20/07/2016

MIETTEITÄ MUUTTUVASTA KEHOSTA


*postaus toteutettu yhteistyössä Indiedaysin, Blogiringin ja Bio-Oilin kanssa

Hello! Tänään on jälleen vuorossa hieman raskausajan kuulumisia, sillä täällä odotusajan toinen kolmannes lähestyy kovaa vauhtia loppuaan ja sitten onkin enää muutama hassu kuukausi aikaa h-hetkeen. Kuten edellisessä Bio-Oil -yhteistyöpostauksessa kirjoittelin, on raskaus sujunut tähän asti todella hienosti. Olen todella iloinen, että olen pystynyt ottamaan ilon irti myös tästä kesästä ja toistaiseksi kasvava masu ei ole vauhtia hiljentänyt. Ainoa asia, joka on välillä yllättänyt, on uskomaton väsymyksen tunne. Se iskee usein erityisesti aamuisin ja viime viikonloppuna huomasin, että en pystynyt enää nukkumaan normaalia pidempiä yöunia, vaan säpsähdin molempina päivinä hereille jo aamukahdeksalta. Olen koittanut nukkua päiväunia ja tasata sitä kautta univajetta ja se tuntuu kyllä auttavan asiaa. Tiedän, että väsymyksen kokeminen on täysin normaalia varsinkin odotusajan loppuvaiheessa, joten eiköhän se tästä.

Pienestä väsymyksestä puolimatta kesä-heinäkuussa on ehditty muun muassa tanssia villisti juhannusfestareilla, juhlia siskoni polttareita, ystäväni valmistujaisjuhlia ja suunnitella nyt perjantaina starttaavaa kesälomaamme. Vauvahuumassa olen suunnitellut myös pitkälti syyskuun alussa pidettävien baby shower -juhlieni tarjoilut, koristeet ja ohjelman, joten siltäkin osin homma rullaa. Hyvä ystäväni auttaa kutsujen järjestämisessä ja hänen kanssaan askartelimme yhdessä suloiset vauvajuhlien kutsukortit. Niistä tulossa myöhemmin lisää juttua blogiin. Yksi ihanimmista asioista on myös se, että meillä on jo vauvan huone pitkälti valmiiksi sisustettu ja vaunut, hoitopöytä sekä baby nest hankittuna. Vielä kun saadaan pienen sänky ja turvakaukalo kotiin, niin kaikki alkaa olla valmista!


Kuten otsikkokin vihjaa, teitä varmasti kiinnostaa kuulla, millaisia muutoksia kehossani on tapahtunut raskauden edetessä. Ilokseni voin sanoa, että toistaiseksi ei kovin suuria vatsan luonnollista kasvua lukuunottamatta. Bio-Oilin säännöllinen käyttö on jatkunut raskauden edetessä ja olen toistaiseksi välttynyt raskausarvilta! Mielestäni kehon säännöllinen hoitaminen ja päivittäinen öljyäminen korostuukin erityisesti näin raskausaikana eikä sitä kannata laiminlyödä. Tietysti perimä ja geenit vaikuttavat taustalla jonkin verran myös raskausarpien ja muiden ihon näkyvien muutosten syntymiseen, mutta kehon hellä hemmottelu auttaa kyllä kohentamaan mielialaa jättäen samalla ihanan euforisen olon. Omiin viikkorutiineihini kuuluu kehon kuorinta ja kuolleen ihosolun poistava vartalon tehoharjaus, jonka jälkeen öljyän ihon kauttaaltaan ja ravitsen jalkapohjat vielä tehokosteuttavalla rasvalla.

Täytyy muuten todeta, että erityisesti kasvojeni iho on toisen kolmanneksen aikana ollut erinomaisessa kunnossa. En muista, koska se viimeksi olisi ollut näin hehkuva ja hyväkuntoinen. Olen käyttänyt Bio-Oilia erityisesti kasvojen keskikohtiin yökäytössäni olevan hyaluronitiivisteen alla ja sillä on varmasti oma vaikutuksensa asiaan. Mielestäni Bio-Oil selkeästi kosteuttaa ja napakoittaa kasvojen ihoa samalla kun Lumenen Bright Now Vitamin C Hyaluronic Essence -hyaluronitiiviste heleyttää ja silottaa ihoa. Todella mainio combo siis! Vinkkinä muuten, että näin kesäaikaan Bio-Oilia voi käyttää auringonoton jälkeen aftersun-voiteen tapaan, ja monet käyttävät tuotetta myös dekolté -alueelle tuomaan kosteutta ja suojaamaan ihoa.


Raskausajan painonousuni on ollut maltillista, vaikka sitä aluksi jännitin ensikertaa tässä tilanteessa olevana. Painoni on noussut normaalia ja luonnollista vauhtia, mutta hassua kyllä joinakin päivinä olo ei edes tunnu siltä, että olisi raskaana. En ole käynyt vaa'allakaan kovin säännöllisesti, vaan luottanut siihen, että kyllä oma olo kuvastaa, missä mennään. Viimeisen kolmanneksen aikana paino tulee todennäköisesti nousemaan vielä viitisen kiloa, mutta se kuuluu asiaan. Raskausaikana olen keskittynyt syömään todella monipuolista ja terveellistä, paljon tuoreita vihanneksia ja kasviksia sisältävää kotiruokaa ja samalla linjalla on tarkoitus jatkaa! Mitään erityisiä ruokahimotuksia minulla ei ole oikeastaan ollut, mutta olen huomannut, että kaikki sitrushedelmät, kala ja happamat ruoat maistuvat erityisen hyvin juuri nyt.

Nämä postauksen kuvat otti rakas aviomieheni (kiitos jälleen!) ja idea kuviin lähti ajatuksesta paljastaa tulevan pienokaisemme sukupuoli piakkoin täällä. Pysykäähän siis kuulolla!


Raskausajan tuntemuksista ja muuttuvaan kehoon liittyvistä aiheista voi lukea lisää #äitinäkaunis kampanjasivulta, josta löydät muiden kampanjassa mukana olevien bloggaajien mietteitä.


 Seuraa blogia FacebookissaBloglovin'ssaInstagramissa ja Pinterestissä
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig