalkojen ja kantapäiden hoidettua ulkonäköä yllä Footner Daily Repair Cream -jalkavoiteen avulla. Väritön, miedosti tuoksuva voide sisältää muun muassa ihon rakenteeseen ja uusiutumiseen vaikuttavaa maitoproteiinia ja ihoa tehokosteuttavaa kookosöljyä ja laktaattihappoja. Jalkojen ohella voidetta voi käyttää myös kuiville käsille ja kyynärpäille. Itse olen todennut hyväksi tavaksi rasvata voiteella iltaisin kantapäät ja jalkapohjat ja antaa voiteen rauhassa vaikuttaa yön yli. Aamulla jalat ovat superpehmeät ja välillä levitän voidetta jalkoihin vielä aamusuihkun jälkeen. Paras mahdollinen lopputulos pysyy yllä, kun voidetta käyttää säännöllisesti, vaikka huomasin voiteen korjaavan kuivimmat kohdat kantapäissäni ja jalkapohjissani jo kolmen päivän käytön jälkeen. Tämä voide jää ehdottomasti vakkarikäyttöön!


Jos innostuit Footnerin kuorintasukista ja muista loistavista jalkojenhoitotuotteista, niin nyt niitä on mahdollisuus päästä testaamaan! Pääsen nimittäin ilokseni arpomaan teille täydellisen Footner-jalkojenhoitopaketin (paketin arvo n. 53 €). Tuotepaketti sisältää seuraavat tuotteet:

Footner Exfoliating Socks -kuorintasukat
Footner Daily Repair Cream -jalkavoide
Footner CoolActive Massager -hierontakuula

Toteutan arvonnan Instagramissa. Arvontaan osallistut seuraamalla Insta-tiliäni @chicconservativechanel ja jättämällä kommetin siellä näkyvän arvontakuvan yhteyteen. Osallistumisaikaa on ensi perjantaihin 11.5. saakka, jonka jälkeen ilmoitan Instagramissa voittajan. Paljon onnea arvontaan ja loistavaa keskiviikkoa!

* toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sabora Pharman kanssa

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa 
SHARE:

30/04/2018

KEVÄÄN INSPIROIVA AURINKOLASIMUOTI


Upeaa vappuaattoa! On hassua huomata, että huhtikuu vetelee jo viimeisiään ja tänään juhlitaan kevään virallisesti alkaneeksi korkkaavaa vappua. Koska odotukset ovat vapun sään suhteen aina perinteisesti korkealle ja lämpötilat alkavat toukokuussa (toivottavasti) tästä kohoamaan, on hyvä kurkistaa tässä vaiheessa kauden aurinkolasimuotiin. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa, jonka upealla ständillä pääsin IBA-gaalassa vierailemaan. Kesäisiin tunnelmiin johdattelevalla kauniisti stailatulla osastolla oli kiva päästä sovittelemaan kevään ja kesän aurinkolasiuutuuksia ja poimia sieltä ne omat suosikit.

Olen jo vuosien ajan ollut vannoutunut Ray-Ban -fani ja kaivan aina keväisin esille aviatorini, joita minulta löytyy useammassa eri värisävyssä. Aviatorien klassinen muotoilu ja metallinsävyiset sangat miellyttävät silmääni vuodesta toiseen ja pidän siitä, miten kevyiltä ne tuntuvat päässä. Viimeisin ihastukseni ovat Ray-Banin naiselliset Erika-aurinkolasit, jotka ovat olleet kovassa käytössä maaliskuusta lähtien. Naisellinen ilme ja metallisävyt ihastuttivat minua myös Instrumentariumin kauden aurinkolasivalikoimassa ja iskin silmäni useampiin metallinhohtoisiin malleihin. Tänä keväänä ja kesänä aurinkolasimuodissa nähdään paljon catwalkeilta tuttuja pastellivärejä ja materiaaleissa pinnalla ovat erityisesti muovi ja keveä metalli. Kehysten muotokielessä näkee paluu tulevaisuuteen -henkistä futuristisuutta ja vastapainona myös menneiden vuosikymmenten klassikkoita. Olette ehkä huomanneetkin, että 90-luvulta tutut "nopeat lasit" ovat tekemässä vahvan paluun, joten kauden mallistossa on nähtävissä runsaasti myös sporttista, urheilumaailmasta tuttua muotoilua ja asennetta.


Näissä Jere Viinikaisen ottamissa kuvissa - iso kiitos Jere! - minulla on silmilläni hopeanhohtoisen mekon inspiroimana valitsemani, Instrumentariumin valikoimasta löytyvät Guessin hopeiset peililasit. Ihastuin näiden kehysten kissamaisen futuristiseen muotoiluun ja hauskaan, normaalin kehyslinjan yli jatkuvaan sangan muotoon. Nämä aurinkolasit ovat supernaiselliset ja kohottavat kauniisti katsetta! Näkisin nämä itselläni loistavana parina tuomaan särmää perinteiselle nahkatakki & pillifarkut -yhdistelmälle ja lasien femme fatale -muotoilu toimisi mielettömän kivasti myös klassisten mekko- ja korkkariasujen kanssa.


Guessin rinnalla tällaista hyvin futuristista muotoilua näkyy Instrumentariumilla muun muassa Armanin aurinkolaseissa. Futuristisessa suuntauksessa kehyksissä ja aurinkolaseissa värimaailmaa hallitsevat metallin eri sävyt ja peilipintaa näkyy paljon. Hopeisen ohella myös metallinhohtoinen pinkki peilipinta on kovasti mieleeni, sillä pinkin eri sävyt tulevat olemaan myös tänä keväänä viime vuoden tapaan todella suosittuja. 

Futurististen muotojen rinnalla myös läpinäkyvyys on erittäin iso trendi tämän kauden aurinkolasimuodissa. Sama linja näkyy myös silmälasikehyksissä, joissa haetaan läpinäkyvyydellä uudenlaista keveyttä ja leikkisän raikasta tyyliä. Läpinäkyvät kehykset antavat kasvoille todella huolitellun tyylikkään ilmeen ja tuovat silmiä ja kasvonpiirteitä kauniisti esille. Itseäni miellyttävät kovasti myös puuteriset, hennon vaaleanbeiget ja huurteisen pinkit kehysmallit, jotka sointuvat mielestäni vaaleisiin hiuksiin ja piirteisiin todella kivasti.

Kuplivan riemukasta vappua & palaamisiin!


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa 
Instrumentarium-kuva: Jere Viinikainen  / postaus tehty yhteistyössä Instrumentariumin kanssa
SHARE:

15/03/2018

IHONHOIDON SOS-APURIT & BM OPTIRETIN-TUOTEARVONTA!


Aurinkoista torstaita! Tänään ajattelin puhua jälleen ihonhoidosta ja vinkata teille muutaman loistavaksi havaitun suosikkituotteeni (talvi)ihon hoitoon. Osa teistä onkin varmaan kuullut BM CosmeCeuticals -tuotesarjasta ja mahdollisesti käyttänyt sarjan tuotteita, mutta kerron silti tähän alkuun vähän tarkemia tietoja kyseisen tuotesarjan takaa. BM CosmeCeuticals on tanskalainen tuotesarja, joka on kehitetty yhteistyössä ihotautilääkärien kanssa. Kaikki sarjan tuotteet sisältävät ihoa vahvistavaa ja uusivaa sukralfaattia. Tuotteiden teho perus­tuu tun­netun lääke­molekyyli sukroosi-okta-sulfaatin (SOS) uuteen käyttö­sovellukseen. Sukral­faattia on käy­tetty jo 70-luvulta lähtien menes­tyksel­lisesti mm. maha­haavan hoi­dossa ja myö­hem­min lääke­alan tie­de­mie­het kiin­nostui­vat tutki­maan ai­neen vaiku­tuk­sia myös ihol­la ulkoi­sesti käy­tet­tynä. Tutki­muk­sissa ilmeni, että sukroosi-okta-sulfaatti kiih­dyttää ihon pinta­ker­roksen uusiutumista ja kokeissa on osoitettu sen myös sti­mu­loi­van pinta­veri­suonten kas­vua, joka on oleel­lista iho­kudok­sen ravin­non­saan­nille. Sukral­faat­tia ja sen vai­ku­tuk­sia on laa­jalti tut­kittu ja dokumen­toitu muutenkin. Moni on saanut sukralfaattia sisältävistä voiteista avun ihon korjaamiseen - esimerkiksi arpien vaalentamiseen - ja finnien torjumiseen sekä ihon kuivuuteen.

Itse tutustuin BM-tuotteisiin ensimmäisen kerran, kun sain eräässä tilaisuudessa jaetun goodie bagin mukana sarjan BM Gel 28 Regenerating Intense Serum - tehoseerumin. Testasin seerumia ja huomasin sen toimivan vaativalle sekaiholleni loistavasti - se imeytyy ihoon välittömästi ja toimii kosteusvoiteen kanssa käytettynä erinomaisesti! Siitä lähtien tuo tehoseerumi onkin ollut minulla säänöllisessä käytössä ja olen siitä ystävillenikin vinkannut. Tehoseerumistani saamieni hyvien käyttökokemusten myötä halusin tutustua BM-sarjan muihinkin hoitotuotteisiin. Sarjasta löytyvät omat hoitotuotteet rasvaiselle, suurihuokoiselle sekä epäpuhtaalle iholle, kuivalle iholle sekä ikääntyvälle iholle. Kaikki sarjan tuotteet sopivat erinomaisesti myös herkälle ja helposti ärtyvälle iholle, sillä ne eivät sisällä lainkaan hajusteita.


Kuten todettu, ihonhoidon luottotuotteisiini on jo useamman vuoden ajan kuulunut BM Gel 28 Regenerating Intense Serum - tehoseerumi, jota olen säännöllisesti hamstrannut kylppärin kaappiin. Väritön, syvävaikutteinen seerumi imeytyy ihoon hetkessä ja sisältää aktiivista Sodium Sucrose Octasulfate -sokerimolekyylia, joka aktivoi ihon soluja ja kollageenituotantoa sekä tasoittaa tehokkaasti ryppyjä ja ilmejuonteita. Geeliä voi hyvin käyttää myös silmänympärysiholle, kaulalle ja dekolteelle. Käytän seerumia aamuisin ja annan sen imeytyä iholle hyvin ennen päivävoiteen levitystä. Tätä seerumia voin todella, todella lämpimästi suositella - itselläni jo kolmas purtilo menossa!

Yhteistyön kautta sain ilokseni testattavaksi sarjan kuivalle iholle tarkoitetun BM Regenerating & Repairing Day Cream Dry Skin* -voiteen, joka sisältää sukralfaatin lisäksi ravitsevaa sheavoita, tehokkaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa, ihoa vapailta radikaaleilta suojaavaa rooibosta sekä E-vitamiinia. Vaikka oma ihotyyppini ei ole kuiva, vaan helposti rasvoittuva sekaiho, olen tänä talvena kärsinyt ihon kuivumisesta. Erityisesti poskipäät ovat kovimmilla pakkasilla olleet hilseilevän kuivat ja silloin olen turvautunut tähän kuivaa ihoa hoitavaan ja korjaavaan voiteeseen ja sivellyt sitä tehoseerumin imeyttämisen jälkeen kasvojen ihon kuiviin kohtiin. Muille kasvojen alueille olen levittänyt kaapissani jo pidempään majailleen BM Regenerating & Moisturising Day Cream Normal - Combination Skin -voiteen. Jos sinulla on kuiva iho, soveltuu kuivaa ihoa elvyttävä ja ravitseva Regenerating & Repairing Day Cream Dry Skin sinulle varmasti erinomaisesti koko kasvoille käytettäväksi.


Viime syksynä ostamani BM Regenerating & Moisturising Day Cream Normal - Combination Skin on nimensä mukaisesti normaalille ja sekaiholle päivittäiseen käyttöön tarkoitettu kosteusvoide. Itse käytän sitä BM-tehoseerumin päälle levittynä tuomaan lisäkosteutta. Väritön voide on todella hyvin kosteuttava, mutta sopii hyvin myös meikkivoiteen alla käytettäväksi, mikä on itselleni todella tärkeä kriteeri. Meikkaan lähes päivittäin, joten en halua, että meikkivoide lähtee kesken päivän rullaantumaan kasvoilta pois. Tämän kosteusvoiteen kanssa sitä ongelmaa ei ole ollut ja voide pitää ihon kauniin ja ravitun näköisenä. Olen huomannut, että voiteen säännöllisen käytön jälkeen ihoni tuntuu pysyvän päivisin normaalia mattapintaisempana, mikä on pienoinen ihme, sillä ihoni kiiltelee yleensä hyvin helposti. This is a keeper!

Yökäyttöön olen hiljattain ottanut BM Regenerating and Nourishing Night Cream*-voiteen, joka on ihoa yön aikana korjaava ja ravitseva sukralfaattivoide. Voide sisältää sheavoita, hyaluronihappoa, rooibosta sekä E-vitamiinia ja se levitetään iltaisin puhtaalle iholle yön yli vaikuttamaan. Yön aikana iho uudistuu ja elpyy ja aamulla iho tuntuu mukavan pehmeältä ja hyvin kosteutetulta. Käytän tätä yövoidetta vuorotellen toisen yövoidesuosikkini, ACO:n Face Night Moisurising Night Cream -voiteen, kanssa.


Lopuksi esittelyyn pääse BM-voiteiden todellinen helmi, joka kulkee nimellä BM OptiRetin Anti-Age Cream*. Ennenaikaiselta vanhenemiselta suojaamaan suunniteltu patentoitu voide on sisältää arvokkaita antioksidantteja ja kahta erilaista A-vitamiiniesteriä. Voide on koostumukseltaan erittäin tuhtia ja kermaista, joten sitä levitetään iholle ohuelti yöksi tai aamuisin. Itse levitän voidetta aina erityisesti otsan ja suupielten alueelle ennen yövoiteen levitystä. OptiRetinin käyttö kannattaa aloittaa varovasti, jotta iho ehtii tottua voiteen sisältämiin A-vitamiineihin. Suositus on käyttää sitä kahden ensimmäisen viikon ajan vain joka toinen yö/aamu. A-vitamiinin hyödyt ihonhoidossa on tunnustettu ja todettu tieteellisesti, sillä A-vitamiini uudistaa ihoa sisältä ulospäin. Säännöllisen käytön vaikutukset huomaa yleensä ensimmäiseksi ihon värin tasoittumisesta ja isompia muutoksia huomaa noin puolen vuoden käytön jälkeen. 

Kun A-vitamiinia käytetään säännöllisesti ihosta tulee pehmeämpi ja rypyt silottuvat. Samalla ihon kosteuspitoisuus paranee ja mahdolliset arvet tasoittuvat. Tähän loppuun kuitenkin vielä pieni varoitus siitä, että A-vitamiinikosmetiikan käyttö on hyvä lopettaa raskauden ja imetyksen ajaksi. Lisäksi palmitaatista ja retinolista, joita OptiRetin myös sisältää, voi tulla aluksi punoitusta ja näppylöitä ja iho saattaa kuivua ja kiristää. Kyseessä ei ole allerginen tai muuten haitallinen reaktio ja käyttöä kannattaa jatkaa, jotta iho tottuu tuotteeseen. Itselleni ei tällaisia oireita tullut, vaikka ihoni on melko herkkä, mutta tämä on hyvä tiedostaa, ettei turhaan säikähdä, jos niin kävisi. 

Ovatko BM-tuotteet teille tuttuja? Nyt on aika polkaista käytiin tuotearvonta, jossa kaksi onnekasta voittaa itselleen A-vitamiiniyhdisteitä ja arvokkaita antioksidantteja pursuavan BM OptiRetin -voiteen (arvo n. 60 €/voide). Toteutan arvonnan Instagramissa. Arvontaan osallistut seuraamalla Insta-tiliäni @chicconservativechanel ja jättämällä kommetin siellä näkyvän arvontakuvan yhteyteen. Osallistumisaikaa on ensi perjantaihin 23.3. saakka, jonka jälkeen ilmoitan Instagramissa voittajat. Paljon onnea arvontaan ja ihanaa torstaita!

* yhteistyössä BM CosmeCeuticalsin kanssa, merkityt tuotteet saatu testiin blogin kautta

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssa ja Instagramissa 
SHARE:

28/02/2018

[OUTFIT] UUSI JOKAPÄIVÄN LUOTTOPAITA + ALEKOODI GLOBE HOPEN VERKKOKAUPPAAN


Pyrin ostamaan klassikkovaatteita, jotka kestävät aikaa ja joita on helppo yhdistellä kaapista jo löytyviin vaatteisiin ja asusteisiin. Koen, että tyylini on kolmenkympin rajapyykin ylitettyäni selkeytynyt ja hioutunut aiempaa yksinkertaisemmaksi. Toki välillä on kiva hullutella esimerkiksi värikkäämmillä asusteilla, mutta nekin pyrin valitsemaan niin, että niitä voisi käyttää useamman vaatekaapista löytyvät elementin kanssa. Oman vaatekaappini tärkeän kulmakiven muodostavatkin vuodesta toiseen palvelevat perusvaatteet, joihin on helppo yhdistellä erikoisempia juttuja. Tällaisia perusvaatteita ovat muun muassa musta silkkitoppi, valkoinen kauluspaita, mustat pillifarkut sekä valkoiset ja mustat t-paidat. Ne ovat ratkaisseet monen monta vaatekriisiäni ja sopivat sekä arki- että työkäyttöön. Yhdistelemällä näitä luottovaatteita eri sesonkeihin ne myös palvelevat käytössä ympäri vuoden.

Tämä Globe Hopen juuri lanseerattuun SS-18 -mallistoon kuuluva Caspian-paita on t-paitaa astetta siistimpi ja toimii sellaisenaan pillifarkkujen tai suorien housujen kaverina tai näyttävän jakun alla. Simppelin tyylikäs ja hyvin laskeutuva paita on valmistettu tehtaan ylijäämämateriaaliksi jääneestä viskoosisekoitteesta, joka tuntuu iholla silkkimäisen pehmeältä. Malliltaan paita on mukavan väljä ja leikattu todella kauniisti ja tulen varmasti keväämmällä yhdistämään paidan siistin kynähameen tai culottes-housujen kaveriksi. Koska käytän paljon mustaa, tuntui yksivärinen musta paitamalli kaikkein omimmalta valinnalta, mutta samaista paitaa löytyy myös sinikukallisena ja pinkkikukallisena versiona.


Kuten jo mainitsinkin, Caspian-paita kuuluu Globe Hopen tämän vuoden kevät- ja kesämallistoon, josta löytyy paljon kaunista kukkakuosia, klassista mustaa sekä erilaisia sinisen sävyjä. Kaikki merkin tuotteet on tehty kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista lähituotantona ja tuotteiden kuosit ovat persoonallisia ja uniikkeja. Vaatteiden lisäksi valikoimassa on käytössä kestämään suunniteltuja laukkuja, asusteita ja koruja. Sain ilokseni teille tänne blogiin alekoodin chicconservativechanel, jolla saatte -10 %:n alennuksen Globe Hopen verkkokaupassa. Koodi on voimassa 11.3. saakka ja sen voi käyttää kaikkiin normaalihintaisiin tuotteisiin. Aurinkoista keskiviikkoa ja palataan pian!

* yhteistyössä Globe Hopen kanssa

Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

22/02/2018

VIHDOINKIN EROON TUMMISTA SILMÄNALUSISTA JA SILMÄPUSSEISTA & HUIKEA ALEKOODI!


Tummat silmänaluset ja silmäpussit, joita olen manannut täällä aiemminkin, ovat olleet riesanani jo pitkän aikaa. Tilanne paheni vauvavuoden alussa, kun yöunet olivat hyvin katkonaisia ja poikamme nukkui alkuun todella huonosti päiväunia. Nyt meillä nukutaan onneksi jo täydet yli 8 tunnin yöunet, mutta koen silti, että katse on usein väsyneen oloinen erityisesti tummista silmänalusista johtuen. Syy niihin on varmasti osin geeneissä ja osin valvomisessa, sillä pojan nukahdettua on kiva saada iltaisin vähän omaa aikaa ja vaihtaa puolison kanssa päivän kuulumiset. 

 Olen kokeillut useampaa kymmentä erilaista silmänympärysvoidetta päästäkseni nuutuneesta ilmeestä eroon ilman kovinkaan onnistuneita tuloksia. Silmänympärysvoiteiden säännöllisestä käytöstä on kyllä ollut se hyöty, että koen silmänympärysihoni olevan hyvässä kunnossa ja olen ainakin toistaiseksi välttynyt silmien ulkokulmiin iän myötä ilmestyviltä ikäviltä ilme- ja naururypyiltä. Tiedän myös kokemuksesta, että oikeilla meikkituotteilla silmänaluset ja silmäpussit saa huijattua vähemmän näkyviksi. Tässä hyvänä apuna ovat olleet Nyxin mainio peitevoide sekä tämä Nivean silmänympärysvoide. Olen kuitenkin jo kauan etsinyt tuotetta, joka puuttuisi itse ongelman aiheuttajaan - silmäpusseihin ja tummiin silmänalusiin - eikä vain peittäisi niitä. Siksi olin todella iloinen, kun minulle tarjoutui mahdollisuus tehdä yhteistyötä Remescar Medmeticsin kanssa. Yliopiston apteekkeihin ja Ego-myylämöihin hiljattain myyntiin saapunut Remescar Eye Bags & Dark Circles -silmänympärysvoide lupaa häivyttää silmänympärysihon tummuutta ja turvotusta välittömästi ja toimia väsyneen katseen pikakaunistajana. Tuotelupaus sai minut innostumaan voiteesta välittömästi ja kovin odotuksin lähdin sitä testaamaan!


Nyt kun Remescarin silmänympärysvoide on ollut minulla testissä noin kuukauden ajan, koin että on hyvä aika purkaa tänne omia kokemuksiani tuotteen käyttöön liittyen. Ihan alkuun haluan valottaa hieman sitä, mihin tuotteen teho oikeastaan perustuu ja kuinka sitä käytetään. Remescarin silmänympärysvoide nimittäin käyttäytyy todella eri tavoin kuin perinteiset silmänympärysvoiteet. Oikein käytettynä tuotteesta saa parhaan tehon irti, joten suosittelen vielä tutustumaan huolellisesti käyttöohjeisiin, kun aloitat tuotteen käytön. Lisäksi on hyvä muistaa, että tämä silmienympärysihon kirkastamiseen ja silmäpussien silottamiseen kehitetty voide ei korvaa normaalia silmänympärysvoidetta, vaan toimii pikakaunistajana ja viimeistelee ihonhoitorutiinin. On siis todella tärkeää, että tuotteen alle muistaa levittää kosteuttavan silmänympärysvoiteen, jotta tuotteen tehosta saadaan kaikki mahdollinen irti ja lopputulos on kaunis. 

Remescar-voiteen alla suositellaan käytettäväksi ei-öljypohjaista silmänympärysalueen ihoa kosteuttavaa tuotetta, sillä öljypitoisen voiteen levitys tuotteen alle saattaa saattaa vähentää tuotteen tehokuutta. Remescar-voide on pakattu kätevään tuubiin,  josta tuotteen annostelu on helppoa ja hygieenistä. Tuote on myös todella riittoisaa, sillä päivittäiseen käyttöön riittää noin riisijyvänkokoinen voidenokare, joka hierotaan kahden sormen välissä värittömäksi ennen molempien silmien alle levittämistä. Voide levitetään silmien alle edeten sisänurkasta kohti ulkonurkkaa kevyesti taputellen. Levityksen jälkeen on hyvä pysyä hetki ilmeettömänä tuotteen alkaessa vaikuttaa. Kun tuote on imeytynyt, meikin ja mahdolliset peiteaineet voi levittää iholle normaaliin tapaan. 

Mihin tuotteen teho sitten oikeastaan perustuu? Kliinisesti tehokkaaksi todetun voiteen takana on ainutlaatuinen savimineraalien ja peptidien yhdistelmä, joka tekee ihosta kimmoisamman ja auttaa vähentämään nesteen kertymistä silmien alle. Kun voide on levitetty iholle, ihon pinnalle muodostuu näkymätön verkko, joka vetää soluja lähemmäksi toisiaan. Tämän seurauksena iho napakoituu ja kiinteytyy välittömästi! Jatkuvassa käytössä tuote ehkäiseen myöskin nestekertymän syntymistä silmien alle. Tuotteen teho on testattu satunnaistetulla, arvioijasokkoutetulla ja kasvopuoliskokontrolloidulla kliinisellä käyttötutkimuksella


Näissä tällä viikolla nappaamissani kuvissa näkyy hyvin silmänympärysalueeni nykytila. Ero on aika iso verrattuna alla olevaan kuvaan, joka on otettu viime tammikuussa. Siinä näkyy selkeästi, kuinka yövalvominen on saanut silmänympärysalueen turpoamaan ja tummumaan. Tottakai tässä on ehtinyt kulua jo aikaakin välissä ja silmänympärysihoni on aloittanut luonnollisen tokenemisen yöunien pidennyttyä normaalille tasolle, mutta kyllä voin sanoa, että hyvillä hoitotuotteitta on tärkeä rooli siinä, miten raikkaalta katse kunakin päivänä näyttää. Remescarin silmänympärysvoiteeseen olen ollut todella tyytyväinen ja huomasin, että myös kiireistä arkea elävä, pienen lapsen äiti Minna Tervamäki siitä tuoreimmassa Anna-lehdessä vinkkasi.

Nyt kuukauden säännöllisen käytön jälkeen voi sanoa olevani todella tyytyväinen Remescarin voiteeseen ja tulen sitä varmasti käyttämään jatkossakin! Harmittaa, kun en ole sitä aiemmin tajunnut testata, vaan olen keskittynyt pääasiassa silmäympärysihon tummuutta häivyttävään kosmetiikkaan. Remescarin voiteen teho tuli todistettua tänäkin aamuna, kun katse oli lapsen yöllisten heräilyjen jäljiltä vähemmän freesi.


Jos tummat silmänaluset ja silmäpussit piinaavat sinuakin, niin suosittelen lämpimästi testaamaan tätä pikakaunistajaa! Ilokseni saan tarjota teille lukijoille koodilla CHIC15 tuntuvan -15 %:n alennuksen Remescar Eye Bags & Dark Circles -voiteesta, kun tilaat tuotteen Yliopiston Apteekin ja Egon verkkokaupasta tämän linkin kautta. Koodi on voimassa 4.3.2018 saakka. Kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää tämä etu, jos kaipaat kevääksi kirkkaampaa ja raikkaampaa katsetta! 


* postaus toteutettu yhteistyössä Remescar Medmeticsin & Yliopiston Apteekin kanssa


Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:
Blogger Template Created by pipdig